Laura Mercier Translucent puuteri

Ostin suunnilleen kuukausi sitten Laura Mercierin translucent puuterin ajatuksella testataan. Osa oston syy oli oman puuterivarastoni loppuminen. Loppuun tuli kulutettua kivipuuteritkin, joten oli aika ostaa uusi. Olen nähnyt mm. youtubissa monen kehuvan tätä puuteria vuosien mittaan maasta taivaaseen, joten uteliaisuutta puuteria kohtaan riitti. Onko se todella niin maagisen hyvä?

Tilasin puuterin Cocopandasta hintaa 39,50e (purkissa 29g). Olisi sen saanut tilattua myös Kick:stä hintaan 40e. En kuitenkaan huomannut tarkistaa myymäläsaatavuutta sillä ei tuo 50 sentin säästö kuitenkaan niin päätä huomaava ole.

Tuotekuvauksessa puuterin kerrotaan olevan kevyt sekä valoa kauniisti heijastava. Sen luvataan levittyvän iholle kevyesti ilman paakkuuntumista. Puuterin sanotaan tekevän ihosta pehmeämmän sekä vähentävän epätasaisuuksia. Kuvauksessa kerrotaan puuterin olevan öljytön eikä se aiheuta aknea.

En tiedä tuliko kasvoistani hehkuvammat, tasaisemman näköiset tai pehmeämmät. Tiedän kuitenkin, että puuteri toimi kuten odotin. Se asettui vaivattomasti meikkivoiteiden päälle vääristämättä sävyä mihinkään suuntaan. Lisäksi puuteripurkki on iso. Jos vertaa vaikka It Cosmeticsin puuteriin niin ostaisin ihan hinta-koko suhteen takia tämän uudelleenkin. Vielä parempi olisi, jos puuteria ei tarvisi tilata netistä vaan voisin marssia kauppaan ja ostaa sen. Suosittelenkin kokeilemaan jos kiinnostusta tuotetta kohtaan on. Itse olen ollut tähän puuteriin erityisen tyytyväinen.

-H

Kauneus Meikki Testit

Testissä Organic Shop Avocado & Honey hoitoaine

Muutama viikko sitten palahoitoaineeni loppui, enkä ollut huomannut tilata ajoissa varastoon hoitoainetta. Päätinkin joustaa vähän omassa tavoitteessani käyttää vain palashampoita ja palahoitoaineita. Suuntasin kauppaan ja ostin Organic shopin avocado and honey hoitoaineen. Osasyynä ostoon oli, että huomasin tämän toimivan curly girl metodiin, jota olen ajatellut hieman soveltaa omaan hiustenhoitooni. Siitä mahdollisesti myöhemmin.

Kuva otettu House of Organic:n sivuilta

Hoitoaine pullossa on 280 ml tuotetta ja se maksoi vajaa 5 euroa Tokmannilla. Hoitoaineen sanotaan antavan pehmeät, vahvat ja terveet hiukset. Sen luvataan ravitsevan ja antavan hiuksille elinvoimaa tehden hiuksista samalla kiiltävät ja helposti kammattavat.

Voin sanoa pariviikkoa tuotetta käytettyäni, että hiukseni ovat kyllä pehmeät ja helposti käsiteltävät. Tai ainakin niin helposti kuin kiharahkoja hiuksia voi kuvata helposti käsiteltäviksi. Muista lupauksien täyttymisistä en nyt niinkään tiedä. En ole kauheasti kyllä tarkkaillut ovatko hiukseni entistäkin kiiltävämmät. Lisäksi mietin, miten tuon elinvoimaisuudenkin mittaisi. Pidän kuitenkin hoitoaineesta ja suosittelenkin kokeilemaan, jos kiinnostusta tuotteeseen on.

-H

Kauneus Hiukset Testit Suosittelen