Anna Pölkki: Metsien kaukainen sini

Jotkut sanovat, että voisivat kuunnella Jukka Pitkäsen lukevan vaikka puhelinluetteloa — minä taas voisin lukea Anna Pölkin kirjoituksia puhelinluettelosta, niin taitavasti hän kirjoittaa. Pölkin teksti elää, kiehtoo, kiinnostaa aiheesta riippumatta. Toki Pölkin aiheet ovat mielenkiintoisia muutenkin: ikivihreät kirjat, leivonta, maalla asuminen, luonto ja opettajuus.

Metsien kaukainen sini (2024) kertoo kaikista yllä mainituista, mutta päiväkirjateoksessa on myös synkempiä sävyjä. Kirjoittaja kertoo sairaudesta, jonka kanssa hänen on opittava elämään: kaksisuuntaisesta mielialahäiriöstä, joka vetää mielen syvyyksiin tai saa ihmisen maaniseen tilaan.

Mutta onneksi oli kirjat! Rakkaat ystäväni, jotka pysyvät vierelläni silloinkin, kun kaikki muu katoaa.”

Pölkki on L. M. Montgomeryn ja tämän sankaritarten ihailija. Molemmissa kirjailijoissa, Uuden Kuun Emilyssä ja Vihervaaran Annessa on samoja piirteitä, ja Pölkin tyyli kirjoittaa on hyvin samanlainen kuin Emilyllä. Tekstissä on samaa tummuutta kuin Emilyllä Runotyttö-sarjan myöhemmissä osissa, mutta myös yhtäläinen tapa kuvata luontoa, kirjoittamista ja kaikkea raikkaasti:

”Intoa aiheutti erityisesti se, että aloin malttamattomana odottaa kotiin pääsyä. Erityisesti odotin, että pääsen näkemään puutarhani! (Tekisi mieli laittaa vähintään kolme huutomerkkiä, mutta se on tyylitöntä.)”

Pölkki kirjoittaakin saavansa syvää tyydytystä siitä, että hioo lauseitaan äärimmäisyyksiin asti. On ironista, että heti seuraavassa kappaleessa on töksähtävä virhe: ”Kaikkein ihaninta autismi elämässäni on herkkyys aistia – -”.

Kirjassa on häkellyttävän paljon virheitä siihen nähden, miten kaunista kieli yleisesti ottaen on — onhan Pölkki lahjakas kirjoittaja ja ammatiltaankin äidinkielen opettaja. Välillä puhutaan haltiattaresta, välillä haltijattaresta; teoksessa aloitetaan kirjoittamaan (parempi: alkaa kirjoittaa, aloittaa kirjoittaminen); kongruenssi horjuu (käytetään monikkoa, kun pitäisi olla yksikkö, tai toisinpäin). Hämmästyin myös alkeellista oikeinkirjoitusmokaa kohdassa, jossa Pölkki kertoo hääpuvustaan, joka on ”ball qown- unelma”.

Jos olisin kirjailija, minua harmittaisi vietävästi.

Loppua kohden virheet tuntuvat vähenevän, ja lukija saa vain nauttia hienosta tekstistä, liikuttua ja myötäelää.

***

Olen aiemmin kirjoittanut Anna Pölkin teoksesta Kakkuja salaisesta puutarhasta. Leivoin kirjasta Metsien kaukainen sini -kakun.