Puutarhakesä: mitä jatkoon, mitä ei?
Puutarhasta voi vielä elokuun lopulla kerätä satoa, mutta silti monen kasvin kasvukausi on jo takana. On aika miettiä, mitä kasvattaa myös ensi vuonna, miten voi oppia epäonnistumisista ja mistä voisi ehkä jopa luopua.
Mikä menee jatkoon?
Kesäkurpitsat ovat aika mauttomia, sanotaan se suoraan. Ne ovat kuitenkin koukuttavan tuottoisia ja monikäyttöisiä: ne sopivat ruoanlaittoon ja leivonnaisten mehevöittäjiksi, niitä voi viipaloida kurkun tapaan suoraan leivän päälle ja niistä voi keitellä soseen pakkaseen. Ensi vuonna aion kasvattaa vihreän kesäkurpitsan lisäksi keltaista — ihan huvin vuoksi.
Avomaankurkut olivat tämän kesän kokeilu, ja olin aivan ihastuksissani, kun aloin löytää lavasta näitä piikikkäitä pötkylöitä. Satoa ei ole riittänyt säilöttäväksi asti, vaikka omat chilikurkut houkuttelisivatkin. Ensi kesänä kylvän enemmän siemeniä kasvamaan ja toivottavasti saan nauttia kurkuista sekä tuoreeltaan että purkissa.
Kesäkurpitsan ja avomaankurkun hyvä puoli on se, että ne ovat helppoja. Niistä saa satoa, ja ennen kaikkea ne ovat poimittaessa puhtaita. Niissä ei ole ylimääräisiä naatteja, joille täytyy kehitellä käyttöä — ainoana haittana on vain kurkun kuorien pisteliäisyys.
Myös mansikat ovat kerätessä aika siistejä, ja oman maan mansikat maistuvat makeilta kuin karkit. Yhdestäkin lavasta saa marjoja aika mukavasti monen viikon ajan. Mansikanhimoisena ajattelin istuttaa taimia ensi vuonna vähintään yhteen lisälavaan, ellen jopa kahteen.
Lehtikaali on epäonnistunut usein, sillä se menee nopeasti öttiäisten suihin. Tänä vuonna olin vihdoin oppinut virheistäni ja pidin lavan päällä pitkään harsoa. Sain runsaasti herkullista satoa, jota käytin salaatteihin, smoothieihin, lettuihin ja lähes joka viikko törkeän hyvään Tiiu Purasen lehtikaalipizzaan.
Jossain vaiheessa kyllästyin harsoon. Paljaan taivaan alla lehtikaalit pysyivät varsin pitkään ehjinä, mutta loppukesästä lehdet alkoivat olla jo rei’illä. Ei auta kuin ottaa ensi vuonna suojaharso kauniiseen käteen ja asetella tunnollisesti kasvien päälle.
Osittaisesta onnistumisesta innostuneena suunnittelin myös kokeilevani jälleen kerran rucolaa, joka myös on aikaisempina kesinä maistunut ötököille. Ehkä sekin olisi nyt turvassa harson alla.
Kun kesäkuun alussa kaikki lavat näyttivät lähinnä mullanruskeilta, halusin niihin jotain väriä — ja halusin syötävää! Heitin kourallisen chiansiemeniä multaan, eikä mennyt kuin hetki, kun lavakauluksessa kasvoi mattona vihreitä versoja. Ne ovat todella kiva lisä vaikkapa bageleiden väliin tai salaattiin. Chiaversot menevät ehdottomasti jatkoon myöhemminkin, mutta nyt hillitsen siementen määrää. Versoja nimittäin tulee nopeammin kuin niitä ehtii syödä, ja vaikka vähän kasvaneetkin vihreät lehdet ovat hyviä, kohta lavassa on hillitön puska, joka menee hukkaan. Näyttävä se kyllä on.
Tänä vuonna ilahdutti myös eräs syömäkelvoton juttu: tulppaanit. Istutin viime syksynä tulppaanin sipuleita matalan rinteen laelle. Kun kesä pääsee vauhtiin, rinteessä kasvaa niittykukkia ja jotakin matalaa pensasta, mutta muun luonnon vasta heräillessä punavalkoinen tulppaanirivistö näytti aika komealta. Kun tulppaanit lakosivat, ankeannäköiset jäännökset jäivät pörriäisniityn ja kukkivan pensaan taakse kätevästi piiloon. Hieman houkuttelisi istuttaa lisää sipuleita samaan paikkaan ja saada aikaan oikea tulppanimeri.
Mistä voisi luopua?
Vaikka retiisi on maukas kesän kasvukauden avaaja, se on myös aika- ja vaivasyöppö, jonka putsaaminen mullasta vie pidempään kuin sen syöminen. Koska naattia syntyy enemmän kuin itse retiisiä, tuntuu väärältä heittää vihreä osa menemään. Naatit voi syödä esimerkiksi salaatissa tai leivän päällä, mutta lehdet ovat joskus ikävän karvaisia. Silti niiden syöminen kannattaa: sanotaan, että 90 prosenttia kasvin ravintoaineista on lehdissä!
Porkkana on toinen mullankerääjä (luonnollisesti, asuuhan se maassa), ja mullan putsaaminen porkkanan muhkuroista ja väleistä on vielä vaivalloisempaa kuin retiisin. Kesäporkkanani olivat sööttejä, mutta taas vaiva-hyötysuhde oli aika heikko. Myös porkkanannaatit on hyvä hyödyntää, ja jos en jaksanut heti käyttää niitä, jouduin säilömään niitä jääkaapissa kylmässä vedessä. Porkkanannaattipesto toki valmistuu käden käänteessä ja on herkullista esimerkiksi kastikkeena tai leivän päällä.
Millainen puutarhakesä sinulla oli? Mikä onnistui, mikä ei?
(Tämä kirjablogini alkaa näköjään muistuttaa jotakin ruokablogia. Ehkä tämä on sitten blogin nimestä sitä kotona-osuutta.)