Syyskuu kootusti
Kokeilussa halpojen ruokien keittokirja, aamiaispöydässä romaaneja, ajatuksia syyskuun aikana luetuista dekkareista
Annos eurolla
Säästäväisen syyskuun aikana otin testiin Hanna Olvenmarkin Annos eurolla -ruokakirjan. Teos sisältää ilmastoystävällisiä kasvisruokareseptejä, joiden annoshinnan luvataan jäävän euroon. BookBeat kertoo, että Olvenmark on ”intohimoinen saituri” ja ammatiltaan ravitsemusterapeutti. En ruvennut laskemaan annoshintoja, mutta kaikki testaamani reseptit olivat arkeen sopivia, hyvänmakuisia ja nopeita tehdä. Kokkasin bataatti-linssikeittoa, erilaisia hernepastoja, tofunuudelia ja kikhernepataa.
Lehtisaaga jatkuu
Peruin aiemmin Helsingin Sanomien tilaukseni Yle-kantelun vuoksi. Aloin kuitenkin pian kaivata uutisia aamiaispöytääni ja päädyin harkitsemaan Kouvolan Sanomien kotiinkuljetusta. Sain huomata, että tämä pikkuinen paikallislehti kustantaa noin sata euroa enemmän kuin Hesari, jossa luettavaa on enemmän ja jutut ovat taustoitetumpia. Aika absurdia!
Olen siis lukenut kirjoja samalla, kun olen syönyt.
Uutispimento on kuitenkin mahdoton. Viron presidentin vaihtuminen ja Uuden-Seelannin puukotus selvisivät vasta kahvipöytäkeskusteluissa. Henkilökohtaiseen elämääni ja hengissä selviytymiseen informaation puute ei toki vaikuta, mutta olen aina pitänyt tietoa itseisarvona, en pelkkänä keinona selviytyä välittömistä tarpeista. Olenkin tässä miettinyt periaatteitteni hylkäämistä ja tilauksen uusimista.
Helsingin Sanomissa kun on sekin hyvä puoli, että se ei satavarmasti julkaise brittitabloideista referoitua soopaa, kuten Harryn ja Meghanin haukkumisjuttua. Tällaisia minä päädyn nettiuutisia lukiessa selaamaan ja samalla ihmettelemään ihmisten pahansuopuutta. On todennäköistä, että miten tahansa pariskunta toimii, se saa brittien raivon niskaansa. Jos pari pukeutuu mustaan, piru on irti, jos värikkäisiin vaatteisiin, sekään ei kelpaa, jos beigeen, se olisi hajutonta ja mautonta tai mitä tahansa negatiivista. Hohhoijaa.
Dekkarisyksy
Luin ja kuuntelin syyskuussa enimmäkseen rikosromaaneja. Camilla Stenin Kadonnut kylä -dekkarissa on herkullinen asetelma: 50-luvulla kokonaisen kylän asukkaat katoavat jälkiä jättämättä, ja jäljelle jäävät vain kuollut nainen ja itkevä vauva. Puoli vuosisataa myöhemmin dokumenttiryhmä tulee paikalle mysteeriä selvittämään. Eristyksissä oleva aavekylä ei kuitenkaan ole turvallinen. Kauhistuttava tunnelma saa kääntämään sivua toisensa jälkeen, kunnes huomaa, että herätyskellon soimiseen on taas aivan liian lyhyt aika.
Louise Pennyn Kuukausista julmin kuuluu cozy crime -genreen, johon en ole ihan saanut otetta. Sitä voi olla joko cozy tai crime, mutta yhdessä ne syövät toisiltaan tehoa. Murhatutkinta ja Gilmoren tytöt -henki eivät vain sovi yhteen! Three Pines -sarjan kolmas osa oli kuitenkin kuukauden yllättäjä, ja alun pääsiäismunajahtihupsuttelusta huolimatta olin lopulta täysin juonen vietävissä.
Kanadalaiskylässä järjestetään spiritistinen istunto, joka päättyy karmivalla tavalla: yksi osallistuja säikähtää hengiltä. Mitä oikein tapahtui?