Kelly Bishop: The Third Gilmore Girl

Bravo! Sain juuri luettua näyttelijä Kelly Bishopin elämäkerran The Third Gilmore Girl ja voin täysin yhtyä Lauren Grahamin kommenttiin: ”A remarkable person with remarkable stories to tell”. Bishopin muistettavin rooli lienee matriarkka Emily Gilmoren osa Gilmoren tytöissä, ja kirjassa kuvataan sarjan tekemistä mainioin yksityiskohdin, samoin Bishopin työuraa yleensä. Se on mahtavaa luettavaa kaikille, joita kiinnostavat musikaalit, tv-tuotanto ja viihdeteollisuus.

Gilmoren tytöt kulissien takana

Olin alun perin kiinnostunut nimenomaan kirjan Gilmoren tyttö -puolesta ja mietiskelin etukäteen, miten paljon saan Bishopin muusta urasta irti. Epäilykset olivat kuitenkin turhia, sillä vahvatahtoinen nainen on elänyt mielenkiintoisen elämän.

A Chorus Linen, Dirty Dancingin ja Las Vegas -ajanjakson kautta päästään Gilmoren tyttöjen roolitukseen: Lorelain ja Roryn esittäjät oli jo löydetty, mutta Emily Gilmore puuttui. Castingissa kävi hyviä näyttelijöitä, jotka suoriutuivat hyvin, mutta kukaan heistä ei kelvannut käsikirjoittaja Amy Sherman-Palladinolle. Viikkojen kuluessa tuotantoryhmä alkoi jo hermostua, kunnes lopulta, kaikkien onneksi, sisään saapui Kelly Bishop:

”She sat down, crossed her fabulous dancer’s legs, and opened her mouth. Three words in — I knew it. This was Emily.”

Sherman-Palladinosta tuli Bishopin hyvä ystävä, kuten myös Lorelaita näytelleestä Helen Grahamista. Bishop tuli mainiosti juttuun myös TV-aviomiehensä Ed Herrmannin kanssa, ja oli lopulta läsnä myös vuonna 2014 kuolleen Herrmannin kuolinvuoteella. Bishop ja Herrmann jakoivat kuvauksissa asuntovaunun, ja heillä oli myös yhteisiä vakiovitsejä, kuten se, miten he olivat aina ajoissa perjantaipäivällisten ruokapöydässä, vaikka Grahamia ja Alexis Bledeliä ei näkynyt missään.

”Are we assholes, or what?” kysyi Bishop erään pitkän odotuksen jälkeen.

”We’re theater people”, totesi Herrmann.

Niinpä: teatterilaisten on oltava lavalla silloin, kun esirippu nousee. Tv-sarjan kuvauksissa kamerat alkavat käydä vasta siinä vaiheessa, kun kaikki ovat paikalla.

Emilystä ja tuotantokausista

Bishop toteaa, että Emily on ihminen, jonka kanssa tämä ei missään nimessä haluaisi olla tosielämän ystävä. Emilyä oli kuitenkin aina kiinnostavaa näytellä — mukavan äidin rooli olisi paljon tylsempi. Bishop oli oman äitinsä kanssa läheinen, mutta äidin ja isoäidin välit sen sijaan olivat jäätävät, ja Bishop ammensi isovanhemmastaan paljon Emilyn ja Lorelain suhteeseen. Mielestäni Bishop tulkitseekin Emilyä täydellisesti — sitä, miten tämä on kova ja haavoittuva yhtä aikaa.

Bishop kertoo katsoneensa Gilmoren tyttöjen kaikki jaksot läpi, ja hän kommentoi kirjassa joitakin niistä. Hän on aina ihaillut Palladinojen käsikirjoittamista, ja käsikirjoituksen nerokkuus näkyy hänen mukaansa (ja minun, ja ehkä kenen tahansa) jo pilotissa: kun Lorelai ilmestyy vanhempiensa ovelle ja Emily toteaa ”Well, this is a surprise. Is it Easter already?”, kun taas hetken päästä Richard jatkaa: ”Is it Christmas already?”. Perheen etäiset välit on kuvattu muutamalla repliikillä monen sivun mittaisen dialogin sijaan.

Oli myös hauskaa, että kirjan lukemisen aikana katsoin Gilmoren tyttöjen 4. ja 5. tuotantokautta, joihin sijoittuvat yhdet Bishopin lempijaksoista. Toinen on jakso, missä Emilyn kauhea anoppi kuolee ja Bishop saa irrotella aamutakissa juopottelevan ja polttelevan Emilyn roolissa. Toinen on puolestaan sarjan 100. jakso, Wedding Bell Blues, jossa Richard ja Emily uudistavat häävalansa.

Katsoin sadannen jakson ihan äskettäin, ja romanttisen lämmin episodi päättyy Lorelain dramaattisiin sanoihin: ”You and me. We are done.”Emily on puuttunut Lorelain rakkauselämään ja yrittänyt saada Christopherin Luken tilalle. Olen aina pitänyt Emilyn käytöstä epäjohdonmukaisena ja selkkausta yhtenä niistä harvoista kohdista, joissa käsikirjoitus ontuu.

Aiemmin nimittäin, kun Richard on joutunut sairaalaan ja Luke tulee paikalle Lorelain tueksi, Emily katselee orastavaa tulevaa paria, myhäilee tietäväisesti (vink vink) ja aavistaa Lorelain tunteet jo paljon ennen kuin tämä tunnistaa ja tunnustaa ne itse. Emily myös suuttuu Richardille oikein kunnolla, kun tämä tekee törkeän tempun Lorelain silloiselle poikaystävälle Jasonille — hänen mielestään Jasonia olisi pitänyt kohdella kunnolla ihan siksi, että Emily ja Richard ovat vasta saaneet Lorelain takaisin kotiinsa, eikä Emily halua välien rikkoutuvan taas. Seuraavassa jaksossa Emily ja Richard ovat ajautuneet asumuseroon.

Siis miksi Luke onkin yhtäkkiä alinta kastia, joka ei Lorelaille kelpaa? Entä miksi Emily on nyt valmis ottamaan riskin Lorelain menettämisestä, vaikka on juuri ollut valmis joustamaan, jotta saisi pidettyä tyttärensä elämässään?

Bishop toteaa, että Emilyn ja Richardin ero oli hänen mielestään pohjustettu hyvin: Richardin tökerö käytös Jasonia kohtaan oli viimeinen pisara, mutta sitä ennen oli tapahtunut muitakin ikäviä asioita, kuten paljastus siitä, miten aviomies on pitänyt entiseen tyttöystäväänsä säännöllisesti yhteyttä. Silti: käytös Lukea kohtaan on mielestäni menneen valossa epäuskottavaa.

Se, mitä Bishop puolestaan moittii, on sarjan 7. kausi, jota Amy ja Dan Palladino eivät enää käsikirjoittaneet. Hän kertoo, että kauden käsikirjoittajat tekivät parhaansa ja näyttelijät tekivät parhaansa, mutta sarja ei enää ollut sama, ja monet fanit olivat pettyneitä. Täytyy myöntää, että olen itse viihtynyt aiemmin myös seitsemännen tuotantokauden parissa mainiosti — Gilmoren tyttöjen henki on läsnä siinäkin. Mielenkiintoista kyllä nähdä, mitä mieltä olen tällä katselukierroksella, sillä olen huomannut makuni joissain asioissa muuttuneen: jos ennen olin Team Christopher, nyt olen ehdottomasti Team Luke!

Epätäydellinen nainen

Arvostan aina sitä, kun elämäkerta ei käy yksityiskohtaisesti läpi lapsuutta, sillä minua kiinnostaa erityisesti se, mistä kirjan päähenkilö tunnetaan: yleensä siis työstään. Bishopin lapsuudesta kerrotaan lyhyesti vain olennaiset asiat, jotka jollain tavalla vaikuttivat myös siihen, mitä Bishopista näyttelijänä tuli. Esimerkiksi balettiharrastus oli kaiken alku ja juuri, ja Bishopin lapsuudenkokemuksia päätyikin muun muassa A Chorus Line -esitykseen At the Ballet -kappaleen muodossa.

Kirja on myös rehellinen. Bishop on tehnyt virheitä. Hän on pettänyt ja hän on ollut toinen nainen. Hän on seurustellut ja mennyt naimisiin väärien miesten kanssa. Hän puhuu suhteistaan niin suorasukaisesti, etten haluaisi olla esimerkiksi teoksessa mainitun Kevinin housuissa. Bishop kertoo kuitenkin ylä- ja alamäistään hyväksyen ja viisaasti, niin että lukija on tämän puolella. Epäonnistumisten jälkeen hän kohtaa vihdoin elämänsä rakkauden. Avioliittoa ja leskeytymistä kuvataan koskettavasti niin, että kirjan loppupuolella olin jo itku silmässä.

The Third Gilmore Girl on ehdottomasti lukemisen arvoinen – ja varmasti myös kuuntelemisen, sillä äänikirjan lukee Kelly Bishop itse. GG-faneillehan ääni on tuttua tutumpi, kuten eräs kohtaus teoksesta osoittaa:

”Very often I’ll go to the grocery store, unrecognizable (please, God), dressed like an eight-year-old boy in my baseball cap, sweats, and shades and not even be glanced at until and unless I open my mouth, on which there’s invariably someone who’ll spin around, look at me, and say, ’Emily?!'”

***

Oletko sinä lukenut Gilmoren tytöt -aiheisia kirjoja?