Mikä on lukuromaani?
Monesti kirjoja mainostetaan sanoilla ”Vuoden lukuromaani!” tai ”Todellinen lukuromaani!”. Minulle herää tästä aina myönteisiä mielleyhtymiä, mutta aloin myös miettiä, mitä se lukuromaani oikein tarkoittaa. Kun etsiskelin tietoa netistä, selvisi, että käsitteelle ei oikeastaan ole yksiselitteistä määritelmää. Kävi myös ilmi, että joillekin lukuromaani on suorastaan kirosana.
Olin aiemmin liittänyt termiin tällaisia ajatuksia: Lukuromaani on paksu. Se on vetävä. Aika kuluu sen kanssa hyvin. Ei mikään taideklassikko, mutta laadukas, ei mikään Harlekiini-pokkari. Dekkari ei ehkä ole lukuromaani, Tuulen viemää on, Pieni elämä on. Kate Morton ja Donna Tartt kirjoittavat sellaisia.
Kirjastot.fi-sivulla on tarjolla kaksi eri näkökulmaa: 1) lukuromaani-sana sopii parhaiten markkinointiin, eikä sitä ole tarvetta käyttää kirjallisuustieteellisesti, ja 2) ”lukuromaani ei pohdi eikä pyri ongelmallisuuteen, ei tutki elämän tarkoitusta eikä kykene tarjoamaan syvällisiä katsomuksia”. Sen on tarkoitus vain viihdyttää.
Jälkimmäinen ajatus on peräisin 70-luvulla ilmestyneestä teoksesta, mutta kun lueskelin blogikirjoituksia aiheesta, huomasin, että moni pitää lukuromaania edelleen aivottomana, yksiselitteisenä viihteenä, joka ei haasta lukijaa eikä herätä kysymyksiä. Vastakohdaksi nostettiin korkeakirjallisuus, mikä alkoi kuulostaa jo vähän snobilta.
Jos määrittelen käsitteen omalla tavallani, olen lukenut kyllä monta ajatuksia herättävää lukuromaania. Kirja, jonka parissa ei viihdy, kuulostaa aika tylsältä.
Mitä se määriteosa luku sitten oikein merkitsee? Se kertoo, että kyseessä on romaani, jonka lukemista ei halua lopettaa. Romaani, jonka maailmaan uppoutuu. Se on nautinnollisen lukukokemuksen tarjoava kirja, joka tekee vaikutuksen.
Mitä sinä ajattelet aiheesta?