Jokavuotinen Slaughterini

Maailmassa kolme on varmaa: auringon nousu, maan lämpö ja se, että joka vuosi ilmestyy uusi Karin Slaughter. Se on ostettava englanninkielisenä heti, kun sen julkaisun huomaa, sillä suomennosta ei malta odottaa, saati sitä, että se saapuisi kirjastoon. Ei ole myöskään väliä muilla kesken olevilla kirjoilla (tällä kertaa Marjane Sartrapin Persepolis ja Nicci Frenchin House of Correction), sillä kesätrilleri kiilaa edelle.

Vuoden 2021 teos False Witness ei ole Will Trent -dekkari vaan itsenäinen kertomus siskoksista, Leighistä ja Calliesta, jotka tappavat teini-ikäisinä miehen, jonka lasta ovat vahtineet. Heillä on siihen syynsä, sisarukset eivät ole pahoja ihmisiä. Syyllisyys on kuitenkin seurannut heidän mukanaan aikuisikään saakka, ja menneisyys palaa uhkaavana naisten elämään, kun eräänä päivänä selviää, että murhalla oli todistaja.

Varsinkin uraa tekevällä 16-vuotiaan tytön äidillä Leighillä on paljon menetettävää. Hänen on tuhottava silminnäkijä, ennen kuin tämä tuhoaa hänet ja kaikki hänelle rakkaat…

Leighin ja Callien toimet nostavat esiin oman käden oikeuden teemoja. On monia ihmisiä, jotka ovat tiukasti sitä mieltä, että oikeudenjako on jätettävä viranomaisille. Minä taas en ole ehkä niin pyhimys, vaikka tietysti toivon, että kuka tahansa ei ryhdy vigilantiksi mistä tahansa syystä.

Myös Yhdysvaltain oikeudenkäyntiprosessia ja esimerkiksi valamiehistön valintaa valaistaan mielenkiintoisesti, ja kirja vahvistaa tv:stä tuttua kuvaa siitä, että syyllinen voidaan todeta syyttömäksi, kun asianajaja vain tarpeeksi kikkailee.

False Witness on muuten ensimmäinen minun lukemani kirja, jossa eletään korona-aikaa. Pandemiaan viitataan usein, ja päähenkilöt kulkevat maskit kasvoilla. Kiinnostavaa seurata, miten aika, jota elämme, kirjoitetaan mukaan muihin romaaneihin.