Ruth Ware – Christien manttelinperijä?
”Kävi kymmenen pientä neekeripoikaa yhdessä pöytähän, / vaan yksi, kun ruokaan tukehtui, on jäljellä yhdeksän. / Vietti yhdeksän pientä neekeripoikaa illan niin rattoisan, / vaan aamun tullen avaa vain silmänsä kahdeksan.”
Vanhempieni kirjahyllystä löysin aikoinani Agatha Christien romaanin Kymmenen pientä neekeripoikaa, epäkorrektilla nimellään, ja sen karmaiseva suljetun saaren murhatarina teki sellainen vaikutuksen, että edelleen listaisin kirjan top kymppiini.Kirja päätyi sitten omaan hyllyyni, ja olen lukenut sen myös toistamiseen, vaikka murhaaja olikin jo tiedossa.
Lähtökohdat ovat lupaavat, kun kymmenen ihmistä suljetaan paikkaan, josta ei ole helppoa ulospääsyä, minkä jälkeen he alkavat kuolla yksi kerrallaan, one by one…
”A real spine-chiller that confirms Ruth Ware as the true heir to Christie’s crown”, sanoo kirjailija Erin Kelly One by one -romaanin takakannessa. Waren uusimmassa jännärissä suljetun huoneen mysteeri sijoittuu Ranskan Alpeille, lumivyöryn saartamaan hiihtomajaan, jossa on kourallinen teknologiayrityksen jäseniä ja paikan työntekijät. Ja porukkaa alkaa kuolla.
Molemmissa teoksissa jännitettä luo se, että jokainen pienen ryhmän henkilöistä on epäilty. Kuka on murhaaja? Kehen voi luottaa, kenen seurassa on turvassa? Kuka on seuraava uhri?
Christien romaanissa miljöönä on Neekerisaari, Waren teoksessa lumiset vuoret ja sähkökatkon kylmentämä alppimaja, mikä itsessään luo jo jännitystä. Mutta silti, jotenkin Ware, jonka aiemmista kirjoista olen pitänyt hurjasti, ei osu nyt ihan napakymppiin. Henkilöt ovat vähän ohuita ja epäkiinnostavia, heidän välisistään suhteista ei ihan luontevasti saa revittyä murhajuttua. Tosin mietin, vaikuttiko asenteeseeni aiemmin lukemani arvostelut kirjasta.
Yleensä luen ensin teoksen, ja jos se herättää ajatuksia, luen mielelläni, mitä muut ovat aiheesta kirjoittaneet. Nyt satuin ennen lukemista Goodreadsiin, jossa One by one oli lytätty täysin. Muun muassa bored to tears -ilmausta käytettiin. Olin siis itsekin vähän kriittinen jo valmiiksi.
Sen kuitenkin tiedän, että One by onea en tule lukemaan uudestaan (paitsi ehkä yhdeksänkymppisenä, jos dementia on iskenyt). Christien romaanin saatan puolestaan lukea, ehkä lähiaikoinakin, ja tutkailla, miten jännitys rakentuu ja kirjailija toimii nukketeatterinsa mestarina. Ruth Ware Christien perillinenkö? Ei ehkä tämän näytteen perusteella.