Tolkien ja Bohemian Rhapsody, kannattaako elokuvat mennä katsomaan?

Oletko sinä käynyt jo katsomassa Bohemian Rhapsodyn tai Tolkien-elokuvan? Näin pääsiäisenä Bohemian Rhapsodyn yhdessä hyvän ystäväni kanssa elokuvateatteri Maximin pehmeiltä nojatuoleilta. Poikaystäväni syntymäpäiviä juhlistimme jäätelöannoksilla Fazerin kahvilassa ja Tolkien-leffassa.

Kumpikin leffapäivä oli ihana, ja paljon ihania juhlia onkin viime viikkoihin mahtunut, joista on tässä postauksessa vähän kuvia. Myös molemmat elokuvat olivat ehdottomasti näkemisen arvoisia.

Tässä postauksessa kerron vähän lisää elokuvista ja fiiliksiäni niistä. Toivottavasti saat postauksesta osviittaa siihen, kannattaako sinun mennä katsomaan Bohemian Rhapsody tai Tolkien tai pystyt palaamana omaan hienoon elokuvakokemukseesi.

Bohemian Rhapsody

  • Faktoja: Bohemian Rhapsody kertoo brittiyhtye Queenin laulajasta Freddie Mercurystä, ja Queen-yhtyeen tarinan pienestä bändistä maailman luokan yhtyeeksi ja ilmiöksi. Elokuvan on ohjannut Bryan Singer ja ohjannut Anthony McCarten. Bohemian Rhapsody on saanut useita Ocareita muun muassa parhaasta miepääosasta ja parhaasta äänityksestä. Elokuva sai ensi-iltansa 2.11.2018 ja sen kesto on 2 tuntia 15 minuuttia.
  • Mitä pidin elokuvasta: Suhtauduin elokuvaan vähän ennakkoluuloisesti, koska en ole koskaan varsinaisesti kuunnellut Queenin musiikkia. Rami Malek esitti Freddie Mercuryä uskottavasti, ja elokuva oli jo mielenkiintoinen henkilötarina. Elokuva kosketti tunteen tasolla, koska Freddien hieman valtaväestöstä erillään elävästä perheestä ja Freddien tarina sairastumisesta ja vähän hukassa olevastakin ihmisestä on koskettava.
  • Fiilis elokuvan jälkeen: Hieno elokuva! Bohemian Rhapsodyn tarina oli tunteita herättävä ja loppukohtaus voimaannuttava. Elokuvan kertomus Queenin musiikin korkeista tavoitteista sai etsimään Queenin musiikkia Spotifysta.
  • Parasta elokuvassa: Elokuvan paras kohtaus oli ehdottomasti loppukohtaus, joka huipentui esiintymiseen Live Aid -konsertissa suuren yleisön edessä. Elokuvaan oli rakennettu paljon jännitettä loppua kohden, joka huipentui yleisöönkin asti ulottuvaan tunteiden purkautumiseen ja voimanntumiseen.
  • Kenelle suosittelen: Elokuvassa oli kaikenikäisiä katsojia. Naistenhuoneessa törmäsin keski-ikäiseen naiseen, joka oli katsomassa elokuvaa 14-vuotiaan tyttärensä kanssa kolmatta kertaa. Elokuva ei tukeudu pelkästään musiikkiin, mutta jos olet kuunnellut Queenin musiikkia, on Sinun pakko nähdä se. Jos olet taas kuten minä, etkä ole ennen Queenin musiikkia kuunnellut, ehkä tämä Bohemian Rhapsody inspiroi sinutkin laajentamaan soittolistaasi!

Tolkien

  • Faktoja: Tolkien on suomalaisen Dome Karukosken ohjaama yhdysvaltalainen elokuva J.R.R.Tolkienista, josta tuli maailman kuulu Taru Sormusta herrasta -trilogiansa myötä. Elokuvassa englantilaista kirjailijaa Tolkienia esittää Nicholas Hoult, ja se sai ensi-iltansa Finnkinon elokuvateattereissa viime perjantaina 3.5. Elokuvan tarina sijoittuu Tolkienin nuoruuteen.
  • Mitä pidin elokuvasta: Elokuva oli monella tapaa hieno, ja näkemistäni Dome Karukosken elokuvista ehdottomasti paras, vaikka kovasti olenkin pitänyt myös Mielensäpahoittajasta ja esimerkiksi Tummien perhosten kodista. Elokuva on loppuunasti viimeistelty ja näyttelijäsuoritukset ovat hienoja.  Tarina on romanttinen, visuaaliseti kaunis ja koskettava. Useat teemat ystävyyden voimakkaasta siteestä, rakkauden herkkyydestä ja vaikutusvallasta, ja ylistyksestä mielikuvitukselle ja taiteelle nivoutuvat hienosti yhteen eheäksi kokonaisuudeksi.
  • Fiilis elokuvan jälkeen: Olen nähnyt upean elokuvan, upeaa, että sen on ohjannut suomalainen Dome Karukoski! Olisikohan tässä mahdollisuus oskariin? Aloitin lukea Taru Sormusten Herrasta kirjaa seuraavana päivänä.
  • Parasta elokuvassa: Kaunis kokonaisuus, ihana elokuvaelämys. Plussana tietysti katsomoa sykähdyttäneet suomenkielen viittaukset.
  • Kenelle suosittelen: Hyvien, romanttissävytteiten ja klassisten elokuvien ystäville. Ne, jotka ovat lukeneet Tolkienin Taru Sormusten herrasta -trilogian tai nähneet elokuvat, huomaavat, kuinka upeasti viittaukset on upotettu elokuvaan. Ne, jotka eivät olet, saavat vain nauttia hyvästä elokuvasta.

Tästä pääset lukemaan edellisen postaukseni Finnkinossa pyörivistä elokuvista:

Pääsiäisenä elokuviin: Dumbo, Luontosinfonia ja Tuntematon mestari

Oletko sinä nähnyt Bohemian Rhapsodyn tai Tolkienin? Mitä ajatuksia ne sinussa herättivät, piditkö näistä elokuvista  yhtä paljon kuin minä?

Rakkaudella,

Ida

Kulttuuri Leffat ja sarjat Suosittelen Teatteri

Kaksi lahjaideaa äitienpäiväksi

Tässä postauksessa on kaksi ideaa äitienpäivälahjaksi. Ensimmäisen lahjaideani toteutin sekä äidilleni että poikaystävälleni tänään hänen syntymäpäivänään. Toinen kirjalahja on sellainen, jonka antaisin päiväkirjaa pitäneelle mummolleni, jos hän olisi yhä täällä. Ilahduttaisikohan jompi kumpi näistä lahjoista sinun äitiäsi tai mummiasi äitienpäivänä ensi sunnuntaina?

1. Herkkumysli äidille

Käytin mysliin:

  • 6 dl kaurahiutaleita
  • Noin 1dln auringonkukan siemeniä ja vähän enemmän suolaamattomia cashew-pähkinöitä
  • Kuivattuja hedelmiä: pehmeitä taateleita, keltaisia rusinoita ja karpaloita.
  • Noin puoli desiä rypsiöljyä, desin verran juoksevaa hunajaa, ripauksen suolaa ja teelusikallisen kanelia.

Ohje herkkumysliin:

Mittaa kulhoon kaurahiutaleet, sekoita joukkoon öljy, hunaja ja mausteet. Murskaa cashew-pähkinöitä pienemmäksi. Sekoita joukkoon siemenet ja pähkinäpalat ja levitä leivinpaperinpäälle uunipellille. Paista 175 asteisessa uunissa noin 20 minuuttia. Kääntele paistinlastalla välillä. Anna myslin saada hieman väriä, mutta varo, ettei se pala.

Paloittele isompia kuivattuja hedelmiä pienemmiksi ja lisää kuivatut hedelmät valmiin myslin joukkoon. Laita mysli kauniiseeen purkkiin ja paketoi lahjaksi. Ilahduta äitiä äitienpäivänä tai nauti itse luonnonjogurtin tai valnijajäätelön kanssa.

Koristele myslipurkit äitienpäivälahjaa varten:

Tarvitset purkkeihin:

  • Metaliset tai lasiset isommat purkit, itse olin pessyt vanhat kahvipurkit.
  • Koristepaperia, pakettikortteja tai askartelemiasi etikettejä.
  • Kuumaliimapistooli tai erikeepperiä.

Näin teet kauniit säilytyspurkit itse:

Päällystä purkit koristepapeeilla ja kiinnitä etiketit tai kortit päälle. Täytä myslillä.

Idean myslin tekemiseen löysin tästä inspiroivasta kirjastani Tee itse ja löydä luovuutesi (Klik), mutta resepti on oma muunnelmani. Mysliin voit tietysti käyttää pähkinöitä, siemeniä ja hedelmiä oman makusi mukaan.

Myös kuviolliset paperit ja kuvassa näkyvät kortit ja pakettikortit ovat samasta kirjasta.

Kirja on tilattavissa allibrikseltä, pääset tutustumaan siihen tästä. Kirjassa on myös muita pieniä luovia harjoituksia ja ideoita. esimerkiksi kirjan koristepapereista askarreltu helppo ”äidin oma teehetki” johon valitsisi sisälle äidin lempiteepusseja, olisi ihana idea.

2. Äidille oma kirja, koska äidin tarina on tärkeä

Toinen vinkkini äitienpäivälahjaksi on tämä Kerro minulle äiti -kirja (klik). Kirjassa on kysymyksiä äidille, ja siihen äiti saa kirjoittaa lapsilleen itsestään ja omasta tarinastaan. Kerro minulle -kirja on myös isoäidille. Jos oma mummoni olisi vielä elossa, tilaisin hänelle ehdottomasti tämän kirjan, koska hän piti päiväkirjaa ja minusta kirja on ihana idea kertoa toiselle, että hänen tarinansa on tärkeä, ja sen haluan kuulla. Kerro minulle kirjat ehdit tilata allibrikseltä äitienpäiväksi vielä tarjoushinnoin.

Koristepaperit, etiketit, kortit ja ohjeita siis taas tästä kirjastani.

Tästä pääset koko adlibriksen valikoimaan. 

Lisää kirjavinkkejäni löydät tästä postauksestani.

Oletko Sinä koskaan tehnyt itse mysliä? Entä aiotko muistaa äitiä tai mummiasi jotenkin äitienpäivänä?

Rakkaudella,

Ida

Perhe Kirjat Suosittelen Tapahtumat ja juhlat