Katsaus ensimmäisiin jaksoihin: And Just Like That…
Sinkkuelämää-sarja oli niin ikoninen, niin täynnä legendaarisia kohtauksia ja repliikkejä, että sitä ei päihitä moni. Ja koska se oli niin hyvä, sarjan itsensä on kaikista vaikeinta päästä tasolle, jolla se oli parhaina vuosinaan.
Frendien luojat totesivat aikoinaan kysyttäessä, että sarjasta ei ikinä tehdä elokuvaa. 10. kauden lopussa kunkin henkilön elämä oli saatu raiteilleen, ja jotta elokuvaan saataisiin aineksia, tarinalinjat pitäisi rikkoa uudestaan. Sinkkuelämän tekijät olivat eri mieltä: jotta saatiin aikaan kaksi elokuvaa, piti repiä draamaa Kihon hääpaniikista, Steven pettämisestä, Aidanin suutelusta sekä Samanthan ja Smithin erosta.
En kuulu siis elokuvien suuriin faneihin enkä varsinaisesti kannattanut myöskään ajatusta And Just Like That -jatko-osasta. Silti olin tv:n ääressä heti julkaisupäivänä. AJLT:tä pitäisi ehkä katsoa omana kokonaisuutenaan eikä verrata alkuperäiseen sarjaan, mutta on kuitenkin vaikeaa olla asettamatta vanhaa ja uutta vastakkain, ja seuraavassa kerron vaikutelmiani kahden jakson jälkeen.
(HUOM.! Kuvan jälkeen seuraa juonipaljastuksia! Spoiler! Spoiler!)
— Carrien, Mirandan ja Charlotten pariin on mukava palata. Jo ensimmäisessä jaksossa istutaan brunssilla tai lounaalla, ja vaikka yksi on joukosta poissa, nokkela keskustelu sinkoilee pöydän yli kuin ennen vanhaan. Käsikirjoitus on pystynyt säilyttämään jokaisen perusluonteen, ja roolihahmoihin eläytyminen tulee näyttelijöiltä selkärangasta, Carrien hämmentynyttä oh’ta myöten.
Mirandan sekoilu ihonväriasioissa tosin tuntuu epäuskottavalta. Sarja alleviivaa, miten on hyvä tiedostaa, että vaikka ei olisi rasisti, saattaa silti olla outoja käsityksiä ja ennakkoluuloja. Kömmähdyksistä voi ottaa opikseen, kuten Miranda tekeekin.
And Just Like That tekee tosiaan parhaansa ollakseen nykyaikaa, sillä keskeisissä rooleissa on useita tummaihoisia näyttelijöitä.
— Samantha on kirjoitettu ystävänelikosta ulos hölmösti. Tämä olisi muka suuttunut Carrielle siitä, että ei saanut enää hoitaa Carrien PR:ää. Siis suuttunut niin kovasti, että ei vastaa myöskään Charlotten ja Mirandan yhteydenottoihin… Jep! Eikö olisi voinut sanoa vain, että Sam muutti Lontooseen?
— Ensimmäisen jakson lopussa Kiho kuolee. No niin, saadaan Carrien tarinalinja rikottua. Olihan herra isoherra saanut toki sydänkohtauksen jo Sinkkuelämän aikoihin, joten juonenkäänne on sinänsä uskottava. Päähenkilö saadaan tilanteeseen, jossa tämä on yksin tuntemattoman edessä, ja sarjan kuvauksista onkin saatu nähdä kuvia, joissa Carrie suutelee uutta miestä. Mahtaako heppu olla Tinder-tuttavuus? Ja onko hänellä Mr. Bigin karismaa?
(Sarah Jessica Parker ei vieläkään osaa näytellä itkevää.)
— Charlottella on englanninbulldoggi, eikä sarjan koiraraasun kuono lyhyempi voisi olla. Kuka on tämän hengitysongelmaisen rodun valinnut ohjelmaan? Ja miksei Kristin Davis, hylättyjen koirien ja Sheldrick Wildlife Trustin orpojen elefanttien puolestapuhuja, ole valintaa kyseenalaistanut (tai kukaan mukaan tuotannosta)? Toivottavasti lyttykuonojen suosio ei sarjan takia räjähdä taas käsiin.
— Miranda on sitten ilmeisesti alkoholisti, koska sellainenkin juonikuvio tarvitaan.
— Sinkkuelämän jokaisessa jaksossa oli jokin pointti: teema, ajatus, filosofia, kokemus… And Just Like Thatissa on vain tapahtumia. Totta kai on myös teemoja — surua, kestävää ystävyyttä, vanhenemisen hyväksymistä –, mutta entisenlaisten puolituntisten jäntevyys puuttuu. Carrien kolumnit loivat mielenkiintoisen kehyksen pohdinnoille, mutta nyt kirjoittaminen on vaihtunut podcastiin. Jaksoa ei enää lopeta I couldn’t help but wonder vaan And just like that.
And just like that… Big died. Elämä voi muuttua noin vain.
Joko sinä olet katsonut And Just Like Thatin ensimmäiset jaksot?