Laurie Gilmoren The Pumpkin Spice Café on pikkukylä-Harlekiinia
Laurie Gilmoren The Pumpkin Spice Café houkutteli jo kannellaan. Kirjailijan nimi saa ajatukset maailman parhaaseen lohtusarjaan, teoksen nimi puolestaan enteilee perinteistä hyvän mielen romaanin kaavaa, jossa päähenkilö aloittaa alusta pikkukylässä herttaista kahvilaa pyörittämällä. Myös kansi henkii suloista, syksyistä tunnelmaa, joten ihailin sitä usein ennen kuin aloin lukea.
Viittaus Gilmoren tyttöihin ei jää vain kirjoittajan sukunimeen, sillä kirjailija kertoo aluksi teoksen olevan kaikille, joiden mielestä Luke ja Lorelai olisivat voineet päätyä yhteen jo paljon aiemmin. Myös teoksen tapahtumapaikka, Dream Harbor, on saanut inspiraationsa Stars Hollow’sta: kylässä on sympaattisia yrityksiä ja persoonallisia henkilöitä, jotka pitävät toisistaan huolta. On kyläkokouksia ja hauskoja tapahtumia, kuten pukukilpailuja ja markkinoita. Kaikki tuntevat toisensa.
Kirjan päähenkilö Jeanie muuttaa Dream Harboriin, kun hän aloittaa tätinsä kahvilan uutena omistajana. Jeanie kuvataan pirteäksi ja innostuneeksi nuoreksi naiseksi, joka kotosalla ollessaan viihtyy hassuissa pyjamanhousuissa. Siis kuin Lorelai. Vastaparina Jeaniella on Logan, kurpitsanviljelijä, joka on yrmy murahtelija ja joka pukeutuu flanellipaitoihin. Kuten Luke.
(Luultavasti arvaat, mitä kirjassa seuraavaksi tapahtuu, sillä teos noudattaa uskollisesti rakkaushömpän draaman kaarta. Jos kuitenkin haluat välttyä juoni”paljastuksilta”, kannattaa lopettaa lukeminen tähän.)
Jeanie ja Logan tuntevat vetoa toisiinsa heti ensi silmäyksellä, mutta Harlekiini-pokkareiden tapaan kumpikin yrittää jarrutella ihastumistaan. Loganilla on traumoja vanhasta suhteestaan, ja Jeanie on varovainen: hän ei tullut Dream Harboriin ryhtyäkseen suhteeseen seksikkään farmarin kanssa. Kun juttu vihdoin etenee, seuraa lukuisia keskeytyneitä kiihkeitä suuteloita, soutamista ja huopaamista, kunnes vihdoin päästään Suureen Seksikohtaukseen. Sitten seksiä harrastetaankin urakalla, sillä Harlekiineissa seksi = rakkaus, kunnes tulee se pakollinen väärinkäsitys, joka hetkeksi erottaa pariskunnan.
Tiedän toki, että draama vaatii konflikteja, mutta lopussa tuleva väärinkäsitys on usein turha. The Pumpkin Spice Caféssakin riita syntyy siitä, että Logan näkee Jeanien pöydällä papereita, joista tekee omat päätelmänsä, suuttuu ja häipyy. Missään nimessähän asiasta ei kannata puhua! Vaikka pienen eron jälkeen juttu selviää ja Logan pyytää anteeksi, ei raivokas äkkipikaisuus lupaa suhteelle hyvää. Mitä jos Jeanie jonain päivänä hymyilee postinjakajalle? Kyseessä on pakko olla salasuhde, ja Loganin on syytä lähteä menemään sanomatta mitään!
Täytyy sanoa, että kyllästyin, vaikka tällaisille kirjoille on kysyntänsä ja lukijansa. Minäkin luin Harlekiineja yläasteella, kun olin hukannut kirjastokorttini enkä kehdannut mennä kirjastoon pyytämään uutta. (Teiniminä häpesi outoja juttuja.) Tiimarista sai ostettua Harlequin-hömppää kahdeksalla markalla per kirja, joten nopeasti ahmittavat pikku pokkarit tulivat tutuksi lukemisen puutteessani.
Muistan, että teini-ikäisenä pidin kyllä siitä, miten jännite pariskunnan välillä kasvoi ja miten lopullista yhteenpäätymistä pitkitettiin. Nyt se tuntui lähinnä rasittavalta — no niin, no niin, tehkää se jo! Teoksen muut juonikuviot ovatkin huomattavasti rakkaustarinaa kiinnostavampia: Jeanien asunnon ulkopuolelta kuuluvat pelottavat äänet, kahvilan tuntematon sabotööri… Romantiikkapuoli (tai oikeammin erotiikkapuoli) on lähinnä jahkaamista, vatvomista ja loputonta punastumista! Sekä Jeanie että Logan punehtuvat jatkuvasti, eivätkä he ole ainoita. Kustannustoimittajan olisi ehkä ollut syytä kiinnittää huomiota kirjailijan maneeriin saada henkilöidensä kasvot punoittamaan joka välissä…
No, kirjasta naputtaminen on ehkä yhtä hölmöä kuin se, että Britney Spearsin konsertin arvioi joku, joka ei popmusiikista yhtään välitä. The Pumpkin Spice Cafésta on yleisesti pidetty, vaikkakin huomasin jonkun toisenkin tuskastuneen punaiseksi lehahtaviin henkilöihin. Laurie Gilmoren tyyli ei kuitenkaan ollut ihan täysin minun tyyliäni, eli vaikka kirjailijalta on ilmestynyt muitakin symppiksesti nimettyjä kirjoja, kuten The Cinnamon Bun Book Store, jätän meidän yhteisen matkamme tähän. Onneksi saan feel goodin kaipuussa pian kääntyä kotimaisen Maija Kajannon Kardemummajoulun puoleen…