Meidän kodin jouluvalmistelut ja joulupullan ohje
Minulle joulua edeltävät viikot ja jouluvalmistelut ovat tosi tärkeitä. Koska olemme poikaystäväni kanssa varsinaiset joulunpyhät lapsuuden kodeissamme, olen halunnut tuoda joulua jo hyvissä ajoin omaan kotiimme.
Tänä vuonna minulla on ensimmäinen oma iso vihreä lattiakuusi. Valitsin siihen koristeiksi kultaisen latvatähden, kultaiset pallot ja punoksen. Vielä haluaisin leipoa ja koristella pipareita siihen roikkumaan ja lisätä ehkä joitakin valoja. Tai sitten se täydentyy ensi vuonna.
Kasveja meillä ei yleensä asunnossamme ole, mutta punaisten joululiinojemme kaveriksi halusin ehdottomasti punaisen joulutähden. Tykkään tosi paljon asuntomme leveistä kivisistä ikkunalaudoista. Ikkunalaudalla tykkään poltella myös isoja valkoisia kynntilöitä ja tuikkuja Iittalan kupeissa. Kuuntelemme kaiuttimista tosi paljon spotifyn joululistoja, koska joululaulut saavat minut aina hyvälle tuulelle.
Lähetimme askartelemani joulukortit jo joulukuun alussa ja samoihin aikoihin paketoin lahjat. Askartelujen lisäksi kodin joulupuuhin on kuulunut pipareiden ja joulutuorttujen leipominen. Olemme syöneet jo useampana viikonloppuna lounaaksi uuniriisipuuroa.
Koska emme ole omassa kotona joulunpyhinä, halusimme itsenäisyyspäivänä kutsua perheemme pienille jouluisille kahvitarjoiluille. Leivoin tarjolle joulupullia, jotka maistuivat ainakin meidän vieraille aika hyvin. Tässä siis teillekin hyvien joulupullien ohje.
Ihanat joulupullat
Tarvitset (n 20 hyvän kokoiseen pullaan)
noin 14 dl Puolikarkeita vehnäjauhoja
200g margariinia
2 dl sokeria
maustepussillinen kardemummaa
paketti (50g tuorehiivaa)
1 muna taikinaan ja toinen voiteluun
puoli litraa kevytmaitoa
ripaus suolaa
- Sulata margariini mikrossa, ja anna jäähtyä. Ota piparkakkutaikina pakkasesta sulamaan.
- Lämmitä maito kädenlämpöiseksi, ja murenna joukkoon hiiva. Sekoita niin että hiiva liukenee. Sekoita sitten maidon joukkoon sokeri, suola, kardemumma ja muna.
- Lisää vehnäjauhot 1 dl kerrallaan koko ajan puuhaarukalla hyvin sekoittaen. Vaihda puuhaarukka kädellä vaivaamiseen, kun taikina on riittävän kiinteää. Kun olet lisännyt jauhoja noin 8 dl, sekoita joukkoon rasva. Sekoita vielä noin 4 dl jauhoja. Jätä viimeiset 2 dl jauhoja leivontaa varten. Alusta taikinaa hyvin, kunnes se irtoaa kulhosta.
- Kohota taikina kaksinkertaiseksi. Hyvä paikka on esilämmitetty mikroaaltouuni. Lämmitä mikrossa mukissa vettä, ota muki pois, ja vaihda liinalla peitetty taikinakulho tilalle. Sulje mikron ovi ja odottele noin 45 minuuttia.
- Jaa taikina kahteen tai kolmeen osaan, ja vaivaa vielä hetki, lisää tarvittaessa vielä vähän jauhoja. Leivo taikinasta pötkelö, ja leikkaa se tasaisen kokoisiksi paloiksi.
- Pyörittele palloista käsien välissä palloja. Laita pellille liinan alle kohoamaan vielä noin puoleksi tunniksi. Tässä välissä ehdit pienellä sydän tai tähtimuotilla tehdä piparitaikinasta kuvioita pullien päälle. Niitä tarvitset yhden jokaiseen pullaan eli noin 20 kpl, lopusta taikinasta voit tehdä pipareita (tai syödä). Paina pullien päälle piparitaikinakuviot ja voitele pullat munalla.
Paista 200 asteessa noin 10-15 minuuttia. Halutessasi voit ripotella siivilän läpi hieman jäähtyneille pullille vielä tomusokeria.
Ihanaa joulunodotusta kaikille! Mitä teidän kodin jouluvalmisteluihin kuuluu?
Rakkaudella,
Ida