Lihaa luiden ympärille

IMG_9098-2

IMG_9124-3-2 IMG_9081-4

Olen pyöritellyt tätä aihetta mielessäni jo muutamisen kertaa, mutta jättänyt asian aina vaan ajatustasolle, koska aihe on niin arkaluontoinen. Kun puhuu ihmisen painosta tai koosta, on aina niitä, joille asia on arka ja kipeä. Mutta. Koska tämä on nyt sellainen aihe, josta mulle on tullut uusia ajatuksia mieleen, haluan jakaa ne myös teille.

Mä olen ollut aina normaalipainoinen tai hoikka. Teini-iässä jopa laiha, kun pituuskasvu syrjäytti hetkeksi painoa vähän liikaakin, mutta sitten pian jo palasin normaaleihin uomiini. Olen ollut koko aikuisikäni painoindeksikäyrien mukaan lievästi alipainoinen tai ainakin normaalipainon alarajoilla, mutta se nyt on mielestäni johtunut vaan siitä, että olen melko siro, enkä pahemmin ole treenannut. Minussa ei siis lihas ole painanut (vaikka sitä välillä liikuntapuuskissani olenkin yrittänyt kasvattaa).

Vaikka välillä olenkin puristellut selluliittejä (jep. sitä tulee, eikä sillä ole painon kanssa mitään tekemistä) tai kironnut reisiäni, olen ollut ihan perustyytyväinen olomuotooni. Se on ehkä johtunut pääosin siitä, ettei paino tai vartaloni koko ole ollut ajtuksissani ykkössijalla. Se, että olen pienirintainen päärynävartalo on nyt vaan ollut yksi ominaisuuteni muiden joukossa, that`s it.

Talvella eron ja henkisten alamäkien aikana painoni alkoi kuitenkin laskea rajusti. En muista, koska aikuisiällä olisin painanut alle 50 kiloa, mutta kun helmikuussa menin siskoni luoksi ja astuin vaa`alle (en omista siis itse vaakaa), meinasin pyörtyä. Painoin vaatteet päällä 48 kiloa!

Vaikka itse olenkin pitänyt hoikkuutta usein kauniina ominaisuutena, oli minulla kroppani kanssa helmikuussa aivan kauhea olo. Oli kauheaa elää kehossa, joka ei tuntunut omalle! Voin huonosti, en jaksanut juosta ja kaikki vaatteet roikkuivat päälläni. Farkkuihinkin tuli karmaisevat peppupussit ja tuntui, kun olisin jokin sateessa ryvetetty heinänkorsi, jossa ei olisi ryhtiä eikä voimaa. Sitä paitsi: Kun laihtuu liikaa yli 30-vuotiaana, tajuaa, että naamassa onkin ryppyjä jo aika paljon! Ensimmäisen kerran elämässäni tajusin ihan oikeasti olevani liian laiha.

Kevään ja kesän aikana ruokahalut, voimat ja paino ovat alkaneet nousta samaa tahtia kun muukin hyvinvointini on lisääntynyt. Ensin alkoi maistua ruoka pienin annoksin, viimeiset kaksi kuukautta olen syönyt kuin hullu.

Paino on ohittanut myös kilotolkulla normaalin lähtöpainoni ja kun vedin viime viikolla löysäksi tarkoitettua kesähaalaria ylleni, jäi se oikeasti aivan pinkeän kireälle reisistäni. Ensin vähän pelästyin – Mitä helkkaria! Mä, joka en yleensä ikinä liho, olen tursahtanut vaatteistani ulos. Mutta sitten huomasin itsessäni uuden piirteen. Todellisuudessa tilanne ei haitannutkaan minua yhtään!

En tiedä, onko se tämä ikä vai mikä, mutta minulle on tullut sellainen olo, että kunhan olen terve ja liikun, ei reisien koolla tai painolla ole edes sitä vähäistäkään merkitystä elämässäni kuin mitä niillä ennen on ollut.

Hassua vielä sekin, että nyt kun sentti- ja kilomääriltä on alkanut lipua kauemmaksi siltä yleiseltä länsimaistelta kauneusihannetasolta, olen saanut varmasti eniten kehuja ulkonäöstäni kuin koskaan ennen tätä. Onkohan se siis todellakin niin, että kun itse kokee olonsa hyväksi nahoissaan, on se paras kauneusleikkaus, jonka voi saada?

-Karoliina-

mekko, kuvauslainassa Ivana Helsingiltä // kuvat Janita Autio

Puheenaiheet Terveys

Duunii, duunii

IMG_9229

Mulla on kaksi työtä, opetustyö ja tämä blogi. Ja nyt on aika vastata kysymyksiin, joita te kyselitte minulta noiden aiheiden tiimoilta.

Miten aloitit blogaamisen? Käykö osa- tai päivätyöstä?
Aloitin bloggaamisen keväällä 2011, kun olin kirjoittanut muutaman kuukauden samannimistä kolumnia Kaksplus-lehteen. Blogi oli Kaksplussan ensimmäinen blogi ja melkeinpä pakotin päätoimittajan ottamaan blogin Kaksplussan nettiin. Pian minun jälkeeni toisena bloggaajana aloitti Nordinin Maria ja sen jälkeen Kaksplussan blogimaailma kasvoikin hurjaa vauhtia. Aluksi luulin, että blogi olisi vain kolumnin kevyt pikkusisko. Lopulta kolumni lakkautettiin vuonna 2013 ja siitä se todellinen blogiura sitten vasta alkoihin.

Bloggaaminen kävisi nykyisin jo päivätyökseni, mutta turvallisuushakuisena haluan pitää päivätyöni myös opettajana. Osa-aikatyönä homma menee, mutta täytyyhän se tietysti myöntää, että jos minulla olisi enemmän aikaa kirjoittaa, vaikuttaisi se varmasti blogiin positiivisesti.

Mikä on opettajien vakiopuheenaihe silloin kun oppilaat eivät ole kuulemassa?
Ei ole varsinaista vakiopuheenaihetta. Vaitiolovelvollisuus sitoo meitä todella paljon työ- ja oppilasasioissa. Usein puhutaan myös aivan muusta kuin töistä.

Haluaisitko olla ns. kokopäiväinen kirjailija niin, että kirjoittaminen olisi päätyösi?
Jokunen vuosi olisi ihanaa olla kokopäiväinen kirjoittaja, ei ehkä vain ja ainoastaan kirjailija. Nautin kuitenkin molemmista ammateistani, joten en ehkä ikuisesti haluaisi olla ilman selkeää päivärytmiä ja työkavereita. Kirjoittaminen on yksinäistä puuhaa.

Jos et olisi opettaja, mitä tekisit työksesi?
Olisin varmaankin toimittaja. Tai pappi.

Millainen oli ensimmäinen vuotesi opettajana?
Olen kuullut, että se voisi olla kamalaa, mutta mulla oli vain sellainen olo, että olen oikealla alalla. Tämän mahdollisti koko Vantaan ihanin työyhteistö ja sen ihmiset. Aina sai kysyä neuvoa ja olla untuvikko.

Minkä koet työssäsi opettajana hankalimmaksi ja palkitsevimmaksi asiaksi?
Hankalinta on, ettei kaikkiin asioihin ja ongelmiin ole keinoja puuttua. Palkitsevinta se, että huomaa luokan olevan täpinöissään ja toimivan ryhmänä. Tai jos saa olla mukana innostamassa oppilasta niin paljon äikän maailmaan, että se vaikuttaa hänen jatkokoulutus- tai ammattivalintoihinsa. Arkiset keskustelut ja syvälliset pohdinnat ryhmässä tai yksittäisten oppilaiden kanssa ovat koko työn ydin ja se, miksi minä nautin niin paljon koko touhusta. Äikkä on siinä mielessä mahtava aine, että sen alle käy asia kuin asia.

Haluaisin tietää, miksi päädyit juuri tuohon ammattiin?
Osin vahingon kautta. Olin kyllä kiinnostunut äikästä, mutta hain lukemaan kirjallisuutta silkkaa laiskuuttani – sinä vuonna kirjallisuudessa kun ei ollut pääsykoekirjoja ollenkaan. Onnekas vahinko!

Miten suhtaudut työ- ja vapaa-ajan yhteensovittamiseen?
Mulle vapaa-aika ja perhe ovat elämässä tärkeintä, vasta sen jälkeen tulee työ. Mutta toki työn pitää olla mielekästä ja sellaista, jonne (ainakin melkein) joka aamu on kiva mennä. Bloggaaminen ujuttautuu toki kotialueelle, mutta se on tämän työn luonne. Bloggaaminen työnä on elämäntapa ja niinpä sen kulkeminen vapaa-ajan kanssa vieretysten ei haittaa ja stressaa. Joskus vaan toivoisin, että tunteja olisi vuorokaudessa vaikkapa kolme lisää! Silloin olisi helpompi sovittaa vapaa-aika ja työt yhteen elämään.

Kirjoittaminen vai valokuvaus?
Kirjoittaminen. Olettehan te nähneet mun kuvat 😉

Mikä on opettajaurasi huippuhetki?
Kaikista huipuimmat ovat tietysti ne hetket, joista ei voi julkisesti vaitiolovelvollisuuden vuoksi kertoa. Ne ovat kuitenkin kaikki olleet sellaisia kohtaamisia, jotka saavat vielä vuosienkin jälkeen hymyn tai kyyneleet, joskus molemmat, silmiin.

-Karoliina-

kuva, Janita Autio // mekko, Ivana Helsingiltä lainassa

Puheenaiheet Sisustus Ajattelin tänään