Markku Ropposen Kuhala-sarja: miljöönä Jyväskylä
Olin lukiossa, kun Jyväskylän keskustan sähkökaappeihin alkoi ilmestyä tarroja, joissa mainostettiin yksityisetsivää nimeltä Otto Kuhala. Kyseessä oli tietenkin Markku Ropposen dekkarisarja, joka sijoittuu Jyväskylään.
Vaikka liimatut kuvat olivat vinkeitä ja herättivät uteliaisuuden, meni melkein parikymmentä (hjälp!) vuotta, ennen kuin luin ensimmäisen Kuhalani.
Eniten minua kiinnosti Jyväskylä-näkökulma. Tuntuu, että lähes kaikki suomenkielinen kirjallisuus sijoittuu Helsinkiin. En ole kovin ahkera Helsingin-matkaaja, joten vaikka kirjojen paikannimet ovat tuttuja, en oikeasti tiedä, miltä tapahtumapaikoilla näyttää.
Kuhala ja hautausmaan risteys -teoksessa pudotellaan tuttuja nimiä siihen tahtiin, että ihan tulee kotikaupunkia ikävä. Jyväskylän salapoliisi kulkee Jyväsjärven rannalla, Rantaväylällä, Kuokkalan sillalla, Aren aukiolla, Seppälänkankaalla ja Harjulla, noin muutaman mainitakseni. On virkistävää, kun saa kuvitella mielessään vanhat kulmat.
Nimien lisäksi kiinnitin huomioni Ropposen taitavaan sanankäyttöön. Kirjailija ei todellakaan syyllistyy toistoon tai latteiden ilmausten käyttöön. Kieli on leppoisan näppärää, sananvalinnat kuvaavia, ja Ropponen tehtailee rennon rempseitä kielikuvia yhtenään.
Kirjoittamisen opetuksessa suositellaan miettimään, voisiko sanat korvata jollain muulla kuin sillä ilmeisellä tai tavanomaisella. Subjektin olemista voi kuvata muillakin sanoilla kuin olla-verbeillä, adjektiiveilla ”hyvä” ja ”huono” on lukuisia kiinnostavampia synonyymeja. Kun Kuhalan koira puraisee tunkeilijaa pakarasta, se ei pure vaan rouhaisee.
Otto Kuhala on myös sympaattinen hahmo, sillä kukapa koirastaan lempeästi huolehtiva mies ei olisi? Jeri-koira kulkee rinnalla tutkimuksissa, ellei sitten ole naapurin nimettömäksi jäävän leskirouvan hoidossa.
Kuhala ja hautausmaan risteys -kirja on sarjan 8. osa, ja sen pystyi hyvin lukemaan omana itsenäisenä teoksenaan. Etsivä jäljittää siinä jalkajousimurhaajaa.
Kirjojen suosiosta päätellen Kuhala- ja Vares-tyylisille dekkareille on lukijakuntansa, ja olen iloinen siitä. Minulle ei ihan toimi lupsakan tyylin ja murhien yhdistelmä. Humoristinen vivahde vie jännityksen, eikä kirjassa varsinaisia juonikoukkuja ole. Hyvä puoli on toki se, että jalkajousitappaja ei tule yöuniin.
Kiitos kuitenkin matkasta Jyväskylään!