F. H. Burnettin Salainen puutarha on nuortenklassikoista kiehtovin

He työnsivät tuolin valkoisena upeilevan ja mehiläisten surinasta soivan luumupuun alle. Se oli kuin kuninkaan, keijukaiskuninkaan valtaistuinkatos. Katoksen kukkivien oksien lomitse pilkisti pälvinä sinistä taivasta.

Ensinnäkin: aion ehdottomasti ottaa käyttöön verbin upeilla. Toisekseen: F. H. Burnettin Salainen puutarha lumoaa kielensä lisäksi miljööllään ja sopii luettavaksi kesäkuun ensipäiviin, kun ympärillämme luonto herää eloon.

Mary ja Dickon kitkivät hiukan sieltä täältä ja Colin seurasi katseellaan heidän työtään. He toivat hänen nähtäväkseen nuppuja, jotka olivat avautumaisillaan, toisia jotka olivat tiiviisti ummessa, ruohikolle pudonneen tikan höyhenen, jonkin munankuoren, josta varhainen poikanen oli päässyt ulos.

Olen viime vuosina lukenut pikkuhiljaa uudelleen lapsuuteni rakastettuja klassikoita, kuten Pikku naisia, Anna-kirjoja ja Pienen runotytön. Tällä kertaa vuorossa oli Salainen puutarha, ja valintaan saattoi hyvin vaikuttaa oma ihastukseni pihan kukkia ja hyötytarhaa kohtaan.

Romaanin päähenkilö on Mary Lennox, joka orvoksi jäätyään muuttaa Intiasta Englantiin setänsä luokse. Mary on kärttyisä pieni tyttö, josta kukaan ei välittäisi huolehtia. Kolkossa sukukartanossa on sata lukittua huonetta, ja kuulostaa siltä, kuin joku itkisi öisin. Yksinäinen ja kyllästynyt Mary harhailee tiluksilla ja tulee löytäneeksi muratin kätkemän portin salaiseen puutarhaan, johon kukaan ei ole saanut mennä kymmeneen vuoteen.

Merkillinen vanha talo nummien keskellä on omiaan saamaan mielikuvituksen lentämään. Kotipuutarhuria hykerryttävät myös kirjassa kuvatut kitkennät, istutukset ja kylvöt, siemenpussien ostot ja maan pinnalle näkyviin tunkeutuvat narsissit. Teoksessa kuvataan lempeästi myös eläimiä, joita Maryn ystävä Dickon pelastaa ja hoitaa. Dickonin kannoilla kulkevat niin varikset, punarinnat, ponit, oravat kuin karitsatkin.

Muihin ikivihreisiin nuortenkirjoihin verrattuna Salaisessa puutarhassa on selvä draaman kaari, juoni, joka etenee ja vetää. Pikku naisia ja Anna-kirjat sisältävät lähinnä sattumuksia, jotka eivät välttämättä kytkeydy toisiinsa sen kummemmin, mutta Salaisen puutarhan tapahtumat johtavat aina seuraaviin.

Louisa May Alcott ja L. M. Montgomery ovat sisällyttäneet kirjoihinsa myös selvemmin kristillisyyttä ja alleviivattua opettavaisuutta, mikä lapsena ei häirinnyt mutta myöhemmin on kiinnittänyt huomiota. Salaisen puutarhan alkupuoli on vielä uskonnoista vapaa, mutta lopussa siinäkin ylistetään Jumalaa.

Opettavaisuuttakin Salaisessa puutarhassa toki on. Kirjan yksi viesti on ehkä se, että kenenkään ei tarvitse olla loppuelämäänsä sitä, miksi hänet on joskus tuomittu: ei sairas, ei kiukkuinen, ei onneton. Voidaan myös empaattisesti todeta, että jokaisella voi olla syynsä tunteisiinsa ja käytökseensä. Teoksen jälkisanoissa kerrotaankin, että kirjailija F. H. Burnett oli lämminsydäminen ihminen, joka otti syvästi osaa muiden suruihin ja vastoinkäymisiin. Auttavaisuutensa vuoksi hän saattoi joutua jopa rahavaikeuksiin.

Oli suloista palata Salaisen puutarhan taikamaailmaan. Olin unohtanut siitä paljon, ja mieleeni oli jäänyt lähinnä raivokohtauksia saava sänkypotilas Colin, jota pyörätuolissa kuljeteltiin ympäriinsä. Nyt nautin kaikki aistit huomioon ottavasta kerronnasta ja lapsista, jotka saivat lähes ilman valvontaa mennä ja tulla niin kuin lystäsivät:

— Sinä tuoksut samalle kuin kukat ja — tuore ruoho, Colin sanoi iloisesti. — Mitä tuo tuoksu oikein on? Se on samalla kertaa viileätä, lämmintä ja suloista.

— Se on nummen tuulta, sanoi Mary. –  –  Kevät ja ulkoilma ja päivänpaiste, nehän ne tuoksuvat.

***

Kirjajuttuja voi seurata myös Instagramissa.