Holly Bourne: Teeskentelyä — ihmissuhdeneuvoja Cosmo girliltä
Luin joskus 16-vuotiaana Cosmopolitania, koska tunsin kai olevani jotenkin aikuisempi. Minun ja Cosmon suhde kesti noin vuoden ja päättyi, koska itseään toistavat, amerikkalaishenkiset parisuhdejutut alkoivat toistaa itseään. Näin miellytät miestäsi. Näin olet miehesi silmissä kuningatar. Näin miehesi pitää sinua jumalattarena. Mies nauttii ollessaan asiantuntija, joten kysy häneltä joskus kysymyksiä, vaikka tietäisitkin niihin vastauksen. Syö ruokasi ahmien äläkä välitä sotkusta: mies päättelee, että olet peto sängyssä. (Onkohan joku ottanut tästä vinkistä vaarin, ja mikä oli lopputulos?) 100 syytä olla sinkku: voit viettää koko päivän pyjamassa vanhoja elokuvia katsellen.
Aikakauslehden vinkit perustuivat teatterille: mies saadaan hankittua ja pidettyä vain niin, että omaa, aitoa itseä ei paljasteta. Parisuhteessa ei todellakaan vietetä rentoa oloasupäivää telkkarin ääressä — se nautinto on varattu sinkuille.
Cosmo-vinkkejä jakelee myös April Holly Bournen kirjassa Teeskentelyä. Ja ne ovat aivan yhtä sairaita.
April ja moni hänen ystävänsä on saanut pettyä miehiin, ja he ovat päätelleet, että heissä itsessään on jotakin vikaa siksi, että suhteet eivät toimi. Todellisuudessa he ovat saaneet oman osansa kusipäistä. April päättää kuitenkin alkaa ihmiskokeeseen: hän esittää täydellistä naista, Greteliä, joka on cool, rento ja hauska. Oikeasti Gretel on kuin Cosmo-tytön ruumiillistuma.
Teos herättää ajatuksia. Jos kaikki miehet ovat niin kauheita kuin kirjassa kuvataan, olisiko mukavampaa olla vain sinkku? Miksi kirjan naiset epätoivoisesti tavoittelevat parisuhdetta? Kirjan naiset jauhavat miehistä kuin Sinkkuelämässä ikään (muistatteko jakson, jossa Miranda sai siitä tarpeekseen ja paineli ulos ravintolasta?). En tiedä, käytiinkö kirjassa yhtään sellaista keskustelua, jossa aiheena ei olisi ollut mies tai miehen aiheuttamat sydänsurut.
En voi välttämättä sanoa, että olisin järkevämpi kuin April. Olen konfliktinpelossani ja miellyttämisenhalussani toiminut usein itseäni kohtaan väärin. Olen joutunut keräämään vahvuutta. Myös kirjassa April joutuu miettimään, mikä on teeskentelyn hinta.
Kirjan kieli on aika aggressiivista, ja vittu-sanaa toistellaan jatkuvasti. Ehkä alkukielisessä versiossa se kuulostaa luontevammalta. Päähenkilöllä on toki aihettakin olla vihainen, koska hän on törmännyt elämässään ja työssään kaikista kurjimpiin miehiin.
Miljöönä on helteinen Lontoo, ja ajatusten lisäksi Teeskentelyä herätti myös haikeuden aikaan ennen koronaa, kun ihmiset pakkautuivat ravintoloihin ja ulos iltaa viettämään. Alkoi niin tehdä mieli intialaista ruokaa ja uusien ravintoloiden testaamista!
Bournen teksti on hyvin feminististä, mutta olisin kaivannut lisäksi viestiä siitä, että nainen on hyvä sellaisena kuin hän on eikä välttämättä tarvitse parisuhdetta ollakseen onnellinen tai kokonainen! On totta kai luonnollista haluta ja tavoitella rakkautta, mutta ehkä myös naisten väliselle ystävyydelle olisi voinut antaa tilaa, muutenkin kuin vain lohdutusmielessä silloin, kun mies on jättänyt liian takertuvan deitin.
Minulle tuli mieleen muisto oppitunnilta, jolla opiskeltiin suomi toisena kielenä -opiskelijoiden kanssa sanaluokkia. Annoin tehtäväksi kirjoittaa substantiiveja, jotka kuvaavat heitä. Oletin saavani vastauksia, kuten tytär, vaimo ja äiti, mutta ei! Siinä ryhmässä oli smaragdeja, timantteja ja tähtiä. Siis vau! Nämä naiset sanoivat itselleen, että tyttö sinä olet tähti. Ja se on oikein ja totta.