L. M. Montgomery: Sininen linna

Viimeinen Montgomery vähään aikaan, lupaan! Pääsin kuitenkin Runotyttö-trilogian jälkeen niin hyvään vauhtiin, että halusin lukea L. M. Montgomerylta jotain sellaista, mikä ei ole entuudestaan tuttua. Sininen linna -romaania en ollut lukenut aiemmin, mutta sen juoni kuulosti kiehtovalta.

Teoksen päähenkilö on 29-vuotias ”vanhapiika” Valancy, jota moititaan rumaksi ja jota suku kohtelee huonosti. Valancyn itsetunto on pohjalukemissa, ja hän kokee yksinäisyyttä: kuka mies hänet huolisi, kun kukaan ei ole tähänkään mennessä osoittanut kiinnostusta? Ankeaa arkea Valancy pakenee mielikuviensa siniseen linnaan, jossa hän on kaunis ja kavaljeerien ympäröimä.

Tapahtumat alkuun paneva voima, kirjan ehkä tärkein käännekohta, on se, kun Valancy saa lääkäriltään kirjeen, jossa tälle luvataan vuosi elinaikaa. Nuori nainen antaa perheensä kuulla rehelliset ajatuksensa, lähtee kotoa ja tekee kaikkea radikaalia: hoitaa kuolevaa aviottoman lapsen äitiä ja muuttaa saarelle pahamaineisen miehen kanssa.

Sininen linna on nopealukuinen, viihdyttävä kirja. Ilkeät, tyhmät sukulaiset ovat hyvin karikatyyrisia, ja teoksessa on selvä draaman kaari, mitä ei episodimaisemmissa Anna- ja Emilia-kirjoissa välttämättä niin ole. Sinisestä linnasta puuttuu se herkkyys ja syvällisyys, mikä Runotyttö-kirjoissa lumoaa. Voi toki myös olla, että kirjan kohdalla ei ole samaa nostalgia-aspektia kuin tutummissa tyttökirjoissa, mikä vaikuttaa lukukokemukseen.

Lukemista häiritsi myös kääntäjä A. J. Salosen suomennos, joka on ilmeisesti tehty hirvittävässä kiireessä, niin täynnä virheitä se on! Tekstissä on joitakin oikeinkirjoitusvirheitä mutta ennen kaikkea järkyttävä määrä lyöntivirheitä: välillä puhutaan Barneysta, välillä Barnneysta, välillä Valancysta, välillä Valencysta… eivätkä kirjoitusvirheet jää nimiin! Minulla oli vuoden 2010 painos — toivottavasti muissa painoksissa on siistimpää jälkeä.

Jos katsoo kielen heikkouksia sormien välistä, voi kuitenkin nauttia teoksen loppupuolella tarjoamista hauskoista yllätyksistä — ja onhan toki kirjassa lukuisia tärkeitä teemoja pohdiskeltavaksi, vaikka niitä ei olekaan runotyttömäisen kauniisti muotoiltu.