Seitsemän satunnaista ajatusta kirjoista ja sarjoista
Miksi takakansi ei vastaa kirjan sisältöä? Mikä asia jäi mieleen Ainoa kotini -kirjasta? Mitä ihmisryhmiä vastaan Mhairi McFarlane tuntuu olevan? Mikä on lopullinen tuomio And Just Like That -sarjasta, ja mikä kummastutti Sinkkuelämän uusimmassa suomennoksessa?
Kaikista kirjoista ei irtoa asiaa kokonaiseen blogipostaustaukseen, mutta jokin asia niissä jää kuitenkin mietityttämään tai ihmetyttämään. Tässä tekstissä on siis muutama satunnainen ajatus luetusta — ja myös katsotusta.
1. Jenny Colganin Jouluvaloja ja takkatulen rätinää kertoo joulun odotuksesta Mount Polbearnen pikkukylässä. Polly ja Huckle asuvat onnellisesti yhdessä, ja pikku leipomosta leijailee lämpimäisten huumaava tuoksu. Kirjan takakansi kuvaa juonta näin: ”Auvoinen ilo muuttuu kuitenkin pian paniikiksi, kun myrsky katkoo kylän yhteyden mantereeseen. Koko kylän asukkaiden on nyt työskenneltävä varmistaakseen, että kaikilla on hyvä joulu.”
Siis mitä? Kyllähän kirjassa lunta sataa ja Polly ajaa sen takia ojaan, mutta mitään kyläläisten yhteisponnistuksia vaativaa luonnonmullistusta Cornwallin rannikolla ei tapahdu. Kirja keskittyy lähinnä peittelemään Karenzan uskottomuutta, johon suhtaudutaan yllättävän suopeasti.
2. Päädyin lukemaan Hanna Brotheruksen Ainoa kotini -kirjan, vaikka olen julistanut, että autofiktio ei kiinnosta. Pidin kyllä kirjasta, mutta en samalla tavalla kuin monet muut. Syömishäiriöistä kertova teos sai miettimään syömisen sosiaalisuutta. Niin monet perhejuhlat, ystävätreffit ja tyhy-illat pyörivät aterioimisen ympärillä, että minkälaista elämä olisi, jos hyvästä ruoasta ja juomasta ei voisi nauttia? Syöminen on kuitenkin iloinen asia, joten todennäköisesti elo olisi aika karua.
3. Mitä ihmettä Mhairi McFarlanella on vegaaneja vastaan? En ole lukenut kirjailijalta vielä yhtään kirjaa, jossa vegaaneja ei dissattaisi. Vaikka kovasti tykkään McFarlanen romaaneista muuten, tästä tulee miinuspisteitä. Jokaisessa teoksessa myös sheimataan lihavia siihen malliin, että voisi kuvitella kirjojen ilmestyneen vuosituhannen vaihteessa.
4. Petri Tammisen Se sano -kirjassa ihmiset jakavat kuulemiaan lausahduksia, jotka ovat saattaneet jäädä mieleen vuosikymmeniksi hyvässä tai pahassa. Myönteiset lausumat ovat ehkä vaikuttaneet itseluottamukseen positiivisesti ja kielteiset loukata todella pahasti. Minäkin voisin antaa molemmista useita esimerkkejä, mutta päädyn kuitenkin tähän:
Työpaikkani oli vakinaistettu. Vaikka en silloin vielä virkaa saanutkaan, aloin kuitenkin saada kesäloman ajalta palkkaa. Rehtori mainitsi asiasta Wilma-viikkotiedotteessa muiden asioiden joukossa, enkä varsinaisesti odottanut keneltäkään mitään kummempaa reaktiota. Eräs työkaverini otti kuitenkin asiakseen lähettää minulle erikseen viestin, jossa kirjoitti yksinkertaisesti näin: ”Lämpimät onnittelut! Olet todellakin sen ansainnut. <3”
Viesti tuntui erityisen hyvältä ehkä juuri siksi, että en odottanut onnitteluja. Tapaus vaikutti minuun niin, että yritän muistaa kauniiden sanojen merkityksen ja välittää iloa eteenpäin myös muille. Jos jollekulle voi sanoa jotakin nättiä, tilaisuutta ei kannata jättää käyttämättä.
5. Lainasin Anne-Marie Caseyn An Englishwoman in New York -teoksen ihan vain New Yorkin vuoksi. Takakannessa kerrotaan, että englantilainen Lucy muuttaa kaupunkiin miehensä työn vuoksi ja ystävystyy Manhattanilla kolmeen muuhun naiseen. Mutta mitä tapahtuukaan heti alussa? Lucy on muutaman sivun ajan Nykissä ja matkustaa sitten takaisin Englantiin hautajaisiin. Siellä ollaan noin neljäsosa kirjasta. Puhutaanko harhaanjohtamisesta? Mitä tapahtui New Yorkille?
Seuraavaksi näkökulma vaihtuu Lucysta muihin naisiin, jotka ovat amerikkalaisia — mutta joiden kertojaääni on oudon brittiläinen! Puhutaan arsesta eikä assistä, holidaysta eikä vacationista. Caseyn olisi pitänyt tehdä kotiläksynsä tai kustannustoimittajan työnsä.
6. Mitä tapahtui Stevelle And Just Like Thatissä? Toki Steve oli Sinkkuelämässäkin hyvin tavallinen, mutta jatko-osassa tästä on tehty sössöttävä seniili! Kuten BuzzFeedissä todettiin: ”Steve’s an episode away from wandering the streets and saying, ’This pizza tastes like garbage.'”
Miksi Mirandan ja Steven yhteiset vuodet tuhottiin väittämällä, että Miranda ei ollut koskaan onnellinen? Ja mitä vikaa on jälkkärirutiinissa tv:n ääressä? Olen ehkä tylsä, mutta minusta se vaikutti kodikkaalta ja ihanalta.
Kaikki kymmenen jaksoa on nyt katsottu. En voi sanoa, ettenkö olisi viihtynyt (en olisi muuten katsonut loppuun), mutta sarjan parasta antia olivat kuitenkin siitä tehdyt meemit.
7. AJLT:n innoittamana aloin katsoa Sinkkuelämää-sarjaa taas, varmaan kymmenennen kerran. Tasoeron AJLT:hen huomaa heti, ja on uskomatonta, miten hyvin viihdyn jaksojen parissa, vaikka muistan ne ulkoa. Sinkkuelämää on täydellinen lohtusarja. Mutta mitä minun silmäni näkevätkään? Kapinallinen kääntäjä on päättänyt alkaa nimittää Mr. Bigiä ”Mr. Isokengäksi”. Siis lainausmerkeissä, yhdistettynä englanninkielinen mister ja suomenkielinen isokenkä. Mitä tapahtui vanhalle kunnon Kiholle, jonka opimme kaikki tuntemaan? Toinen vaihtoehto olisi ollut nimittää Bigiä tekstityksissäkin Bigiksi, mutta Isokenkä??? Jotkin asiat on vain syytä jättää koskemattomiksi.
Mikä sinua on ihmetyttänyt viime aikoina? Oletko katsonut And Just Like Thatin loppuun?