3 elokuvasuositusta ja inspiraatiota syksyyn

Tässä postauksessa kolme ihanaa erilaista elokuvavinkkiä!

Syksyssä on aina se ihana, että tulee enemmän taas uusia elokuvia, teatteriesityksiä, näyttelyitä museoihin ja uudet kaudet alkavat monissa tv-sarjoissa. On siis kiva ja helppo keksiä tekemistä säästä riippumatta! Tällä viikolla olen nähnyt kolme tosi hyvää ja erilaista elokuvaa.

Kotishovalta katsottu elokuva ei koskaan vastaa käyntiä elokuvateatterissa. Elokuvissa käynti on kokonaisvaltainen elämys, jossa elokuva saa kaiken huomion. Elokuvan kaveriksi mulla kyllä kyylyy huolella valittu irtokarkkipussi, jossa on muutama pehmeä laku tai salmiakki, kirpeitä ja vaahtoisia hedelmäkarkkeja ja jogurttirusinoita.

Elokuvan kaveriksi mulla kyllä kyylyy huolella valittu irtokarkkipussi, jossa on muutama pehmeä laku tai salmiakki, kirpeitä ja vaahtoisia hedelmäkarkkeja ja jogurttirusinoita.

Opiskeluaikoinani minulla ja äidilla oli tapana käydä joka perjantai yhdessä katsomassa jokin elokuva, se oli ihana tapa aloittaa viikonloppu. Leffasta usein käveltiin kotiin ja vaihdettiin samalla sen herättämiä ajatuksia ja kuulumisiakin.

minulla ja äidilla oli tapana käydä joka perjantai yhdessä katsomassa jokin elokuva, Leffasta usein käveltiin kotiin ja vaihdettiin samalla sen herättämiä ajatuksia ja kuulumisiakin.

Late Night on viihdyttävä elokuva tyttöjen iltaan

Viikko sitten perjantaina oltiin äidin kanssa katsomassa elokuvan Late Night.  Yksi meidän molempien mieleenpainuneista ihanista leffoista on Paholainen pukeutuu pradaan, ja luettuani tämän uuden Late Night -elokuvan kokemuksen tuli heti samat fiilikset. Late Night kertoo Talkshow -emännästä, joka joutuu uudistamaan omaa showtaan, ja ottaa avukseen nuoren naiskirjottajan.

Elokuva oli juuri täydellinen rento perjantaileffa. Elokuvassa hyvää oli se, että se pääsi heti vauhtiin ja elokuvan juoni kulki sujuvasti. Emma Thompson näytteli pääroolinsa mahtavasti, mutta niin teki myös meille uusi näyttelijä Mindy Kaling. Kepeydestään huolimatta elokuva ei tyytynyt pelkkiin stereotypioihin eri kulttuurien välillä, ja onnistui myös koskettamaan. Suosittelen ehdottomasti kaikille, jotka etsivät kepeää mutta hyvää leffaa vaikkapa tyttöjen iltaan!

Suosittelen ehdottomasti kaikille, jotka etsivät kepeää mutta hyvää leffaa vaikkapa tyttöjen iltaan!

roberts coffee jäätelö

roberts coffee
be a hero!
gelato
Siskon kanssa käytiin kahveilla ja ihanilla gelatoilla Roberts coffeen jugendsalissa. Vinkin sain lukijlaltani, kiitos!

Onko Toy Story 4 vuoden hauskin elokuva?

Keskellä viikkoa oltiin poikaystäväni kanssa katsomassa Toy Story4-elokuvan. Rehellisesti sanottuna tämä oli meille molemmille varmaan vuoden suurin elokuvayllätys! Elokuvan odotukset eivät olleet kovin korkealla, mutta nauroimme ääneen niin paljon leffassa, ja siitä jäi älyttömän hyvä fiilis loppuviikkoon.

Elokuvan odotukset eivät olleet kovin korkealla, mutta nauroimme ääneen niin paljon leffassa, ja siitä jäi älyttömän hyvä fiilis loppuviikkoon.

Toy Story -elokuvan ensimmäinen osa ilmestyi 1995 (toinen osa -99 ja 3 2010), ja se oli ensimmäinen kokopitkä tietokoneella tehty animaatio. Alunperin elokuva oli Pixarin, joka nyttemmin kuuluu Disneylle, ja tämä olikin hyvää ensimakua odotellessamme Disneyn omaa suoratoistopalvelua! Toy Story 4 sopii hyvin katsottavaksi myös itsenäisenä elokuvana koko perheelle, vaikka ei olisi edellisiä osa nähnytkään, ja se viihdyttää varmasti koko perhettä.

Me olimme Tpoy Story 4-elokuvan englanninkielisessä iltanäytöksessä, jossa myös muut katsojat oliva nuoria aikuisia, ja koko salissa tuntui olevan tosi hyvä fiilis. Oikeastaan se on aika uskomatonta Osan 4 -tietokoneanimaatiolle.  Elokuva ei ollut turhaa koheltamista, vaan hauskan siitä tekivät kaikki eleet, ilmeet, sananlaskut ja liikkeet, jotka oli vain tehty niin uskottavasti  Elokuva kuljetti mukanaan monitasoisesti tärkeitä teemoja muun muassa yksinäisyydestä, hyväksytyksitulemisesta ja omien arvojen priorisoinnista.

ISYYSPAKKAUS -BLOGISSA ON HIENO ARVOSTELU TOY STORY 4 -ELOKUVASTA

Kaikkien rakastama Dowtown Abbey ei petä

Tämän viikonlopun kohokohta oli odottamamme Dowtown Abbey. Downtown Abbey on yksi kaikkien aikojen suosituimpia ja palkituimpia brittisaarjoja, joita tehtiin yhteensä 6 tuotantokautta. Emme ole nähneet vielä sarjaa, mutta se ei elokuvan katsomista haitannut, tosin vahvisti kipinää sarjan pariin syysiltoina! Downtown Abbeyssä näyttelijäsuoritukset sarjan alkuperäisnäyttelijöiltä oli kerrassaan upea. Maisemat ja musiikit rentouttivat. Juoni oli helposti seurattava, eikä reilun kahden tunnin elokuvassa päässyt pitkästymään -rentoutumaan kylläkin!

Emme ole nähneet vielä sarjaa, mutta se ei elokuvan katsomista haitannut, tosin vahvisti kipinää sarjan pariin syysiltoina!

HELSINGIN SANOMIEN MIELESTÄ DOWNTOWN ABBEY OLI ELOKUVANA VÄHÄN TURHANKIN SEESTEINEN

ME NAISTEN ARVOSTELU EI OLE YHTÄ KRIITTINEN

Entistä rentouttavamman meidän Downtown Abbey -elokuvakokemuksesta teki muuten sen katselu Kino Maximissa. Se on ehdottomasti Helsingin paras elokuvateatteri, on ihanaa istua omassa nojatuolissa, saada takki naulaan. Kaunis sali vie elokuvakokemuksen lähestulkoon teatterintasolle, ja ensi kerralla ajattelimmekin kokeilla parvea! Jos muuten menet Maximiin, kannattaa huomioida, että salin penkkirivistöt ovat suoraan vaakatasossa, eli paikat kannattaa ottaa hieman edempää.

Kaunis sali vie elokuvakokemuksen lähestulkoon teatterintasolle, ja ensi kerralla ajattelimmekin kokeilla parvea!

Dowtown Abbey elokuva

Downown Abbey elokuva
Irtokarkit mukaan ja Downtown Abbey Kino Maximissa!

Näistä postauksistani lisää inspiraatiota syksyyn:

kaurarieska
Sateisen sunnuntain herkulliset jauhottomat kaura-porkkanarieskat! Kommentoi, jos haluat reseptin!
auringonkukka
Idan-päivän kimppu auringonkukalla!

Minkä elokuvan sinä kävit katsomassa viimeksi? Haluaisitko nähdä Toy Story 4, Late Night tai Downtown Abbey -elokuvan?

Ihanaa uutta viikkoa!<3

Rakkaudella,

Ida

kulttuuri leffat-ja-sarjat suosittelen ystavat-ja-perhe

Fazerilan vierailu

Teimme parhaan ystäväni kanssa retken Fazerin vierailukeskukseen! Muistimme vierailleemme Fazerin tehtaalla joskus ala-aasteella vaihto-oppilasluokkamme kanssa. Enää varsinaiselle tehtaalle ei pääse, mutta Fazer on rakentanut upea uuden Fazerin vierailukeskuksen Fazerilaan Vantaalle, heidän tehtaidensa viereen.

Fazerilaan tutustutaan oppaan johdolla. Liput (10,50e-15,5)e voi ostaa etukäteen haluamalleen kierrokselle täältä, ja ne vaihdetaan Fazerilan kassalla rannekkeisiin. Fazerilaan pääsee helposti myös julkisilla liikennevälineillä.

Fazerila on arkkitehtuurisesti hieno pyöreä rakennus lasiseinällä. Pihapiiri on pidetty siistinä, ja edessä kasvaa Fazerin Suomen oloosuhteissa menestyviä viljoja, kuten ohraa ja kauraa ja mausteita.

Pihapiiri on pidetty siistinä, ja edessä kasvaa Fazerin Suomen oloosuhteissa menestyviä viljoja, kuten ohraa ja kauraa ja mausteita.

Fazerila
Fazerila Fazerin vierailukeskus

Vierailukeskuksen talvipuutarha

Vierailukeskuksen sisäpuolella on  Fazerin talvipuutarha. Se oli meistä molemmista kierroksen ehkä hienoin juttu! Talvipuutarhassa kasvaa Fazerin käyttämiä raaka-aineita, kuten kaakaopapuja, inkivääriä, kahvipapuja ja chiliä. Meidän opas osasi tosi hyvin kertoa kasveista, ja oli mielenkiintoista kuulla, kuinka kaakaopavut käsityönä kaavitaan pähkinän sisältä ja nähdä, millainen möhkylä se inkivääri juureksena maatasolla vielä on. Tiesittekö muuten, että musta-, valko- ja viherpippuri ovat täysin sama kasvi, ne on vain poimittu eri aikaan ja niissä on siksi erilainen kypsyysaste ja maku?

Meidän opas osasi tosi hyvin kertoa kasveista, ja oli mielenkiintoista kuulla, kuinka kaakaopavut käsityönä kaavitaan pähkinän sisältä ja nähdä, millainen möhkylä se inkivääri juureksena maatasolla vielä on.

kaakaopapu
Kaakaiopapu puussa Fazerin talvipuutarhassa

Fazerilan Mignon-pupu

Keskellä vierailukeskusta on iso Mignon munista rakennettu pupu. Mignom-munan tarina oli hauska ja makeisen kuoriksi hyväksyttävillä munillahan on tarkat laatukriteerit!

Keskellä vierailukeskusta on iso Mignom-munista rakennettu pupu.

mignom munat
Mignom-munan kuorista tehty pupu!

Fazerin perheyritys

Opastetulla kierroksella tutustuttii myös Fazeriin perheyrityksenä, ja edelleen siellä on johdossa ja myös arjen toiminnassa mukana 58 Karl Fazerin jälkeläistä. Lisäksi kuulimme, miten Fazer tutustui Mannereheimiin ja Tove Janssoniin.

kaakaonvalmistusvanhoja Fazerin pakkauksia

Robotti arvioi ruokaympyrääsi

Fazerilassa saimme rakentaa palikoista kehikkoon myös yhden päivän ateriamme, syöttää sen robotille, joka antoi palautetta. Kuulimme myös suklaan valmistuksesta ja näimme ihania vanhoja suklaa- ja keksirasioita sekä kuulimme yrityksen toimintaperiaatteista. Fazerin suklaa tehdään edelleen tuoreeseen Valion maitoon, eikä siinä käytetä maitojauhetta, kuten useat muut suklaanvalmistajat käyttävät.

kaakao nvalmistus
Kaakaon ja suklaan valmistus vaihe vaiheelta!

Herkuttelua ja tuliaiset kotiin

Lopuksi oli siten se hauskin osuus, eli pääsimme maistelemaan Fazerin suklaita ja lakuja. Erilaisia paperillisia karkkeja oli telineissä ja niitä sai syödä ihan niin paljon kuin halusi, mukaansa ei saanut kuitenkaan ottaa!🙂 Tykkäsin Fazerin uusien kauralakujen uuniomenamausta, ja maistoin eka kertaa Fazerin Kookossuklaata. Kaikki vierailijat saavat lähtiessään mukaansa tuotekassin, jossa on Fazerin tuotteita, nyt pussi pieniä korvapuusteja, Dominokeksipaketti, Fazerin sininen levy ja karkkipussi.

Lopuksi oli siten se hauskin osuus, eli pääsimme maistelemaan Fazerin suklaita ja lakuja. Tykkäsin Fazerin uusien kauralakujen uuniomenamausta, ja maistoin eka kertaa Fazerin Kookossuklaata.

Kannattaa maistaa myös Fazerin  hanavettä!

Kannattaa maistaa myös Fazerin  hanavettä! Fazerilalla on oma pieni vesivoimala, ja vesi oli oikeasti hyvää ja erimakuista! Karkkien syönnin ohessa sai myös muun muassa haistella raa’an kaakaon, maitovoin ja ihanien Fazerin käyttämien mausteiden tuoksua.

Ihania aitoja tuoksuja!

Fazerin karkkikauppa ja kahvila

Kierros päättyi Fazerilan kauppaan. Sen karkkihylly näytti lähes loputtomalta, ja herkkutuotteiden lisäksi siellä on myös muistikirjoja ja t-paita esimerkiksi tutulla Fazerin kettukarkki-logolla varustettuna. Fazerilassa on myös tyylikäs ja valoisa Fazerin kahvila, jossa on tarjolla arkisin myös louansta ja viikonloppuisin brunssia.

karkkihylly näytti lähes loputtomalta, ja herkkutuotteiden lisäksi siellä on myös muistikirjoja ja t-paita esimerkiksi tutulla Fazerin kettukarkki-logolla varustettuna.

Fazerin vierailukeskus
Fazerin kaupan karkkipussihylly oli pitkä!

Itse bongasin Fazerin kaupasta joitakin uutuustuotteita, ja ihastuttiin Fazerin Alku-tuotteisiin heti molemmat! Meille lähti kokeiluun rukiinen taateli-puuro ja mustikkapiirakka-mysli, joissa on molemmissa käytetty vain luonnollisia raaka-aineita. En todella uskoisi, että nämä ovat sydänmerkkituotteita, eli niissä on vähemmän suolaa ja sokeria, sillä tuo taatelipuuro maistuu ihanan makealta jälkkäripuurolta. Poikaystäväni kommentoi myös mysliä, että se tuoksuu ja maistuu oikeasti mustikkapiirakalta -eli siltä miltä lupaa.

Fazer mysli ja puuro

Nämä tuliaiset on jo melkein syöty! Fazerilasta saimme myös mukaan kassillisen herkkujaFazerilan kierros sopii myös varmasti lapsille ainakin 4-vuotiaasta eteenpäin. Opas osasi jopa paremmin lähestyä laspsia ja kertoa heille mielenkiintoisista asioista, ja kierroksella pääsee käyttämään kaikkia aistejaan ja tekemään itse.

Tunnen kunnioitusta Fazerin perheyrityksen menestystarinaa kohtaan. Kluuvikadun Fazer on myös poikaystäväni ja minun lempparikahvila, ja siksi niin tärkeä.

Kluuvikadun Fazer on myös poikaystäväni ja minun lempparikahvila, ja siksi niin tärkeä.

Oli hienoa päästä käymään Fazerin vierailukeskuksessa ja jakaa se yhtä innostuneen ystävän kanssa. Kuulimme Fazerin suvusta, makeisten valmistuksesta ja Mignon-munan tarinan. Hienointa oli nähdä ja kuulla talvipuutarhassa eri maustekasvien käytöstä. Oli kiva, kun kierroksella pääsi tekemään itse paljon kaikenlaista ja käyttämään kaikkia aistejaan. Niin, ja olihan se kiva maistella suklaita ja saada lahjapussukkat vielä mukaankin 🙂

Fazer vierailukeskus
Oltiin molemmat innoissamme Fazerilan retkestä!

Muita menovinkkejä koko perheelle edellisistä postauksistani:

Tutustu Fazerin vierailukeskukseen ja osta liput Fazerilan nettisivujen kautta

Oletteko käyneet Fazerilan vierailukeskuksessa? Mikä on sun suosikki tuotteesi Fazerilta?

Rakkaudella,

Ida

perhe museot-ja-nayttelyt ruoka-ja-juoma ystavat-ja-perhe