Puhuttiin opiskelijoiden kanssa harrastuksista, ja yksi nainen sanoi, ettei hänellä ole harrastuksia. Hän ihmetteli sitä, että jotkut sanovat lukemista tai leipomista harrastamiseksi — eihän niitä sellaiseksi voi kutsua, koska näitä asioita tehdään muutenkin koko ajan! Hän naureskeli, pitäisikö siivoamista, pyykinpesua tai tiskaamista kutsua harrastuksiksi.

Tämä oli hauska näkökulma, jolle nauroimme kaikki. Aloin kuitenkin miettiä, että tässä ajattelutavassa ei oteta huomioon sitä, että kaikki eivät lue. Se ei ole kaikille osa jokapäiväistä elämää, ja jos kauheita tilastoja eksyy lukemaan, ei edes suurelle osalle. Kaikki eivät myöskään pidä leipomisesta. Toiset ostavat kaikki tarjoilut valmiina, toiset kasaavat jotain kokoon vain juhlia varten.

Olen usein sanonut harrastavani lukemista (ja myös leipomista). Se on säännöllistä, intohimoista jopa, tärkeä osa elämääni. Ehkä suhtautuminen tekee harrastuksen.

Ja eihän nyt lukemista ja kotitöitä voi verrata! Mopin varressa heiluminen on velvollisuus, jota en tekisi, jos koti puhdistuisi itsestään. Siivoamalla vältyn kuitenkin sotkulta ja lialta. Kirjan pariin hakeudun puolestaan vapaaehtoisesti ja pyrin järjestämään aikaa kiinnostuksenkohteelleni. Ruoan murut keittiön lattialla taas saavat odottaa sitä hetkeä, kun siistiminen ei ole pois yöunista tai vapaa-ajasta.

Myöskään leipominen ei ole välttämätön pakko, enkä ehkä tilaisi kotiin ruokalehtiä, jos se olisi vain askare muiden joukossa. Se, joka ei ole harrastunut, ei ehkä mieti jatkuvasti, mitä hyvää sitä seuraavaksi tekisi.

Ehkä tietyn asian tekeminen on harrastus silloin, kun ihminen sitä itse nimittää harrastukseksi. Lukeminen voi olla harrastus, vaikka lukisi kirjan vuodessa. Jollekin lukeminen on taas niin arkista, että se ei kohoa kotitöiden yläpuolelle.

Sitten on myös niitä ihmisiä, joille siivous on intohimo.

Miten sinä määrittelet harrastuksen?