Onpas ollut outo päivä. Todellinen sapatti, pyhä.

Aurinko on paistanut koko päivän. On ollut kesä, mummola ja Hankasalmi, ja mä olen silti vaan haahuillut sisällä. Tuijottanut tietokoneruutua tekemättä juuri mitään fiksua. Hiukset pystyssä, yöpuvussa – hyvät ihmiset – vielä neljältä. Nukkunut päiväunet! Ei yhtään mun tapaista.

Onneksi F on juossunut ulkona mummon kanssa ja nauttinut kesästä. Ja mökkeillyt, nähnyt sukulaisia,syönyt jädeä ja ajanut pyörällä. Ollut todellinen tehotyttö!

Mulle tuli ensin ihan hirveän huono omatunto hukkaan menneestä päivästä. Tiedättehän sen päivä on valunut käsistäni -morkkiksen? Ainoa asia, jonka sain hoidettua, oli lenkki ja treffit vanhojen ystävien kanssa (joka oli muuten ihanaa!). Ja tämmöinen päivä olisi kuitenkin pitänyt todella käyttää tehokkaammin. Mistä sitäkään tietää, paistaako aurinko enää koko kesänä samalla innolla?

Sitten toisaalta tuli tunne, että ehkä tämä päivä oli juuri tarpeellinen tähän väliin. Ehkä se kertoi jotain. Ehkä helatorstai olikin minun kevääni käännekohta. Tänään nimittäin koin ensimmäisen kerran, että olin niin irti kaikista stresseistä ja tiloista – hyvistä ja huonoista – että sponttaanisti pystyin nukahtamaan ruuan jälkeen ruokaperräisille, kuten täällä on tapana sanoa. Tänään ensimmäisen kerran annoin itselleni luvan olla löllö, laiska ja ihan vätys.

Huomenna mä näen mun ihania ja rakkaita opiskelukavereita Jyväskylästä, Jyväskylässä. Mitä siitäkin tulee, kun kolme äikänmaikkaa pääsee 24 tunniksi viettämään aikaa vain keskenään? Arvasitte oikein: Lauseenjäsenistä, possessiivisuffiksista ja Aleksis Kivestähän silloin puhutaan 😉

-Karoliina-