Historian siipien havinaa – Kihveli Soikoon!

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Hankasalmi, josta siis olen kotoisin, on noin 5000 asukkaan maaseutukunta. Meno harvemmin kylillä yltyy mitenkään kovin villiksi, mutta niin kauan kun muistan, on heinäkuun kolmas viikonloppu ollut aina yksi maagisimmista. Silloin Hankasalmen Aseman kylällä järjestetään nimittäin Kihveli Soikoon -skifflemusiikkifestivaalit, joiden ansioisa Asema, eli tuttavallisesti Assa muuttuu parin päivän ajaksi kuin muuksi maailmaksi. Silloin kylä kuhisee autoja, ihmisiä, muusikoita, vieraita kieliä ja festarikansaa. Niin ja meitä, jotka tulevat fiilistelemään hanksumaista menoa vähän kauempaakin.

Tänä vuonna Kihveli järjestettiin 21. ensimmäisen kerran ja voisin väittää, että olen ollut mukana kihvelöinnissä ainakin 15 vuonna. Lapsena siisteintä oli Kihveli-leirit ja -työpajat. Silloin narubassoa tuli soitettua ulkolavalla ja illalla oli jännittävää astella päälavatelttaan ja nähdä, kuinka telkkarista tutut bändit ja artsistit esiintyivät tuttuakin tutummilla huudeilla.

Siksi mulle onkin ollut tärkeää, että F -kaupunkilaislapsi – pääsee mukaan Kihveli Soikoon -tunnelmaan. Tämän vuoden lauantain lastenkonsertissa esiintyivät Orfit. Sama lastenorkesteri, joita me siskojen kanssa jo aikanaan kävimme katsomassa keikkalavoilla. Aika mahtavaa elämän kiertokulkua.

Viimeiset vuodet Kihveli on ollut mulle nostalgiatrippi. Siellä ne on – vanhat koulukaverit, opettajat ja naapurit. Vuosien aikana Kihvelissä on käytetty parhaat ystävät Helsingistä ja tänä vuonna Kihveli esiteltiin siskojen kanssa perheen uusille miestulokkaille.

Parasta festareissa oli se, että mummo tuli antamaan halit meille lapsenlapsillen, mutta kertoi, että on ehdittävä keikalle etsimään hyvät paikat. Mäkin haluan kihvelöidä vielä mummona niin, että F saa jorailla mukana omien lastensa kanssa. Kotiseutuylpeyttä ei voita mikään!

-Karoliina-

 

Puheenaiheet Ajattelin tänään

Naiseus ja minä. Niin ja pari finniä.

IMG_9276

Menkkojen ekan päivän finninaamainen ja turpea kuva katsoo peilistä. Kaikki vaatteet tuntuvat ällöille päällä ja muutenkin olo on mitä epähehkein. Siksipä päätin – ihan vaan vähän haastaakseni itseni –  tehdä juuri tänään tämän postauksen. Päätin, että vastaan nyt teidän esittämiinne kauneusaiheisiin kysymyksiin.

Osa blogisi sisällöstä käsittelee laajasti mm. vaatteita, ulkonäköä, hyvinvointia, terveyttä, äitiyttä jne. Mitä sinulle merkitsee naiseus? Miten nämä edellä mainitsemasi asiat sinulle merkitsee? Miten näet itsesi naisena? Tyylisi naisena?
Tämä kysymys oli yksi kysymyspostauksen mielenkiintoisimmista siksi, että en heti tiennyt, mitä vastaisin. En ole oikein nytkään varma, vastaanko siihen, mitä tarkoitit, mutta yritetään silti.

Vaikka kuinka olen monessa asiassa tasa-arvon kannatta, on naiseus minulle myös tärkeä asia. On ehkä vaarallistakin sanoa vuonna 2016, että naiseuden ja miehuuden korostamisessa ei ole mitään väärää. Helposti tulee nimittäin sellainen olo, että sukupuolirooleja edes ulkoisesti ylläpitävä henkilö on jotenkin taantunut tai tyhmä. Minulle kuitenkin se, että olen nainen, on iloinen asia. Se merkitsee pinnallisesti ajateltuna sitä, että haluan usein korostaa omia naisellisia piirteitäni. Minusta on kivaa pitää pitkiä hiuksia, meikata ja pukeutua helmoihin. En tee sitä mitenkään pakotetusti tai muottiin ängettynä vaan ihan siitä syystä, että tuollaiset seikat – muun muassa – tekevät minusta minunlaisen.

Naiseus on minulle myös sitä, että siihen liittyvien asioiden äärellä on ihanaa tavata naispuolisia ystäviä. On kivaa hömppäillä yhdessä, eli vaikka lakkailla kynsiä, katsoa nyyhkyleffa tai puhua miehistä samalla, kun herkutellaan vaaleanpunaisilla leivoksilla. Toki ystäviä voisi nähdä vaikka Karjalaa juoden ja fudismatsia katsoenkin, mutta kyllä stereotyyppisissä naisjutuissa, ystävien kesken, on jotain taikaa. Ehkä sellaista 2000-luvun teinin Sinkkuelämää-henkistä nostalgiaa!

Naiseuden korostaminen liittyy toki osin myös miehiin. Ja vaikka nais- ja miesmakuja on niin montaa kuin on yksilöitäkin, huomaan, että minusta on mukava olla ulkoisestikin erilainen kuin mies. On kivaa olla miehen rinnalla naisennäköinen. Pienempi ja sirompi. Pehmeämpi.

Miten sitten näen itseni naisena? No ainakin koen, että olen nainen. Pari vuotta sitten, äitiydestä huolimatta, olisin voinut kutsua itseäni tytöksi, mutta en enää. Naisena olen kuitenkin varmasti aika tyttömäinen – ainakin, mitä ulkoisiin ominaisuuksiin tulee. Vaikka joskus onkin ihana iskeä korkokengät jalkaan, olen enemmänkin sellainen tennaritallaaja. Farkkujalka, jolla tukka on ponnarilla. Superseksikkäät aikuisen naisen vaatteet tuntuvat usein too much -kamalle, vaikka niitä muiden päällä ihailenkin.

Mikä on kolmas vaatekappale, joka on näköpiirissä?
Lippalakki

Käytkö kaupassa ilman meikkiä?
Toki. Ja monessa muussakin paikassa. Tosin, minusta meikkaaminen on kivaa, joten saatan meikata myös ihan tavallisena kotipäivänäkin.

Mikä hoikkuutesi salaisuus?
Geenit.

Voitko kertoa ihonhoito rutiinisi? Sinun ihosi näyttää todella hyvinvoivalta 🙂
Näin finniviikoilla tämä kommentti lämmittää sydäntä. En hoida ihoani mitenkään erityisesti. Pesen kasvot aamuisin yleensä vain vedellä, illalla meikinpuhdistusaineella ja kasvovedellä. Kerran viikossa kuorin ihon. Kosteutan kasvot aamuin illoin.

Iho voisi paremmin, jos joisin enemmän vettä ja hikoilisin lenkillä. Ehkä sitten syksyllä taas.

Niin ja Hydra Facial -ihonpuhdistus on IHANA. Ja melko arvokas. Siellä jos voisi käydä kerran kuussa, olisin todella onnellinen. Viimeisimmästä ihonpuhdistuksesta on kuitenkin jo kaksi kuukautta.

Mikä on tämänhetkinen lempivaatteesi?
Tässä olotilassa verkkarit. Oikeasti ainakin Asoksen farkkuhaalarimekko, Ivanan kissamekko, Adidaksen juoksuleggarit, Vilan harmaa t-paitamekko ja H&M:n bomber-pusakka.

-Karoliina-

Kuva: Janita Autio // mekko, Ivana Helsinki

Puheenaiheet Ajattelin tänään