Johanna Venho: Syyskirja

Tove Jansson kirjoitti Kesäkirjan, Johanna Venho Syyskirjan, joka oli kirjapiirimme lokakuun kirja. Se sopi ajankohtaan ihan nimensä puolesta. Teoksesta sekä lumouduttiin että ei lumouduttu, ja minä kuuluin jälkimmäiseen ryhmään, vaikka sainkin biofiktiosta ihan hyvän lukukokemuksen.

Kirjassa ollaan Klovharun saarella. Tove alkaa tulla vanhaksi, eikä saarella asuminen ole enää pitkään mahdollista. Tove käy läpi aikaansa Klovharussa ja mennyttä elämäänsä muutenkin.

Kuuntelin viime vuoden kirjamessuilla Venhon haastattelun. Hän kertoi, ettei halunnut laittaa Syyskirjaan mitään sellaista, mikä ei ollut oikeasti tapahtunut tai mikä ei olisi voinut kaiken faktatiedon perusteella tapahtua. Se on järkevä ja kunnioitettava linjaus mutta toi teokseen myös tietokirjamaista tuntua, mikä näkyi erityisesti muumeja käsittelevissä kohdissa.

Teoksen toinen päähenkilö on Maria, joka ihailee Janssonia niin paljon, että lähipiiriä jo kyllästyttää. Pakkomielle saa kyseenalaisia piirteitä, kun nuori nainen suorastaan vakoilee Tovea, mutta mitään sen kummempaa ei tapahdu.

Tapahtumattomuus on ehkä yksi syy sille, etten aivan täysin innostunut kirjasta. Ei ollut mitään, mikä olisi vetänyt teoksen pariin. Saatoin mieluummin klikata auki Spotifyn kuin Bookbeatin. Kuitenkin — aina palatessani äänikirjan pariin pidin sen maailmasta. Jossain keskivaiheilla se myös alkoi vetää enemmän,  mahdollisesti siksi, että Mariaa oppi tuntemaan paremmin.

Venhon kieli on kaunista, mutta toisaalta se myös etäännyttää. Yritin pohtia, mistä se johtuu, mutta äänikirjamuotoa on ehkä hankala eritellä. Välillä rytmi muodostuu pelkistä päälauseista, välillä se on tyypillistä älykkötaideromaanien predikaatitonta kuvailua, mitä en oikeastaan juuri arvosta. Kuitenkin se on myös tyyli, joka sopii Tovelle:  se tekee tästä ja saaresta elävän.

Kuten kirjapiirissäkin todettiin, voi olla, että Syyskirja sopii parhaiten luettavaksi, ei kuunneltavaksi. Kieli ja tarina ovat niin herkkiä, että niitä olisi ehkä hyvä pysähtyä aika ajoin tunnustelemaan sen sijaan, että arkisten toimien parissa niitä paahtaa menemään.

Muumeista ei voi kuitenkaan koskaan kuulla liikaa, ja teos nostaa esiin myös tärkeitä luonnonsuojelun teemoja.