Lotta-Sofia Saahko: Koti kulttuurien välissä
Kielet ja kulttuurit, siinäpä kaksi syytä lukea Lotta-Sofia Saahkon teos Koti kulttuurien välissä. Saahko on asunut Suomessa, Saksassa, Kiinassa ja Englannissa, ja hän myös puhuu jokaisen maan kieltä. Hänen on kuitenkin vaikea määritellä, mikä hänen kotimaansa on tai mitä kieltä hän puhuu parhaiten. Kirjan nimen mukaisesti koti onkin kulttuurien välissä, lentokoneessa matkalla maasta toiseen.
Teos nostaa mielenkiintoisesti esiin sen, että vaikka kielitaito ja kulttuurientuntemus ovat voimavaroja, ei ole välttämättä lapselle eduksi joutua muuttamaan jatkuvasti maasta toiseen. Lapsi voi kokea itsensä juurettomaksi, ja kokemus voi vaikuttaa ihmisen elämään pitkälle aikuisuuteen saakka. Äidinkielikään ei aina kehity vahvaksi, jos koulunsa käy asuinmaan kielellä. Ystävyyssuhteita on vaikea solmia, koska takaraivossa on pelko menetyksestä, joka on edessä seuraavan muuton koittaessa.
Saahko kirjoittaakin, että kodittomuus ja juurettomuus ovat vaikuttaneet siihen, että hänen on ollut vaikeaa irtautua vanhemmistaan. Teoksessa on tästä suorastaan häkellyttäviä esimerkkejä: 15-vuotias Saahko itkee, kun isä ja äiti eivät tule lukemaan tälle iltarukousta. 17-vuotiaana hän myöhästyy kotiintuloajasta puoli tuntia, ja sitä seuraava katumusreaktio tuntuu todella liioitellulta. 18-vuotiaana hän jää vanhempiensa luokse asumaan sen sijaan, että lähtisi opiskelemaan. Kun Saahko viimein 20-vuotiaana muuttaa opiskelija-asuntolaan, hän itkee ääneen: ”Äiti, tule takaisin!”
Koska olen aina ollut hyvin itsenäinen, nämä kohtaukset ihmetyttävät. Haaveilin omasta asunnosta jo 15-vuotiaana, ja muistan ikuisesti onnen tunteen, jota koin, kun vihdoin pääsin muuttamaan omilleni. Toisaalta en ole joutunut elämään matkalaukkulapsuutta Saahkon tapaan.
Kirjan kiinnostavinta antia ovat kulttuurien väliset erot, joita matkalaukkulapsi ihmettelee ja jotka joskus johtavat harmillisiinkin tilanteisiin: Suomessa ei esimerkiksi kannata herroitella yliopiston lehtoria, ellei halua kuulostaa hupsulta.
Saahko lukee äänikirjan itse, ja kun hän lukee rauhallisesti, kuunteleminen on miellyttävää. Hän myös lausuu kauniisti saksaa ja kiinaa. Surullisissa kohdissa ja vihaisissa repliikeissä Saahko kuitenkin ylinäyttelee: huuto ja itkuinen ääni ottavat korviin. Eläinkohtaloille herkkä kuuntelija (kuten allekirjoittanut) saattaa ihmetellä, että hännistään kuivumaan ripustetut koirat ja eläviä rapuja kauppaavat automaatit eivät kuitenkaan saa lukijan ääntä särähtämään, päinvastoin. Niistä kerrotaan ikään kuin mielenkiintoisina yksityiskohtina.
Kiinnostavampaa minusta on kuulla esimerkiksi siitä, millainen on kiinalainen balettikoulu ja mitä kannattaa tietää, kun menee vierailulle kiinalaiseen kotiin.
Teos tarjonnee samastumisen kohdetta muille matkalaukkulapsille, tietoa eri kulttuureista kiinnostuneille ja miettimisen aihetta vanhemmille, jotka suunnittelevat jälkikasvulleen lapsuutta useammassa maassa.