Muumipapassa on heikon venäläismiehen vikaa

”Naisen esitetty heikkous voi ilmetä vaikka niin, että hän itkee illalla miehelle jotakin ikävää pikku asiaa, kuten hanskan katoamista metrossa. Sitten mies lohduttaa, että höpö höpö, mennään huomenna ostamaan uudet hanskat – ja tuntee itsensä vahvaksi.”

Helsingin Sanomissa kirjoitettiin 19.12.2020 venäläisen yhteiskunnan murroksesta: naiset ovat itsenäisiä ja vahvoja, mikä suututtaa venäläismiehiä. Miehet eivät voi sietää sitä, että jos naisen täytyy vaihtaa lamppu, hän ottaa selvää, miten se tehdään, ja vaihtaa sen itse. Eräskin haastateltu sanoo, että ennen hän oli perheessä vahva, nyt hän on heikko. Maailmaa ravisuttaa myös vaimon parempi palkka — jos vaimo saa ostettua itselleen auton omilla rahoillaan, mies tuntee itsensä tarpeettomaksi.

On hassua, että tunteakseen itsensä vahvaksi toisen pitäisi olla heikko. Silloin vahvuus ei ole kovin todellista eikä tukevalla pohjalla. Mikseivät mies ja vaimo voisi olla yhdessä vahvoja?

Toinen artikkelissa haastateltu mies kummastelee: ”Naisista on tullut vahvempia ja viisaampia. He elättävät itse itsensä. Herää kysymys, mihin he tarvitsevat miestä.”

Voisi ajatella, että on parisuhteessa muitakin elementtejä kuin se, että mies vaihtaa lampun, lohduttaa naista hupsuissa huolissa ja ostaa auton. Jos puhutaan tarvitsemisesta, ehkä miestä tarvitaan rakastamaan, tulemaan rakastetuksi, olemaan elämänkumppani, jakamaan arjen, olemaan ystävä, yhteisiin elämyksiin ja kokemuksiin, romanttisiin hetkiin… Jatka listaa! Ja toki toisen kanssa jaetaan elämä siksi, että halutaan.

Kun aloin lukea joululomalla Tove Janssonin teosta Muumipappa ja meri, en päässyt paljon alkua pidemmälle, kun Hesarin artikkeli jo tuli mieleen. Muumipappa vaeltelee puutarhassa ja tuntee itsensä tarpeettomaksi. Perhe puuhaa omiaan, jopa sammuttaa kulon ilman papan apua. Pappa haluaisi suojella perhettään, mutta sen jäsenet pärjäävät ilman hänen miehistä turvaansa. Se harmittaa Muumipeikon isää, kuten venäläismiehiäkin.

Jonkinlaisen keski-iän kriisin siivittämänä isä vie muun porukan kaukaiseen majakkasaareen. Sielläkään hän ei oikein tunnu löytävän tarkoitustaan, ja lisäksi hän besserwisseröi useampaan otteeseen: ”Minä voin selittää sinulle sen ilmiön. Kysy minulta, jos et ymmärrä jotakin, sillä tiedän kaiken, millä on tekemistä meren kanssa. Katsos, tässä rannalla on aaltojen tuomia leväröykkiöitä. Ne maatuvat vähitellen, muuttuvat oikeaksi mullaksi. Sitä sinä et tiennyt!”

Totta kai on hyvä, jos jokainen saa tuntea itsensä tärkeäksi jollekulle. On mukavaa saada ihailua, se on inhimillinen tunne. Ei liene kuitenkaan tarkoituksenmukaista alkaa pyörittää teatteria kenenkään ympärillä ja esittää ymmärtämätöntä, jotta toinen voisi päteä.

Toki kirjassa keskitytään muuhunkin kuin Muumipapan heikkoon itsetuntoon. Mammalla, Myyllä ja Muumipeikolla on omat juttunsa saaressa, ja niemessä asuu myös salaperäinen kalastaja. Teoksen nimen mukaisesti yksi päähenkilö on meri, jota kuvaillaan melkein joka sivulla. Meri voi olla pahansuopa, meri voi olla ystävällinen. ”Meri on suuri olento, joka on toisinaan hyvällä tuulella ja toisinaan huonolla. Ja on aivan mahdotonta tietää miksi. Siitä näkee vain pinnan. Mutta jos pitää merestä, niin se ei haittaa mitään…”

Saatoin lukea Muumipappaa ja merta kuin piru lukee raamattua. En voinut kuitenkaan olla huomaamatta yhteyttä papan ja venäläismiesten välillä. Lempeästi ajatellen muumipapalla on omat virheensä niin kuin meillä kaikilla.

Lähde: Pietarilaiset miehet ihmettelevät, mihin heitä enää tarvitaan: ”Naisen asema perheessäni muuttui sellaiseksi, mitä en ymmärrä”. HS 19.12.2020.