Elämää Potter-kulisseissa: Tom Feltonin Beyond the Wand on lukemisen arvoinen elämäkerta
On uskomatonta, että Draco Malfoylla (Tom Felton) on Harry Potter -elokuvissa vain 31 minuuttia ruutuaikaa. Siis kaikissa kahdeksassa leffassa! Silti Harryn arkkivihollinen on tehnyt minuun lähtemättömän vaikutuksen. Felton on roolissaan niin uskottava, että pitkään olin varma, että pojan täytyy olla siviilissäkin yhtä luihuinen.
Ilmeisesti olen ollut siinä asiassa väärässä, sillä kuten Emma Watson kirjoittaa Beyond the Wand -kirjan esipuheessa, Tom Felton on suurisydäminen mies: ”He might have played a bully. He might even have sometimes felt like a bully. But take it from me: he couldn’t be futher from one.”
Beyond the Wand — The Magic & Mayhem of Growing Up a Wizard (2022) on Feltonin muistelmateos tähänastisesta elämästään, josta merkittävä osa on kulunut Potter-filmien kuvauksissa. Elokuvat ovat vaikuttaneet elämään isosti, vaikka, kuten Felton toteaa, hän sai elää melko tavallista teinipojan elämää verrattuna leffan pääosakolmikkoon.
Kerran fanijoukko hurrasi pienelle Tomille, mutta myöhemmin selvisi, että tätä olikin luultu Macaulay Culkiniksi. Sittemmin kolme isoveljeä ja koulukaverit, joita Potter-rooli ei olisi voinut vähempää kiinnostaa, pitivät Feltonin jalat maan pinnalla. Toki elokuvien suosion myötä myös Dracon esittäjä sai lukuisia ihailijoita ja outojakin ehdotuksia: eräs Lucius Malfoyksi itsensä ristinyt mies oli nimennyt talonsa Malfoy Manoriksi ja kutsui Feltonin luokseen asumaan. Luonnollisesti myös Tomin olisi pitänyt vaihtaa nimensä Dracoksi!
Todellisuus sekoittui fiktioon muidenkin ihmisten mielessä, sillä joskus väki ripitti Feltonia siitä, että tämä oli kohdellut Harrya huonosti. Felton oppi myös pian, että myötämielisiäkään faneja ei kannattanut kohdata Tomina vaan Dracona: illuusion säilyttäminen teki monet lapsikatsojat onnelliseksi.
Loistavimmassa valokeilassa olivat kuitenkin Daniel Radcliffe, Emma Watson ja Rupert Grint, ja kaikista eniten Potter-elokuvissa esiintyminen vaikutti Radcliffen elämään: ”He was the Boy who Lived, after all, but he was also the boy who would never live a normal life.”
Melkein ensimmäisestä päivästä lähtien Radcliffea yritettiin kuvata ja nauhoittaa salaa, saada hänet kiinni tekemästä jotain kyseenalaista. ”At no point did he — could he — give them the opportunity to do so. The weight of the films rested almost solely on his shoulders.”
Felton puolestaan oli aikamoinen riiviö: hän jäi kiinni myymälävarkaudesta, poltteli pilveä, rullalautaili onnettomuusriskistä huolimatta, teki jekkuja kuvauspaikalla, repeili nauruun kameran pyöriessä… (Engl. corpsing — opin lukiessa uuden sanan, jonka olisi voinut kuvitella liittyvän ennemminkin ruumiisiin!)
Tietenkään Felton ei ollut ainoa hulluttelija kuvauksissa. Teoksesta käy ilmi, että esimerkiksi Weaslyn perhe oli samanlainen niin kameran edessä kuin takana. Monen Potter-näyttelijän kanssa ystävyys on kantanut näihin päiviin asti — tärkeimpinä voi mainita Emma Watsonin ja Jason Isaacsin, Feltonin leffaisän.
Lämpimien ihmissuhteiden lisäksi Felton arvostaa myös suuresti mahdollisuuttaan työskennellä Ison-Britannian parhaimpien näyttelijöiden kanssa — ja oppia näiltä. Elokuva-alan konkarit ottivat nuoret siipiensä suojaan ja antoivat kullanarvoisia ohjeita, kukin eri tavalla. Kun Felton kuvasi 31-minuuttisen ruutuaikansa tärkeintä kohtausta, sitä jossa Dracon on tarkoitus surmata Dumbledore tornissa, hän oli hermostunut ja sekoili sanoissaan. Michael Gambon kutsui vastanäyttelijänsä savukkeelle, hymyili ja sanoi:
”Dear boy, do you have any idea how much they pay me per day? At this rate, if you keep fucking it up, I’ll have a new Ferrari by next week. You keep doing what you’re doing, son.”
Huumori poisti paineita Feltonin harteilta, ja kohtaus saatiin purkkiin.
Beyond the Wand on täynnä kiinnostavia anekdootteja Pottereiden kuvauspaikolta, ja faneja hemmotellaan myös lukuisilla kuvilla. Opin esimerkiksi, että Alan Rickman saattoi olla hyvin snapemäinen myös ottojen välissä ja että Felton luuli Gary Oldmania ensin siivoojaksi. Sain myös tietää, että kuvauksissa käytettiin eläviä eläimiä: kun pöllö pudottaa kirjepostia oppilaalle, se ei ole mikään erikoistehoste.
Felton tarkastelee elämäänsä Tomina ja Dracona humoristisesti ja viisaasti. Kirjan punainen lanka säilyy läpi teoksen, ja luvut on rakennettu taidokkaasti, niin että edellisen luvun loppu saa jatkamaan seuraavaan. Felton kirjoittaa olevansa tällä hetkellä tunnetumpi kuin koskaan, sillä sukupolvi toisensa jälkeen löytää Harry Potterin maailmaan. Elokuvat ja kirjat yhdistävät niin kolmetoistavuotiaita kuin kolmekymppisiäkin. Kirjat luin uudelleen viime vuonna, mutta Feltonin teoksen jälkeen minulla on vahva mielihalu katsoa uudestaan elokuvat. Ne kun eivät häviä kirjoille ollenkaan.
***
Muita Harry Potter -postauksia:
Potter-kirjojen suomentamisesta
J. K. Rowling ja kiistanalaiset puheet