Patricia Cornwell: Autopsy

Omiin pitkäaikaisiin joulurutiineihini on kuulunut Patricia Cornwellin Kay Scarpetta -sarjan uusimman osan lukeminen, sillä olen saanut monena vuonna sen lahjaksi. Muutama vuosi sitten sarja kuitenkin loppui, kun Cornwell alkoi kirjoittaa scifikirjoja, jotka eivät kummoisia kehuja saaneet.

Mahtoikohan Cornwell todeta, että paras pysyä siinä, minkä parhaiten osaa, sillä Helsingin kirjamessuilta bongasin taas uuden Scarpettan, Autopsy-nimisen teoksen. Piti ihan hieraista silmiä ja googlettaa, ettei kyseessä vain olisi vanhan kirjan uusi painos, mutta ei — niin kuin Harry Hole, myös Scarpetta on noussut haudastaan.

Autopsy-romaanissa nainen löydetään junaradalta, kaula selkärankaan asti poikki viillettynä. Samaan aikaan myös avaruusasemalla on tapahtunut rikos, jonka tutkintaan Scarpetta päätyy maasta käsin mukaan. Ja kuten usein ennenkin, joutuu hän itsekin hengenvaaraan.

Raaoista aiheistaan huolimatta Scarpetta-kirjat ovat tavallaan lohtukirjoja, koska lukija tietää, mitä saa, eivätkä henkilöhahmot juuri muutu. Kaikki päähenkilöt ovat huippuälykkäitä, vähän ylimielisiäkin. Cornwellillä on omanlaisensa verkkainen tyyli kirjoittaa, vaikka kohtauksissa saattaa samaan aikaan tapahtua paljonkin: Scarpetta keskustelee miehensä Bentonin kanssa, havainnoi ympäristöä ja lukee jatkuvasti Blackberryyn putoilevia viestejä.

En tiedä, kuinka paljon vuosittaiseen Cornwell-rutiiniini vaikuttaa perinne ja kuinka paljon kirjan nautittavuus. Moni on kommentoinut, että viimeiset viisi Scarpetta-kirjaa ovat olleet täyttä kuraa, ja voi olla, että jos sarjan ensimmäiset osat olisivat tuoreemmassa muistissa ja siten helpommin vertailtavissa myöhempiin, minäkin olisin samaa mieltä. Post mortem oli niin hyytävän hyvä, että sitä en unohda ikinä, mutta onko käynyt niin, että taso on pikkuhiljaa vuosien saatossa laskenut?

Mahdollisesti, sillä täytyy myöntää, että Autopsyn loppuratkaisu on hieman pettymys. Murhat maassa ja avaruudessa eivät myöskään kytkeydy yhteen kovin tyydyttävällä tavalla.