Me olemme Eskon kanssa molemmat oinaita. Klassisia sellaisia. Tulisia, kovaäänisiä, intohimoisia ja täysillä meneviä. Niin hyvässä kuin pahassakin.

Meidän parisuhteeseen on liittynyt aina se, että tunteen kuin tunteet saavat näkyä ja kuulua. Meillä pussaillaan, halaillaan ja heitellään rakkaudensanoja ihan varmasti jokainen valveillaolotunti, mutta kylläpä me osaamme olla välillä kurjiakin. Ja sillon kun päreet palavat, F ei voi olla kuulematta, kun mutsi ja faija selvittävät asioita kovaan ääneen.

Itse en ole koskaan ajatellut, että riitojen kuuleminen on huono asia. Jos niiden keskellä ei puhuta mitään lapsen kannalta pelottavaa (eroasioita, väkivaltajuttuja, uhkailuja, aikuisten asioita…), miksi hän ei saisi nähdä, että myös aikuisten maailmassa välillä asiat eivät mene aivan putkeen. Ja jos anteeksi vielä pyydetään lapsen nähden ja asiat selitetään hänelle ikätasoon nähden, eikö oikean arjen näkeminen voi myös opettaa lapselle jotakin. Esimerkiksi sitä, ettei negatiivisten tunteiden näyttämistä tarvitse pelätä. Riita ei ole maailmanloppu, eikä se myöskään tarkoita sitä, että rakkaus siihen loppuisi. Ennen kaikkea riita voi opettaa myös sen, kuinka erimielisyydet lopulta selvitetään.

Saako sinun mielestäsi lapsiperheessä riidellä näkyvästi? Ja mitkä ovat teidän perheen aikuisten salaiset riitelykeinot? Silloin, kun F ei saa kuulla juttujamme, hoidamme asiat englanniksi tai tekstiviesteillä.

-Karoliina-

Seuraa Kolmistaan-meininkiä myös Instagramin, Facebookin, Bloglovinin, Blogilistan, sekä Eskon ja Karoliinan twittereiden kautta.