Plagiointi ja Google-kääntäjä — opettajan suurimmat murheet

Suomen kielen opiskelijat ovat yleensä ihania ja motivoituneita – siitä ei ole toista sanaa. Myös ne, jotka opiskelevat suomea äidinkielenään, ovat useimmiten fiksua porukkaa. Joskus on kuitenkin asioita, jotka hämmästyttävät ja kummastuttavat opettajaa.

Näin on varmasti useimmissa ammateissa: harmaita hiuksia voivat aiheuttaa esimerkiksi huonosti käyttäytyvät asiakkaat tai vaikkapa kollegat, jotka jättävät omat työnsä muiden hoidettavaksi. Ja koska en ole pyhimys, joka aina vain hymyilee ja ymmärtää, kokosin postaukseen asioita, jotka saavat S2- ja ÄI-opettajan hermostumaan.

• Opiskelija tulee kurssille, joka on hänelle vapaaehtoinen, ja surffailee vain puhelimellaan. Hän on siis tarkoituksella herännyt aamulla, kävellyt tai kulkenut bussilla, tullut paikalle… eikä osallistu tunnin ohjelmaan.
• Opiskelija tulee opiskelemaan lukioon ilman kiinnostusta opiskeluun tai oppimiseen. Kurssitehtävät kopioidaan netistä, jotta päästään läpi, eikä mitään tehdä vain siksi, että oppisi (olisihan se melko vanhanaikaista).
• Opiskelija ei ymmärrä, että plagioiminen on ihan turhaa. Sen jälkeen kun opettaja on lukenut kirjoittajalta yhdenkin oman tekstin, hän tunnistaa kopion jo ensimmäisen kappaleen jälkeen. Varsinkin jos kopioija on S2-oppija, ero itse tuotetun tekstin ja vaikkapa Jari Tervon kolumnista kopsatun materiaalin välillä on silmiinpistävä. Se on sitä myös silloin, jos lukiolaisen oma taso on arvosanan 5 luokkaa ja teksti omitaan joltakin ammattikirjoittajalta.
• Laiskuus kopioinnissa on myös omaa luokkaansa, jos opiskelija ei edes viitsi lukea läpi plagiaattiaan. Sain esimerkiksi kerran luettavaksi kirjallisuusesseen, jossa luki, miten ”Pikku prinssi on ollut yöpöydälläni kolmen vuoden ajan, ja olen selaillut sitä aina silloin tällöin”. Ja kuitenkin tiesin, että koulusta lainattu kirja on voinut olla opiskelijan yöpöydällä korkeintaan kaksi kuukautta!
• Moneen koulutekstiin on myös sujuvasti jätetty Wikipedian [1]-lähdeviitteet.
• Kirjaesseitä yritetään palauttaa niinkin, että Wikipediasta on referoitu pelkkä juoni, ja omaa ajatusta ei ole lainkaan.
• Opiskelijat eivät ilmeisesti ymmärrä, että jos he osaavat käyttää Googlea, myös opettaja osaa.
• Jostain syystä moni valitsee kirjallisuusesseensä aiheeksi Rikoksen ja rangaistuksen. Kannattaisi valita ehkä jokin helpompi romaani, sillä opettajan tuntosarvet ovat Dostojevskin kohdalla erityisen koholla: moni harjaantunutkin lukija kun jättää raskassoutuisen romaanin kesken ensimmäisten sivujen jälkeen. Millaisen analyysin siitä mahtaa sitten saada kirjoitettua ”En oo ikinä kirjoja lukenut ja oon siitä ylpeä” -tyyppi?
• Joku saattaa puolestaan olla niin viitseliäs, että etsii netin kirjoituksista eri näkökulmia, jotka sitten kirjoittaa omin sanoin tekstiinsä. Tämänkin ope kyllä huomaa ja ihmettelee, miksei samalla vaivalla olisi voinut kirjoittaa ihan omia ajatuksiaan. Sen pitäisi onnistua, ellei ole täysin tyhjä pää.
• Kopiointia tapahtuu, vaikka opettaja miten kurssin alussa uhkailisi, että kurssisuoritus on hylätty, jos plagioinnista jää kiinni. Opettajaa taidetaan pitää aika tyhmänä.
• Herää kysymys: miten tällaiset opiskelijat ajattelevat pääsevänsä läpi kokeista tai ylioppilaskirjoituksista?
• Suomi toisena kielenä -oppijan murheena taas on Google-kääntäjä. Opiskelija ei toki itse koe, että kääntäjä olisi huono juttu, mutta kielen oppimiseen se vaikuttaa suoraan. Jos tehtäviin tai opettajalle kirjoitettuihin viesteihin vain kopioi Google-käännöksen, ei siinä oikein mitään itse opi – ja saattaa lisäksi kuulostaa aika naurettavalta.
• Olen saanut esimerkiksi sellaisia viestejä kuin ”Miten olet, rouva?” ja ”Anteeksi, että tulin”, kun on ollut tarkoitus pahoitella, että tänään ei pääse tunnille.
• Jotkut eivät ole valmiita panostamaan edes mekaanisiin kielioppitehtäviin. Viime viikolla muutettiin yksikössä olevia lauseita monikkoon: lapsi on kiva -> lapset ovat kivoja. Kääntäjän kautta käytettynä vastausrivillä saattoi lukea sellaisia versioita kuin vauva on onnellinen, mutta monikkoa ne lauseet eivät olleet nähneetkään!
• Yksi opiskelijani on niin avuton, että vajaan vuoden opiskelun jälkeenkään hän ei pysty itsenäisesti vastaamaan kysymykseen ”Mitä kuuluu?”.

Google-kääntäjä on hyvä apu, ja sitä voi käyttää myös oikein. Opettaja voi antaa vinkkejä, ohjata ja määrätä kännykättömiä tehtäviä ja tunteja. Loppujen lopuksi kaikki lähtee kuitenkin opiskelijasta: onko hänellä halua ja viitseliäisyyttä oppia?

Minulla oli joitakin vuosia sitten opiskelijana eräs nuori somalipoika, joka aina tunnin alussa kaivoi esiin vihreän, painetun suomi-suomisanakirjan. Vasta hänen siirtyessään seuraavaan kouluun tajusin, miten harvinainen (ja ihana) näky ihan oikea paperisanakirja on! Ja miten hyödyllinen sellainen olisikaan käytössä.

Onneksi monikin opiskelijani on kertonut oivalluksen hetkestä, joka on jossain vaiheessa tullut: he ovat yhtäkkiä tajunneet, että jos he eivät tee mitään, he eivät ikinä opi suomea.

Eräskin nuorukainen asui maalla sellaisessa paikassa, jossa hänellä oli vain yksi naapuri, vanha suomalainen mies. Ikäerosta huolimatta hän alkoi päättäväisesti jutella naapurinsa kanssa, ja kas, yhtäkkiä hän huomasi osaavansa suomea!

Toinen opiskelija taas lukee kaiken, mitä postiluukusta tulee, ja kolmas ilahtuu puhelinmyyjien soitosta, koska hän ottaa ne oppimistilanteina. Neljäs lukee lapsille Aku Ankkaa, viides on hankkinut harrastuksia suomalaisten parista. Jokaisen kehittyvän kielitaidon takana on annos oma-aloitteisuutta, ja tällaiset kielenoppijat ilahduttavat aivan erityisesti.

Mikä sinun työssäsi turhauttaa tai ilahduttaa?