Sirpa Selänne kohautti viime viikolla (vai jo edellisellä?) Maria Veitolan yökyläohjelmassa laukomalla totuuksia äitiydestä ja työssäkäynnistä. Sinänsä vanha juttu, kaikki ajan hermoilla ratsastavat ​kolumnistit ja bloggaajatkin tähän ovat puuttuneet, mutta minä ehdin  – kuten tavallista – vasta nyt mukaan.

Tosin. Hieman jopa häämentää, miten voisin kommentoida Selänteen mielipidettä siitä, että naisen tulisi valita joko työ tai lapset. Ihan sama kun käskettäisiin valita kohtu tai aivot, rakkaus tai leipä.​ Selänteen jakso – jota en tietenkään katsonut, mutta jota referoin nyt sujuvasti parin iltapäivälehtilööpin perusteella – sai minut kuitenkin pohtimaan sitä, millaisessa maailmassa Selänne ja aika moni muukin – erityisesti nainen – elää. Miltä tuntuisi, jos puolison työ ohjaisi koko elämää niin, että oma ura ja omat haaveet jäisivät toteuttamatta?

Olen viime aikoina saanut seurata​ vierestä aika monenkin sellaisen naisen elämää, jotka ovat jättäneet omat opiskelunsa, työnsä, perheensä ja uransa miehensä työn vuoksi. Muuttaneet kokonaan jopa toiseen maahan ja tehneet elämästään sellaisen, että se palvelee parhaiten miehen työtä. Ja jos nyt ei lopullisesti niin ainakin vuosiksi niin, että omat haaveet ovat telakalla. 

​Moni arvosteli Selännettä siitä, että helppoahan hänen on tuomita työssä käyvät naiset, koska itse on päässyt niin hirveän helpolla. Selänteen kun ei tarvitse muuta kuin elää luksuselämää auringon alla, eikä tarvitse tehdä edes töitä. Minua tuo ajatusmalli kummastuttaa. Miten niin oman uran luonti ja oman leipänsä ansaitseminen on asia, joka olisi jokin kauhea pakkotilanne? Seikka, joka TARVITSEE tehdä.  Minusta se on kunnia-asia! Pärjätä itse, naisena, ilman, että tarvitsen siihen pakosta puolisoa.

Oman elannon ja kodin tekeminen omalla työllä onkin minusta yksi hienoimmista asioista, joihin (melko) tasa-arvoisessa maailmassa pystyy. Ja jos taas mietin kaikkia niitä naisia, jotka tunnen ja jotka ovat uhranneet omat intohimonsa miehensä töiden vuoksi, en voi kun ihailla heitä. En siksi, että elämä olisi heillä jotenkin helppoa ja auvoisaa, vaan siksi, että minusta ei varmasti koskaan olisi siihen! Jos joku iskisi nyt miljoonatukun rahaa kouraan ja sanoisi, etten saisi esimerkiksi koskaan enää kirjoitta, ei raha korvaisi sitä, millaisen palasen itsestäni menettäisin siinä hetkessä. Nämä naiset ovat jokainen tehneet samanlaisen tai isomman uhrauksen rakkaansa vuoksi. Eikä tarjolla ole ollut edes miljoonia. 

Sirpa Selänteen kommentti onkin ehkä naurettava meidän tavallisten pulliaisten näkökulmasta, mutta ymmärrettävä lopulta siitä kontekstista käsin, missä hän (ainakin näin minun kuvitelmissani) elää. Jos hän olisi valinnut uran, ei hän varmasti olisi saanut lapsiaan, koska hänen miehensä ei olisi voinut jakaa kasvatusvastuuta ja hoitoapua kuten tavallista työtä tekevät peruspertit. Hänelle tuo kaikki on siis totista totta, vaikkei se vaikka minun ja sinun elämässäsi olisikaan. 

Silittelin äsken F:ää ennen nukkumaanmenoa. Lakanoihin, jotka minä olen ostanut ja kotiin, jonka vuokran minä olen maksanut. Kyllä joskus voi saada molemmat –työn (parikin) ja äitiyden – mutta ei se helppoa ole. Ei kyllä tarvitsekaan. Se on elämää. Ja olen aika ylpeä omastani.

-Karoliina-

Kuva: Pixabay