Kelsey Miller: I’ll be there for you — tiesitkö tämän Frendeistä?

Tiesitkö, että Frendien kulisseissa nostettiin oikeusjuttu seksuaalisesta häirinnästä? Tiesitkö, miten syyskuun 11. päivän terrori-iskut otettiin mukaan sarjaan?

Kelsey Millerin I’ll be there for you — The One about Friends on huolellisesti ja kiinnostavasti koottu katsaus Frendien kulisseihin, joka etenee aikajärjestyksessä castingista viimeiseen tuotantokauteen. Kirjassa on mukana mukavasti myös amerikkalaista näkökulmaa, jota ei ole suomalaisessa mediassa käsitelty. Frendit-fani Miller on tehnyt todella suuren taustatyön, sillä lähdeluettelo on 53 sivua pitkä.

Nostan esiin teemoja tai yksityiskohtia, jotka kiinnostivat minua. Ne eivät kata läheskään koko kirjaa, joten jos Frendit aiheena miellyttää, suosittelen tarttumaan teokseen. Koska kirjassa oli paljon kaikkea kiinnostavaa ja isoja teemoja, teen aiheesta kaksi postausta.

Frendit ja terrori-iskut

Frendit on ollut monta kertaa lopetusuhan alla. Näyttelijät ovat muun muassa vaatineet yhtenä rintamana palkankorotusta niin tiukasti, että esimerkiksi kuudes kausi olisi saattanut jäädä viimeiseksi, ellei korotuksiin olisi suostuttu. Myös sarjan hohto on välillä hiipunut, ja tilannekomedia on joutunut kilpailemaan uusien ilmiöiden, kuten tosi-tv:n, kanssa.

11.9.2001 oli käännekohta kaikkialla Yhdysvalloissa, mutta sillä oli vaikuksensa myös televisioalaan. Frendien ja muiden komediasarjojen kuvaukset olivat pitkään tauolla, koska tekijät kokivat, että huumorin tekeminen olisi kansallisen tragedian keskellä mautonta. Fiktion sijaan katsojat kääntyivät uutisten puoleen: terrori-iskujen jälkeen uutisia katsoi päivittäin jopa 50 miljoonaa ihmistä.

Kun viikkokausien hiljaisuuden jälkeen Frendit-tiimi alkoi palata töihin, oltiin ongelman ääressä: miten kuvata New Yorkia, kun osaa New Yorkista ei enää ole? Miten käsitellä kuolemaa? Musta huumori ei sopinut Frendeihin, se oli todettu jo aiemmin. (Kun Rachelin pomo Joanna kuolee jäätyään taksin alle, studioyleisö reagoi hiljaisuudella.)

Voisivatko parikymppiset kaverukset palata ruutuun pikkuisine ongelmineen ja olla niin kuin mitään ei olisi tapahtunut?

Tekijät pohtivat jaksoa, jossa hyökkäyksestä puhuttaisiin avoimesti, mutta pitivät sitä lopulta huonona ideana. Frendit ei kuitenkaan ollut draamasarja, eikä siinä tapahtunut pahoja asioita. Kukaan ei halunnut jaksoa ”The One with the Terrorist Attack”. Koskettavimmat hetket liittyivät häihin ja vauvoihin.

Loppujen lopuksi iskut otettiin mukaan Frendeihin pienin visuaalisin elementein: Yhdysvaltain lippuja oli esillä kahvilassa ja Joeyn asunnossa. Sarjan henkilöillä oli vaatteita, joissa luki esimerkiksi ”United We Stand”. Pöydillä lojui lehtiä ikään kuin muistutuksena, että frenditkin lukivat uutisia. Näillä keinoilla haluttiin osoittaa kunnioitusta mutta toimia samaan aikaan siten, että sarja voisi olla pakopaikka todellisuudesta.

Lisa Kudrow totesi: ”It is a big deal when you can offer people a break from such a devastating reality.” Ihmiset nauroivat taas, entistä kovempaa. Jännitys alkoi laueta.

Kaikelle ei kuitenkaan voinut enää nauraa. Joitakin jaksoja oli kuvattu jo ennen iskuja, eivätkä kaikki vitsit sopineet enää 9/11:n jälkeiseen aikaan. Eräässä jaksossa Chandler ja Monica ovat lentokentän turvatarkastuksessa ja Chandler huomaa kyltin, jossa sanotaan: ”Federal law prohibits any joking regarding aircraft hijacking or bombing.” Chandler kommentoi: ”You don’t have to worry about me, ma’am. I take my bombs very seriously.” Jakson aikana hän sanoo sanan pommi monta, monta kertaa. Tämä osa jaksosta kuvattiin uusiksi ja juonikuvio vaihdettiin: uudessa versiossa pariskunta kilpailee kuherruskuukausieduista toisten häämatkalaisten kanssa. (Uskon, että pommijakso olisi ollut hauska, ehkä jopa hauskempi, mutta siinä tilanteessa muutos oli luonnollisesti välttämätön.)

Terrori-iskujen jälkeisessä maailmassa Frendeistä tuli kansakunnan lohtusarja. Katsojamäärät nousivat, ja kahdeksannen kauden alkua seurasi huimat 32 miljoonaa ihmistä. Vaikka kahdeksas kausi ei ollut sarjan paras, se oli suosituin. Ilman hyökkäystä Frendit olisi todennäköisesti jatkanut hiljaista hiipumistaan, mutta nyt se tarjosi kansalle lohtua, toivoa ja todellisuuspakoa.

Härskit käsikirjoittajat

Vaikka Frendien huumori oli melko kilttiä, sen käsikirjoittajat eivät olleet aivan puhtoisia. Amaani Lyle palkattiin käsikirjoittajien avustajaksi vuonna 1999, ja hänet palkanneet miehet varoittivat etukäteen, että huumori kirjoittajien huoneessa ei olisi kovin sivistynyttä mutta että se olisi vain osa kirjoittamisprosessia.

Lyle sai huomata, että ”prosessiin” kuului suihinottotarinoita yökkivistä ja oksentavista naisista, rasistisia vitsejä mustista naisista ja tamponeista sekä spekulaatiota erään sarjan näyttelijän lisääntymisongelmista. Lylen mukaan yksi käsikirjoittajista haaveili toistuvasti jaksosta, jossa Joey livahtaisi Rachelin kanssa suihkuun ja raiskaisi tämän.

Kirjoittajien juttujen kuunteleminen oli vastenmielistä, mutta kuten Lyle on itsekin sanonut, todennäköisesti hän ei olisi puuttunut asiaan, ellei häntä olisi erotettu. Hän sai kuulla, että hän on liian hidas kirjoittaja eikä ole tehnyt työtään kunnolla, vaikka koki itse, ettei se pitänyt paikkaansa. Hän haastoi työnantajansa oikeuteen sukupuoli- ja rotusyrjinnästä sekä seksuaalisesta häirinnästä.

Lyle oli juttunsa kanssa suhteellisen yksin. Oikeus vaati todisteita, lehdistö oli hiljaa, eikä kukaan halunnut pilata Frendien odotettua finaalijaksoa kohuilla. Vuoden 2016 me too -liikkeeseen oli vielä aikaa. Häiritsevät seksipuheet kuitattiin välttämättömiksi luovuudelle. Lähes koko viihdeteollisuus nousi puolustamaan Frendien kirjoitustiimiä: Lylen sanottiin loukkaavan sananvapautta. Edes feministiaktivistit eivät olleet Lylen puolella.

Amaani Lyle hävisi juttunsa. Suurin osa (jo valmiiksi valtaapitävistä) riemuitsi, mutta joitakin soraääniäkin oli. Asianajaja Jeffrey Winikow kommentoi: ”[The ruling] will continue to create this atmosphere where a woman really has to desensitize herself to all forms of misogyny to succeed in that business.”

Lylen oma lakimies Mark Weidmann puolestaan totesi: ”This sets way back the right of women to be free from sexual harassment.” Jos vastaavanlainen syyte nostettaisiin nyt, lopputulos saattaisi olla erilainen. Ainakin useampi taho asettuisi tukemaan seksuaalisen häirinnän uhria, ja potkuja saattaisi sataa jokaiselle, joka on vitsaillut näyttelijän dried-up pussysta ja kutsunut naisia cunteiksi.

On jotenkin hurjaa, että tällaista on tapahtunut suljettujen ovien takana. Puolustus perusteli loukkaavien seksitarinoiden kertomista sillä, että Frendit kertoi nuorista, seksuaalisesti aktiivisista ihmisistä. Minusta Frendien huumori on kuitenkin ollut aina  pumpulinpehmeää, joten on aika järkyttävää ajatella, mitä kaikkea ”aivoriihessä” on karsiutunut pois. On myös  kiinnostavaa, että ihmiset, jotka eivät välitä ihonväriin tai sukupuoleen liittyvästä tahdikkuudesta, ovat voineet luoda niin kilttiä, lempeää huumoria, jonka pariin hakeutuu sukupolvi toisensa jälkeen — niin 50-, 80- kuin 2000-luvulla syntyneet.