Kurkistus Jenny Colganin suklaapuotiin (mukana resepti!)

Lukujumi selättyi. Tein perjantain töitä ja vielä lauantai-iltaan asti. Tiesin, että minulla on ilta ja kokonainen sunnuntai aikaa lukea, ennen kuin täytyy taas jatkaa hommia. Siinä vaiheessa alkoi myös Jenny Colganin The Loveliest Chocolate Shop in Paris edetä.

En sano, että se on mitenkään ihmeellinen kirja, mutta romanttinen ja herkullinen kirja kuitenkin, Colganin tyyliin.

Suklaapuodista tulee luonnollisesti mieleen kaikkien suklaakirjojen äiti, Joanne Harrisin Pieni suklaapuoti, ja yhtä houkuttelevasti suklaan valmistusta ja maustamista myös Colganin teoksessa kuvataan. Muuten teokset ovat melko erilaisia.

Anna Trent on töissä englantilaisessa halpasuklaatehtaassa, jossa joutuu onnettomuuteen. Sairaalassa hän tapaa entisen ranskanopettajansa Clairen, joka järjestää Annan töihin Pariisiin entisen nuoruudenihastuksensa Thierryn artesaanisuklaakauppaan.

Tässä kirjassa, kuten monessa muussakin nykyisin, minua ihmetyttää kerrontaratkaisu, jossa on sekä minäkertoja että kaikkitietävä sellainen. Suklaapuodin Anna kertoo asioista minän näkökulmasta, kun taas Clairen tunteista ja ajatuksista tietää kertoa hän. Lisäksi Clairen nuoruutta Pariisissa markkeerataan kursiivilla, mikä on aavistuksen ikävää luettavaa, kun sitä on monta aukeamaa putkeen.

Kirjagramissa eräs lukija oli kiinnittänyt huomiota siihen, miten Colganin Polly-sarjassa kuvataan lihavia ihmisiä. Pulleutta korostetaan usein, ja siihen liitetään myös ikäviä henkisiä ominaisuuksia. En ollut itse huomannut sitä aiemmin, mutta nyt en voinut olla näkemättä, että kirjoittaja harrastaa samaa myös suklaapuotitarinassa. Paino ja sen aiheuttama luotaantyöntävä olemus mainitaan usein. Ilmeisesti lihavuuden arvostelu ja hoikkuuden arvostus ovat niin syvällä länsimaisessa kulttuurissa, että nämä ehkä alitajunnasta kumpuavat asenteet asettuvat arkisesti kirjan sivuille ilman, että kirjailija itse sitä edes huomaa.

Ja kuitenkin romaani kertoo herkuttelusta, mitä täytyy harrastaa kohtuudella, jos mielii pysyä terveellisissä mitoissa. Suklaan valmistuksen kuvailu saa veden kielelle, matkakuumetta nostattavat kuvaukset Pariisin pikku ravintoloista, ja skootterikyydit kaupungin kujilla Thierryn pojan Laurentin kyydissä vetoavat romantiikan nälkään. Annan ja Laurentin välillä on kemiaa!

Lopussa on Colganille tyypillisesti reseptejä, ja niinpä tästä kirjasta jäi kirjaimellisesti suklaan maku suuhun, kun kiepautin kulhossa keksitaikinan.