Kasvisruokaa arkeen!

Meillä on lisätty kasvisruoan syöntiä, ja kotona teemme pääsääntöisesti kasvisruokaa. Myös se voi olla simppeliä ja edullista kotiruokaa, johon raaka-aineet löytyvät lähikaupasta ja joka valmistuu arki-iltanakin pöytään. Sellainen kasvisruoka maistuu myös sekasyöjille.

Tästä postauksesta löydät reseptit meidän kodin kasvisruokalemppareihin. Ruoissa on käytetty maitotuotteita, ja osassa kananmunaa eli vegaanisia ne eivät ole, mutta sellaisiksikin helposti muokattavissa.

1.       Härkismakaronilaatikko

 

Härkismakaronilaatikko oli ensimmäisiä ruokia, joissa kokeilimme kasvispohjaisia lihankorvikkeita. Sekä minun että poikaystäväni mielestä härkis sopii tosi hyvin makaronilaatikkoon, jopa paremmin kuin jauheliha, sillä härkis tekee makaronilaatikosta maukkaampaa ja rakenne on ihanan pehmeä.

 

Resepti menee näin:

 

Keitä pussillinen makaroneja al’denteksi. Kuullota pannulla halutessasi silputtu sipuli.

 

Riko 2-3 kananmunaa ja sekoita se noin 7dl:n maitoa. Mausta halutessasi muna-maito esim paprikajauheella. Suolaa ei tarvitse lisätä, sillä härkiksessä on sitä jo valmiiksi.

 

Härkis on kypsää, eli sitä ei tarvitse enää paistaa pannulla. Sekoita siis vain isoon uunivuokaan paketti (250g) härkistä, joka vastaa n 400g jauhelihapakettia, keitetyt makaronit. Kaada munamaito vuokaan, ja ripottele halutessasi pinnalle vielä juustoraastetta. Tai halutessasi makaronilaatikon päälle voit ripotella esimerkiksi viipaloituja tomaatteja ja kuivattua oreganoa.

 

Paista härkismakaronilaatikkoa uunissa 200 asteessa n 40 minuuttia tai kunnes munamaito on hyytynyt.

 

2.       Kasvishampurilaiset

 

sampylat.jpg

purilainen.jpg

Nämä ovat meidän viikonloppulemppari. Apetit on kasvisjauhistuotteeillaan vienyt pakasteruoat ihan uudelle tasolle. Kasvisjauhispyörykät maistuvat meille pastan tai riisin kanssa sellaisinaan, pihveistä syntyy hampurilaiset näin:

 

Jos haluat leipoa sämpylät itse, käytä esimerkiksi tätä simppeliä kaurasämpyläreseptiä tai omaa lemppariasi.

 

Täytteeksi sopivat mahtavasti apetitin cripsy chic kasvispihvit (muistuttaa kanapihviä) tai kasvisjauhispihvit (ihania!). Paista ne uunissa tai pannulla pakkauksen ohjeen mukaan n 10-12 minuuttia.

 

Halkaise sämpylät. Täytä pihveillä, sulatejuustolla, lemppari kasviksillasi (esimerkiksi salaatti, tomaatti, suolakurkku) ja kermaviilistä valmistetulla kastikkeella, salaatilla tai ketsupilla.

leipomassa2.jpg

 

3.       Kaurabolognese

eli kaurajauhiskastike pastalle, riisille tai perunoille tai tortillojen täytteeksi

kaurabologmese.jpg

Kaurajauhis oli ihana uusi löytö läheisestä k-kaupastamme arki-iltana, ja kasvisjauhis kastike valmistui pöytään kotona pastan kypsyessä.

 

Paista pussillinen kaurajauhista (vastaa n 400g jauhelihaa) pannulla ja lisäksi halutessasi sipulia, valkosipulia ja vaikkapa tuoreita herkkusieniä.

 

Lisää pannulle purkki yrttistä tomaattimurskaa. Hauduta hetki. Maista ja mausta vielä tarvittaessa.

 

Tarjoa kastikkeena pastalle, riisille tai perunalle tai esimerkiksi tuoreiden vihannesten ja kermaviilikastikkeen kanssa tacojen tai tortillojen täytteenä.

 

4.       Kasvistäytteiset uunipaprikat

Olemme kokeilleet erilaisia täytettyjä paprikoita, ja tämä vähän sattumalta syntynyt versio oli todella maukas sekä minun että poikaystäväni mielestä!

Resepti menee näin:

Keitä n 3 dl riisiä. Anna jäähtyä hetki. Sekoita riisin joukkoon rasiallinen maustettua tuorejuustoa (esimerkiksi valkosipuli, yrtti tai aurinkokuivattutomaatti).

Halkaise 5-6 paprikaa. Halkaisen, huuhtele ja poista siemenet. Esikypsennä paprikoita uunissa n 10 minuuttia, jotta ne hieman pehmenevät.

Kypsennä sillä aikaa pannulla pienehköjä pakastevihanneksia. Me käytimme apetit puutarhurin sekoitusta, jossa on maissia, porkkanaa ja parsakaalia pieninä paloina.

Sekoita kypsät vihannekset riisin joukkoon. Mausta kuivatuilla yrteillä. Lisää joukkoon vielä kaikki sopivat jämät mitä jääkaapista löytyy, meidän puolikas purkki oliiveja esimerkiksi sopi loistavasti, myös esimerkiksi aurinkokuivatut tomaatit varmasti sopisivat.

Ota paprikat uunista, kaada ylimääräinen vesi niistä pois. Täytä paprikat riisi-kasvis-tuorejuustotäytteellä. Ripottele pinnalle vielä juustoraastetta tai juustosiivut.

Paista 200 asteessa vielä n 10 minuuttia kunnes juusto on sulanut.

paprikat.jpg

Jos tykkäsit, ja haluat nähdä lisää reseptejä blogin puolella, paina sydäntä postauksen alussa. Alla voit myös jakaa tai tykätä facebookissa 🙂

Rakkaudella,

Ida

hyvinvointi liikunta ruoka-ja-juoma diy

Parhaat sushiravintolat

Kun pääsen ravintolaan syömään lounasta ja saan valita paikan, mennään sushille. Sen vuoksi mua instassa seuraavat saavatkin katsoa sushiannoksiani aika useasti. Tässä tekstissä kirjoitan Helsingin parhaista sushiravintoloista , joissa olen käynyt. Suositukset näihin ravintoloihin ja arvostelut niistä ovat täysin omiani.

Postaus on tehty yhteistyössä offerilla.comin kautta. Olen ostanut useita lahjakortteja ravintoloihin heidän kauttaan, siksi että pääsen tutustumaan uusiin paikkoihin ja saan syödä siellä listahintoja edullisemmin. Tästä linkistä pääset tutustumaan offerillan tämän hetkisiin sushiravintoloihin.

sushi1.jpg

1. Konnichiwa

Tänne löysin poikaystäväni kautta reilu vuosi sitten. Sen jälkeen Konnichiwasta on tullut vakiopaikka sushipäivällisille sekä poikaystäväni kanssa ja parhaan ystäväni kanssa hänen vieraillessa Helsingissä.

Plussat:

<3 tuore sushi ja hyvä sushivalikoima

<3 ystävällinen henkilökunta

<3 hyvä hinta-laatusuhde.

Miinukset:

–  Paikka on välillä tosi täynnä ja hälyisä. Ravintola on pieni ja pöydät lähekkäin.

Konnichiwa on Kampissa baarikärpäsen vieressä. Arkisin klo 16.30 asti sushibuffet maksaa 15 e ja viikonloppuisin ja iltaisin 19,50e

konnichiwap.jpg

2.   Itsudemo

Tänne löysin ensimmäistä kertaa offerilla-lahjakortin kautta, jossa sain iltabuffetin tosi edulliseen hintaan.

Plussat:

<3 Hyvä valikoima myös lämpimiä kiinalaisia ruokia, tuoreita vihanneksia ja hedelmiä ja jälkiruokia.

<3 Ravintola on sushipaikaksi melko iso, ja vaikka asiakkaita olisi paljon, pöydät eivät ole vieri-vieressä ja sivulla on myös muutamia omia ”loosseja”.

<3 Hyvä sijainti.

Miinukset:

–    Sushi ei ole aivan niin tuoretta kuin muissa vertailupaikoissa

–    Valikoiman tasossa on vaihtelua asiakastilanteen mukaan

Itsudemo on Helsingissä Kampin torin vieressä, lähellä rautatieasemaa. Heillä on ravintola myös Tampereella. Arkisin klo 16.30 asti sushibuffet maksaa 13e ja viikonloppusin ja iltaisin 17,50e. Sushivalikoima on parempi iltaisin ja viikonloppuisin.

itsudemo3p.jpgitsudemo.jpg

3. Ravintola Makuja

Makuja-sushin löysin sattumalta Kampin Factoryn vierestä -oikea helmi lounashallin keskellä!

Plussat:

<3 ei käytä susheissaan lisäaineita, sanoo käyttävänsä vähemmän sokeria. Huomioi myös kasvisruokailijat

<3 erinomainen hinta-laatusuhde

<3 hyvät valikoimat myös salaattia ja muuta tuoretta.

<3 Autotalossa kaikkien ruokailijoiden ei tarvitse syödä sushia, vaan tarjolla on myös esimerkiksi Factoryn lounasbuffet ja salaattibaari

Miinukset:

–    sijainti on hieman kauempana yhdinkeskustasta

–    ei oma ravintola, miljöö ei viihtyisin, muistuttaa lounasruokalaa

Makuja sushin lounasbuffet on 12,90e ja ilta- ja viikonloppu 17,90e. Iltaisin ja viikonloppuisin tarjolla myös lajitelmia. Ravintola Makuja on Helsingissä Autotalossa Kampin takana.

makujasushi4p.jpgmakujsasushi2.jpg

4.  Fuku

Fukua päätin kokeilla, kun sitä niin paljon oli sosiaalisessa mediaasssa kehuttu. Sijainti kauppakeskuksessa epäilytti, mutta sushin laatu yllätti positiivisesti!

Plussat:

<3 Tuoretta sushia

<3 Lounaalla myös esimerkiksi tuoretta tonnikalaa

<3 Hyvä palvelu, henkilökunta tuo esimerkiksi vettä pöytään ja auttaa mielellään sushien valitsemisessa

Miinukset:

–   Suosituimpaan lounasaikaan täynnä ja ravintolan tilat Forumissa pienet

Fuku on Helsingissä nyt kauppakeskus Forumin alakerrassa, sisään pääsee kadunpuolelta. Lounasbuffetin hinta arkisin on 14,50e, viikonloppuisin 19,50e ja iltaisin 22,50e.

fuku.jpgfuku2.jpg

5.  Sushibar & wine

Kävimme vanhempieni kanssa Sushibar & winessa ensimmäistä kertaa syntymäpäivänäni.

Plussat:

<3 Todella tuore sushi, joka valmistetaan vasta tilauksesta ja asetellaan esteettisesti kauniiksi annoksiksi.

<3 Viihtyisä sisustus, Marimekon kankaita ja astioita

Miinukset:

–   Hieman kalliimpi, eikä buffetvaihtoehtoa. Kannattaa siis mennä lounas ajan ukopuolella.

Ravintoloita on useampia Helsingissä: Uudenmaankadulla, Fredalla ja Korjaamolla. Hinta annoksen mukaan, esimerkiksi kuvan lohibowl, jonka valitsin oli 12,20e ja 22 kpl:n sushilajitelma, jonka jaoimme, 34,90e.

sushiwine1p.jpgsushiwine2p.jpgsushiwine.jpg

Mikä on Sinun suosikkisi sushiravintoloista?

​Jos et vielä ole varma, mihin suuntaat sushille seuraavaksi, kannattaa ensin tutustua offerillan sushilahjakortteihin tästä. Homma toimii niin, että valitset ostoskoriin haluamasi ravintolan ja maksat sen etukäteen. Mennessäsi ravintolaan näytät lahjakorttia. Itse olen löytänyt hyviä ravintoloita offerillan kautta (muun muassa itsudemo), ja päässyt näin syömään muita edullisemmin.

​Tällä hetkellä itseäni kiinnostaa offerillan lahjakorteista ainakin tuo sushirullenin 10-rullan kortti. Olen aiemmin ostanut offerillan kautta pari rullaa (2 rullaa vastaa noin 10 sushipalaa), ja oli kyllä hintaansa nähden todella hyvää ”erilaista, parempaa” pikaruokaa.

jalkkarisuship.jpg

​Rakkaudella,

Ida

suhteet ystavat-ja-perhe suosittelen ruoka-ja-juoma