Avatar: The Way of Water
Myönnetään alkuun, että en ollut ihastunut ensimmäiseen Avatar-elokuvaan. Pocahontas-kopio sinisillä henkilöhahmoilla ei vakuuttanut.
Menin kuitenkin katsomaan Avatar: The Way of Water -leffan viikonloppupuuhana, vaikka odotukseni eivät olleet suuret. Tietysti kävi niin, etteivät ne myöskään ylittyneet.
Vaikka Avatarin jatko-osa on kerännyt elokuvateatterit täyteen ja huisi 250 miljoonan budjetti on jo tienattu takaisin, elokuvassa on puutteita enemmän kuin hyviä puolia. Jo alku on kovin kepoinen: ensin na’vit elelevät vehreässä kuussaan kaikessa rauhassa, sitten ihan yhtäkkiä heikolla pohjustuksella ihmiset taas hyökkäävät. Erityisesti jahdataan päähenkilö Jake Sullya (Sam Worthington), jonka nappaamiseen liittyy myös koston elementtejä.
Sully vie perheensä turvaan merikansan pariin, ja tästä alkaa elokuvan paras kohta (joidenkin mielestä taas uuvuttavin). Vedenalaiset kuvaukset ovat upeita, ja trooppinen merivesi suorastaan tuntuu iholla. Na’vit uivat ja sukeltelevat, ja jostain syystä juuri sitä on ihanaa katsoa. En kaivannut juonenkäänteitä ja sotadraamaa, vaikka taisteluidenkin aika vääjäämättä tuli.
Pahat ihmiset löytävät lopulta Sullyn ja merikansan. Valaisiin vertautuvia tulkuneita saalistetaan raa’asti, ja na’vien ja ihmisten taistelut kestävät loputtomiin. Ympäristökannanotto on tietysti hyvä — toivottavasti jokainen katsoja tuntee empatiaa ja halua suojella omien mertemme elämää. Myös ihmisten aloittama sota ja luonnon tuhoaminen Pandora-kuussa viittaavat ihmiskunnan toimintaan ja historiaan, joka toistaa itseään kerta toisensa jälkeen.
Sanoma on hyvä, mutta toteutus on höttöä. Henkilöhahmot ovat yksiuloitteisia, ja varsinkin sekä Sully että merikansan johtaja ovat hölmöjä, autoritaarisia ukkoja, jotka eivät ole valmiita kuuntelemaan muita — kunhan päättävät asioista kiihdyksissään yksin hatarien olettamuksien pohjalta ja säntäävät pois tilanteesta. Sullyn vaimon (Zoë Saldaña) roolina on yrittää hyssytellä miestään ja puolustaa lapsia, vaikka miehen sana on elokuvassa laki. Onneksi tätä lakia kuitenkin sentään rikotaan.
Sotiminenkin jatkuu ja jatkuu ja jatkuu. Ohjaaja James Cameron on puolustanut elokuvan 3 tunnin ja 15 minuutin pituutta sillä, että koska ihmiset ahmivat myös sarjoja tuntikausia putkeen, he voivat yhtä hyvin istua leffateatterissa saman ajan. Minä olin lopputekstien alkaessa kuitenkin täysin valmis poistumaan katsomosta siitä huolimatta, että valkokankaalla näkyi vielä Pandoran hienoa vedenalaista maailmaa ja sen eläimiä. Lopputeksteihin oli epäilemättä tarkoituksella panostettu, mutta rajansa penkin kuluttamisellakin.
Vaikka ehkä kuulostan kielteiseltä, Avatar 2 on kuitenkin ihan keskiverron kelpo elokuva, ”heikko kolmonen”. Erikoistehosteet eivät kuitenkaan korjaa juonen ja dialogin ongelmia.
Tuottajat kuitenkin rikastuvat, ja Avatarin kolmas osa on kuulemma jo valmis. Neljäs jatko-osa puolestaan ilmestyy vuonna 2026.