Bye Bye Pores

Mainitsin It Cosmeticsin Bye Bye Pores -puuterin kertoessani Your Skin But Better CC-voiteesta. Olen testaillut nyt muutamaan otteeseen puuteria ja verrannut sitä varastoni muihin puutereihin. Tuote menee hintavan puolelle, 29€. Tällä saa 6,8g puuteria. Tuotekuvaus sai minut kiinnostuneeksi ja osittain viisveisaamaan hinnasta. Normaalisti kipuilen vähän uusien ja mielestäni kalliiden tuotteiden testailussa, sillä mitäpä jos ne eivät toimikkaan minulla kuten haluisin ja toivoisin. Halusin kuitenkin testata It Cosmeticsilta muutakin kuin CC-voidetta ja tämä puuteri nyt vaikutti käytännöllisimmälle vaihtoehdolle minulle.

byebyepores.jpg

 Puuterilla nimensä mukaisesti pitäisi hyvästellä ihohuokoset ja saada aikaan tasainen meikkipohja, joka lähentelee täydellisyyttä. Kuvauksessa sanotaan, ettei tuote tarttuisi juonteisiin sopien kaikille ihosävyille ja ihotyypeille antaen kauniin mattapintaisen lopputuloksen. Tuote toden totta antaa kauniin tasaisen, sileäntuntoisen sekä mattalopputuloksen (joka on päivän päätteeksi minulla hivenen kiiltelevä otsasta, mutta ei mahdoton kasvopapereille). Tuote ei vaalenna meikkivoidetta, kuten jotkut kokeilemani valkoiset puuterit. Mielestäni saavutan kuitenkin yhtä hyvän lopputuloksen esimerkiksi Kicksin omalla puuterilla, joka on muutaman euron halvempi kaiken lisäksi (mutta ei tämäkään halvin mahdollinen).

pores.jpg

Olen tyytyväinen tuotteeseen. Se on erittäin hyvä ja pidin erityisesti siitä, ettei se vaalentanut meikkivoidetta. Mutta melkeinpä tuohon hintaan sen pitäisi jo lähennellä tajunnan räjäyttämistä, mikä ei oikeastaan tapahtunut. Saattaa olla kyllä, että tämä jää minun osaltani jatkossa kaupan hyllyyn.

-H

Kauneus Meikki Testit

Pesukortti -uusi upea tuote?

Tilatessani Lushilta mm. palashampoita paketissa mukana oli Vanillary-pesukortti. Aluksi ajattelin, että kyse oli kiinteänsaippuan näytteestä, jonka he toimittavat ohuina liuskoina. Kätevää! Mahtavaa! Rakastuin näytteeksi luulemani liuskan tuoksuun, mutta en tämän ihmeemmin uhrannut ajatuksiani tälle liuskalle. Muutama viikko sitten, kun aloin metsästämään Lushin sivuilta Shine So Bright Hair Balmia, törmäsin tähän tuotteeseen, jota olin kuvitellut näytteeksi. Kyse ei ollut kiinteän saippuan näytepalasta.

valinnary.jpg

Kuva pesukortista täältä.

Kyse oli pesukortista. Eli ohuen ohuesta, erittäin hyvän tuoksuisesta sikäänkuin saippualiuskan muotoon tehdystä parfyymistä, jota itse pystyin käyttämään kahdesti suihkussa. Huom! Tuote on nimenomaan tarkoitettu käytettäväksi saippuan tapaan. Näin ainakin ymmärrän heidän käyttöohjeena olevasta youtube-videosta. Myönnän, että tuote olisi varmasti kestänyt käytössäni kauemmin, jos olisin käyttänyt sitä vähän säästeliäämmin ja järkevämmin (esimerkiksi irrotellut kortista paloja sen sijaan että käyttänyt kerralla koko kortin). Mielestäni kuitenkin 2,95e hintaan 2g periaatteessa saippuaa on lievästi ilmaistuna mielestäni ylihinnoiteltua. Varmaan sanomattakin selvä, etten itse olisi ostamassa näitä pesukortteja.

Ideasta höylätä omasta saippuasta paloja irti esim. reissua varten kaivoin (pestyn) juustohöylän esille ja lähdin testaamaan ajatustani. Kokeilussani oli Lushin Bohemian-saippua sekä Nurmen laventeli-saippua. Kyllähän molemmista irtosi höyläämällä paloja (kuten alla olevasta kuvasta näkyy), Nurmen saippuasta huonommin. Liuskat eivät ole yhtenäsitä tässä nähneetkään, mutta toisaalta kauhean hienovaraisesti en niitä pyrkinytkään tässä kokeilussa irrrottamaan. Lisäksi miten hyvin nuo liuskan palaset irtosivat sippuasta on kiittäminen saippuan koostumuksesta. Sanoisin mitä pehmeämpi saippua sitä helpommin saat höylättyä itsellesi liuskoja. Itse kyllä ottaisin reissuun mieluummin koko köntin. Jos ajattelee tätä ”kivana lahjaideana”, parempi idea olisi takuulla ostaa se saippua (tai tehdä itse).

hoylays.jpg

Tiivistäisin koko kokemuksen sanoihin hyvä tuoksu, mutta ei aivan hintansa arvoinen.

-H

Kauneus Iho Meikki Testit