Syyskuun saldo: yksi luettu kirja ja paljon ulkoilua

Nyt rikotaan ennätyksiä, sillä kuvan pikkukaveri pitää töiden lisäksi niin kiireisenä, etten ole ehtinyt lukea syksyn aikana kuin yhden kirjan. Olen alkanut lukea aamuisin sanomalehden sijaan romaania, jotta saisin päivittäin edes pienen annoksen fiktiota. Ikkunalaudalla kasvaa Hesari-pino.

Unirytmini on muuttunut täysin, ja uskon, että raittiilla ulkoilmalla saattaa olla jotakin tekemistä sen kanssa. Jos  minulle ennen oli luontevaa mennä kahdentoista ja kahden välissä nukkumaan, nykyisin painelen pehkuihin jo kymmenen jälkeen ja nukahdan saman tien. Herään pirteänä kuuden tai seitsemän maissa — ajatella!

Pikku riiviö nukkuu jo yöt läpeensä, ja joskus ehdin jopa tehdä aamutoimet, ennen kuin lähdemme ulos. Ulkosalla pentu on maailman suloisin ihmettelijä, joka kiipeää jokaisen kiven päälle ja jää katselemaan maailmaa. Se löytää pienimmätkin hyönteiset sammalten alta ja mielellään tuuppisi sammakoita nenällään. Lyhyessä ajassa söpöläisestä on tullut hirmuisen rakas.

Juuri ja juuri sain syyskuun aikana luettua Ruth Waren uuden trillerin Zero Days. Kirja on toiminnallista tykitystä alusta loppuun, kuin katsoisi viihdyttävää toimintaelokuvaa, jossa riittää käänteitä.

Jack ja hänen miehensä Gabe omistavat turvallisuusalan yrityksen, joka maksusta murtautuu rakennuksiin ja hakkeroi firmojen tietojärjestelmiä, jotta niiden turvallisuusriskit paljastuisivat. Jackin maailma murtuu, kun erään keikan aikana Gabe saa surmansa. Yllättäen poliisilla on vain yksi epäilty, Jack. Jackin on paettava virkavaltaa ja etsittävä murhaaja itse.

Niin toimintaelokuvaa, niin toimintaelokuvaa. Vaikka Waren romaaneissa on ennenkin ollut jännitystä, näin vauhdikkaita aiemmat teokset eivät ole olleet. Jos edelliset kirjat ovat sisältäneet synkkyyttä ja juonittelua, niiden lisäksi Zero Days on täynnä täpäriä läheltä piti -tilanteita, kun Jack pakenee kintereillään kulkevia poliisivoimia. Lisäharmia tuo kylkeen tullut haava, joka alkaa oireilla uhkaavasti…

Toiminnallisuus ei ole mikään huono asia. Kirjailija osoittaa, että hallitsee tämänkin tyylin. Viihdyin kirjan parissa mainiosti.

Mutta voi voi — mitenköhän koiranpentu antaa keskittyä Emily Henryn Happy Placeen, jonka kirjaston eräpäivä on jo ennen tämän kuun puoltaväliä? Täytynee varautua myöhästymismaksuihin…