Carrie Hope Fletcher: When the Curtain Falls — liikoja lupaava kirja ei lunasta lupauksiaan
Melkein kaikki tietävät varmasti sen tunteen, kun on odottanut kirjalta paljon eivätkä odotukset täytykään. Carrie Hope Fletcherin When the Curtain Falls on valitettavasti teos, joka osoittautui pettymykseksi.
Olen kuunnellut Carrie Hope Fletcherin ääntä viime aikoina paljon, ja RAKASTAN hänen lauluaan. Hän on myös erinomainen näyttelijä. Kun huomasin, että Fletcher on lisäksi kirjailija ja kirjoittanut romaanin teatterin maailmasta, innostuin.
Vielä enemmän innostuin, kun luin kirjan kansiliepeestä, että When the Curtain Falls on kuin yhdistelmä Oopperan kummitusta ja Moulin Rougea. Whoah! Kirjan on pakko olla hyvä.
Kun etenin teoksessa alkua pidemmälle, aloin miettiä, onko vika minussa vai kirjassa, kun ei tämä oikein lähde. Päästyäni lähes puoleenväliin totesin, että tällä kertaa vikaa on kirjassa.
When the Curtain Falls kertoo samannimisestä näytelmästä, jota esitetään samassa teatterissa nykyhetkessä ja 70 vuotta aiemmin. Vuoden 2018 pääosapariin tutustutaan ensimmäisten 150 sivun verran, ja valitettavaa on, että pariskunnan tarina on tylsän lisäksi turhauttava.
Kirjan alkaessa Olive ja Oscar ovat jo yhdessä, tai ”yhdessä”, sillä sitoutumiskammoinen Oscar haluaa pitää suhteen salaisuutena. Seuraa monen monta keskustelua, joiden aikana Olive nalkuttaa ja Oscar muistuttaa, ettei halua mitään vakavaa. Siinä kolmannen riidan tuntumassa teema alkaa käydä jo pitkästyttäväksi. 🥱
Menneisyyteen sijoittuva tarinalinja on kiinnostavampi, vaikka henkilöt siinäkin ovat melko mustavalkoisia, varsinkin pahikset. Näytelmän väkivaltainen (hahmon ainut piirre) tuottaja Hamish haluaa naida väkisin naispääroolin esittäjän Fawnin, jonka sydän puolestaan sykkii köyhälle ovimiehelle, Walterille. Seuraa tragedia, joka saa aikaan teatterin kummituksen.
Loppua kohden kirja terävöityy ja muuttuu kiinnostavammaksi, ja kyllä Fletcher kirjoittaa osaa. Kansilieve lupaa kuitenkin liikoja viitatessaan Oopperan kummitukseen ja Moulin Rougeen. Kyllä, teatterissa kummittelee, ja Fawnin kolmiodraama on vähän kuin Satinen tilanne herttuan ja sitarinsoittajan kanssa, mutta paljon mahdollisuuksia valuu hukkaan Oliven ja Oscarin jauhaessa suhdestatustaan. Teos ei onnistu olemaan romanttinen tai jännittävä, eikä se myöskään välitä teatterin taikaa lukijalle.