Siitä lähtien, kun mä viimein keväällä 2017 tajusin (=pakkotajusin) oman jaksamiseni rajat, mä olen ollut tosi tarkka siitä, mitä mä teen. Mitä jaksan ja mistä asioista kieltäydyn järjestelmällisesti.

Vaikka edelleen mun takaraivossa välillä soimaa se reipas tyttö, joka ei halua tuottaa toisille pettymyksiä, tajuan myös yhä useammin, että ensisijaisesti mun on pidettävä huolta omasta jaksamisestani. Se on ainoa keino, jos meinaan voida hyvin ja  olla niin hyvä äiti ja vaimo kun haluan olla. Perhe kun kuitenkin menee mulla ihan kaiken edelle siitäkin huolimatta, että mulla on kunnianhimoa ja unelmia monella muullakin saralla.

Samalla, kun olen alkanut löystyttää naruja käsissäni ja väljentää – ainakin melkein aina – kalenteriani, olen huomannut, että mun supertaito, aikatauluttaminen, on alkanut kadota jonnekin. Voisi nimittäin kuvitella, että kun työtaakka putoaa esimerkiksi 1/3 pienemmäksi, voisi vapaa-aikakin lisääntyä 1/3. Mutta ei se niin mene! Musta tuntuu, että työpäivät kestävät ihan yhtä kauan kuin ennenkin, koska täytän sen luppoajan kaikella aivan turhanpäiväisellä. Jahkailulla, nettisurffailulla, laahustamisella ja sellaisten asioiden uudelleenkäynnillä, johon riittäisi ihan yksikin käsittelykerta.

Havahduin viime viikolla siihen, että tälle asialle on yritettävä tehdä muutoksia. Ei ole mitään järkeä vähentää töitä (ja samalla töistä tulevia tuloja), jos kuitenkin turhaan työmoodissa aivan yhtä kauan kuin ennenkin. Jos läppäri on sylissä yhtä kauan, jos tekemättömät hommat to do-listassa ei vähene nopeampaa tai jos en edelleenkään ehdi esimerkiksi liikkua enempää, ei vähennysprojektista ole mitään hyötyä.

Tarkastelin mun toimintaa ja päätin, että mun on otettava aikataulutus taas mun omiin käsiin. Nyt se ei tarkoita minuuttiaikataulua joka päivän, joka hetkeen, kuten ennen. Mutta työasioissa siihen on kyllä palattava. Päätin, että:

• jaan mun työpäivät konkreettisemmin sen mukaan, mitä osa-aluetta töistäni teen mikäkin päivä. Enkä sitten lipsu Joutsen-päivänä Sidostelle, tai Sidoste-päivän puolessa välissä blogiin tai yrityskontaktien hoitoon. Mulle tulee keväällä uusi aluevaltaus (saan kertoa siitä teille ensi viikolla, jee!!), joten sitäkin tietoa vasten jako on oltava vieläkin selkeämpi.
• teen asiat loppuun yhdellä kertaa. Nyt olen nimittäin ihan liian usein aloittanut jonkun homman, mutta sitten jättänyt sen puolitiehen leijumaan ja siirtynyt jo toiseen. Olen esimerkiksi voinut aloittaa tämmöisen blogipostauksen Wordiin, mutta en ole siirtänyt sitä blogialustalle, tägäillyt, linkittänyt ja laittanut kuvia. Sellaiseen säätöön kun menee yllättävän paljon aikaa, ja se on taas yksi apina takaraivossa keskeneräisestä hommasta.
• värikoodaan kalenterin. Ja pitäydyn siinä. Olen nimittäin huomannut, että vaikka hommia olisi reilusti, selkeät kalenterimerkinnät helpottavat henkistä tuskaa. Kun kalenterinäkymä näyttää sille, että tästä hommasta voi selviytyä, siitä myös selviytyy paremmin ilman stressiä.
• opettelen vielä enemmän kieltäytymään extempore-nakeista. Ja siis kieltäytyminen tarkoittaa ennen kaikkea kiellän itse itseäni. Ei niin, että joku ulkopuolinen taho mua nykypäivänä juuri ohjailisi.

Sellaista. Antakaa vinkkiä kaikki te, joiden töissä on monenlaisia hommia ja joiden pitää jakaa aikansa monen työn kanssa! Miten olette selättäneet kaaoksen ja aikataulupulmat?

-Karoliina-

Kuvat: Noora Näppilä