Riika Ruottinen: Porno sijainen

Riika Ruottinen: Porno sijainen. Sarjakuvia työelämästä.

Riika Ruottisen sarjakuvateosta lukiessa tuli ahdistunut olo. Pätkätyöläisyyttä, epävarmuutta, homekouluja, selän takana puhuvia työkavereita, huonoa palautetta, naputtavia kollegoita… enkä edes mainitse tässä vielä kaikkea. Sarjakuvat kertovat koulutuskilpailutusten epäkohdista ja huonosti käyttäytyvistä yläkoululaisista, ja onpa mukaan päässyt joku vuosi oppilaiden kuvaamalla videolla hermonsa menettänyt operaukkakin.

Monet Ruottisen kokemukset ovat samastuttavia, mutta samalla saan huomata, miten onnekkaasti oma työurani on mennyt. Olen ollut samassa koulussa töissä nyt kymmenen vuotta, joista jo suuren osan virassa. En edes tiedä, onko minulla missään enää työhakemuspohjaa tallessa. Vakituinen työ tosin edellytti toiselle paikkakunnalle muuttamista, sillä kotikaupungissani Jyväskylässä saattaa moni opettaja tehdä pätkätöitä eläkeikään asti.

Kokosin alle muutamia ruutuja kirjasta ja omia kokemuksiani aiheesta.

Porno sijainen

Muistan itsekin erään yliopiston kurssin, jonka pitäjänä oli erityisopettaja. Hän kysyi meiltä, miten pitäisi toimia, jos seiskaluokkalainen poika huorittelee opettajaa. Yksi kurssikaverini sanoi, että kertoisi oppilaalle, että ketään naista ei saa ikinä missään tilanteessa haukkua huoraksi. Luennoitsija kävi vähän kärsimättömäksi, ”joo joo niin niin totta kai”, ja kertoi oman tulkintansa: poika oli hoitanut esihenkilön homman puuttumalla opettajan epäsopivaan pukeutumiseen. Ilmeisesti pointti oli se, että huorittelulta välttyy, kun pukeutuu peittävästi.

Muistan myös vuoden 2015 tienoilta sanomalehtijutun, johon jotakuta maahanmuuttajien opetuksesta vastaavaa oli haastateltu. Hän kertoi kehottaneensa opettajia ja harjoittelijoita pukeutumaan normaalia peittävämmin muslimimiesten eteen. Pelkäsin, että tästäkin rasistit saavat nyt vettä myllyynsä, ja harmitti, kun julkisuuteen tuodaan tuollainen omituinen ohjenuora. Totta kai jokainen saa pukeutua töihin niin kuin haluaa! Ei kenenkään tarvitse alkaa muokata olemustaan maahanmuuttajamiesten tai teinien takia.

Aina jotain sanomista

Pätkätyöläisen ja sijaisen asema voi olla kurja, kun väliaikaiseen työyhteisöön osuu ikäviä kollegoita. Minun työkaverini ovat maailman parhaita, mutta meidän oppilaitoksemme on samassa rakennuksessa toisen kanssa, ja kuvan kaltaisia yhteentörmäyksiä toisen koulun kollegoiden kanssa on toistuvasti. Olemme muun muassa kuulleet, että…

• meidän tuntiemme jälkeen dokumenttikamera on aina jäänyt päälle (todellisuudessa kamera on aina päällä ihan heidän jäljiltään, meni mihin luokkaan tahansa milloin tahansa)
• meidän koulumme opettajat eivät tee yo-kirjoitusvalvonnoissa ”mitään”
• meidän koulun kursseilta saa liian hyviä arvosanoja
• meidän koulu ei siivoa keittiötä
• meidän koulun opiskelijat eksyvät joskus väärään luokkaan
• heidän koulunsa opiskelijat eivät saisi tulla meidän koulumme kursseille, koska ilmeisesti opettajat haluavat pitää kynsin hampain kiinni 35 opiskelijan ryhmistään
• koulumme kurssit eivät noudata opetussuunnitelmaa
• kielten kursseilla ei huolehdita suullisesta osaamisesta.

Voisin näihin jokaiseen kohtaan kirjoittaa vastineen, mutta eipä tähän jaksa todeta muuta kuin että ”tää on niin tätä” ja nauraa väsyneesti päälle.

Oma aika on työaikaa

Omaan työaikaani kuuluvat suunnittelut ja kokeidenkorjaukset, mutta olen ymmärtänyt, että esimerkiksi kotoutumiskoulutuksissa tilanne on toinen. Eräs ystäväni työskenteli sellaisessa jonkin aikaa, ja pelkkää opetusta oli se seitsemän tuntia päivässä. Eipä niitä tunteja ehtinyt siinä suunnitella, ja opettajat ottivat tunnille mennessään valmiista materiaalipaketista monisteita. Kaverini sanoi, että hävetti mennä tunnille niin valmistautumattomana, mutta muuta mahdollisuutta ei ollut, ellei olisi sitten halunnut valmistella tunteja ilmaiseksi.

Kaikki eivät käsitä, että opettajan työ ei ole pelkkää opettamista. Tunnille ei voi mennä sillä asenteella, että ”Mitäs tänään tehdään?”. Kerran kampaajani kysyi minulta, kuinka monta tuntia minulla on opetusta sinä päivänä (nimenomaan noin muotoiltuna), ja vastatessani totuudenmukaisesti (”Kolme tuntia”) arvasin tulevan reaktion, ironisen ”Voi, kun sulla on raskas päivä!” -heiton.

Tässä joitakin omia kalenterimerkintöjäni siitä, mitä muuta työnkuvaan kuuluu:

• opiskelijatapaaminen
• opiskelijalistat
• Xxxxlle todistus
• Xxxx pois Koulutusportista
• aineryhmäpalaveri
• ryhmän perehdytys
• Xxxxn Wilma-tunnukset
• yhteistyöpalaveri
• soita TE-toimistoon
• Xxxx Koulutusporttiin
• Xxxxn ilmoittautumislomake
• yo-valvonta.

Surkeat työtilat

Ruottinen on S2-opettajana tavoittanut hienosti maahanmuuttajasuomen ja viestintätilanteet. Opiskelu ikkunattomassa luokassa ei varmasti paljon motivoi ketään. Omassa luokassani on sentään ikkuna, mutta muuten opetustilat ovat suorastaan nolot. Maahanmuuttajaryhmillemme on varattu kaksi vanhoihin varastotiloihin pykättyä luokkaa, joista toisessa ilmanvaihto humisee häiritsevästi ja ja toiseen tullaan sisään suoraan ulkoa, mikä vaikuttaa lämpötilaan ja siihen, että taaempaan luokkaan kulkijat ramppaavat sisään etuluokan kautta. Samaan aikaan joku saattaa lämmittää mikroruokaa samassa tilassa olevassa ovettomassa keittiössä tai laittaa kopiokoneen laulamaan kuuntelutestin aikana. Kaupunki on luvannut remonttia jo kymmenen vuotta, mutta mitään ei ole tapahtunut.

Ruottisen kirjassa on paljon todella epäreiluja tilanteita ja inhottavia ihmistyyppejä. Välillä porno sijainen ottaa nöyrästi kaiken vastaan, välillä hän reippaasti puolustaa oikeuksiaan (ei esimerkiksi mene tekemään koulunkäynninohjaajan töitä oman työnsä ohessa). Lohtua ja rauhaa hän tuntuu saavan luonnosta, perheestä ja ystävistä, mutta vaikka muussa elämässä kaikki olisi kunnossa, Ruottisen kuvaama työelämä johtaa melkein väistämättä uupumukseen ja siihen, että (nuoret) opettajat vaihtavat alaa. Työsuhteita pitäisi pystyä vakinaistamaan, eikä kotokoulutus saisi olla villi länsi. Jokainen meistä voi onneksi vaikuttaa siihen, että on työkavereilleen ystävällinen ja puhuu vasten kasvoja sekä selän takana hyvää.