Päivätön päivä

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERA

Onpas ollut outo päivä. Todellinen sapatti, pyhä.

Aurinko on paistanut koko päivän. On ollut kesä, mummola ja Hankasalmi, ja mä olen silti vaan haahuillut sisällä. Tuijottanut tietokoneruutua tekemättä juuri mitään fiksua. Hiukset pystyssä, yöpuvussa – hyvät ihmiset – vielä neljältä. Nukkunut päiväunet! Ei yhtään mun tapaista.

Onneksi F on juossunut ulkona mummon kanssa ja nauttinut kesästä. Ja mökkeillyt, nähnyt sukulaisia,syönyt jädeä ja ajanut pyörällä. Ollut todellinen tehotyttö!

Mulle tuli ensin ihan hirveän huono omatunto hukkaan menneestä päivästä. Tiedättehän sen päivä on valunut käsistäni -morkkiksen? Ainoa asia, jonka sain hoidettua, oli lenkki ja treffit vanhojen ystävien kanssa (joka oli muuten ihanaa!). Ja tämmöinen päivä olisi kuitenkin pitänyt todella käyttää tehokkaammin. Mistä sitäkään tietää, paistaako aurinko enää koko kesänä samalla innolla?

Sitten toisaalta tuli tunne, että ehkä tämä päivä oli juuri tarpeellinen tähän väliin. Ehkä se kertoi jotain. Ehkä helatorstai olikin minun kevääni käännekohta. Tänään nimittäin koin ensimmäisen kerran, että olin niin irti kaikista stresseistä ja tiloista – hyvistä ja huonoista – että sponttaanisti pystyin nukahtamaan ruuan jälkeen ruokaperräisille, kuten täällä on tapana sanoa. Tänään ensimmäisen kerran annoin itselleni luvan olla löllö, laiska ja ihan vätys.

Huomenna mä näen mun ihania ja rakkaita opiskelukavereita Jyväskylästä, Jyväskylässä. Mitä siitäkin tulee, kun kolme äikänmaikkaa pääsee 24 tunniksi viettämään aikaa vain keskenään? Arvasitte oikein: Lauseenjäsenistä, possessiivisuffiksista ja Aleksis Kivestähän silloin puhutaan 😉

-Karoliina-

Puheenaiheet Ajattelin tänään

Meidän keittiö ja pinkki ruokapöytä

OLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERA

Yksi asia, miksi valitsin juuri tämän kodin, oli se, että vuokra-asunnoksi meidän keittiö on minusta aika kiva. Ei kovin persoonallinen, mutta siisti, toimiva ja mukavasti olkkarin yhteydessä.

Keittiön kruunu – tietenkin – on tuo vaaleanpunainen ruokapötä. Pöytä on alunperin vuodelta 1957, ja se yhden tuttavaperheemme vanhempien häälahjapöytä. Pöytä seisoi vuosia vanhempieni pihamökissä ja ihailin sitä siellä monta kertaa. Tuo siro muotokieli kun puree minuun!

Kun sitten päätin, että haluan itselleni hennon vaaleanpunaisen pöydän, oli selvää, että maalikerroksen saa juuri tämä kyseinen aarre. Toteutuksen hoito oma isäni.

Muut keittiön kalusteet on haalittu sieltä täältä. String Pocketin ostin reilu vuosi sitten nettikirppikseltä, ruokapöydän tuolit on peritty tai ostettu käytettyinä. Tuo mummon vanha tuolikin sai uuden herkemmän kankaan.

-Karoliina-

 

Puheenaiheet Sisustus