Trillerin anatomia
Sisältää keskeisiä juonipaljastuksia teoksista Kotiapulainen ja Toinen rouva Parrish. Älä lue, jos et halua tietää, miten kirjat päättyvät!
Trillerimarkkinat ovat valtavat. Jotta ei päätyisi tusinakirjoittajaksi, on kirjailijan yritettävä yllättää lukija. Kun lukija taas on lukenut tarpeeksi trillereitä, keinovalikoima alkaa olla tuttu.
Usein yllätys on siinä, että päähenkilö ei voikaan luottaa läheisiinsä. Kiltti aviomies onkin suurin valehtelija, paras ystävä on kehitellyt kamalimman juonen, hiljaisen tarkkailijan sielu paljastuu synkimmäksi. Myös minäkertoja voi olla epäluotettava, jolloin lukijaa johdetaan harhaan sillä, mitä jätetään sanomatta.
Lukuelämyksen kannalta harmillista on joskus se, että yllätyskäänteen ei voi antaa rauhassa tulla: jokaista henkilöä epäilee.
Freida McFaddenin teos Kotiapulainen alkaa, kun vankilasta vapautunut Millie pääsee kotiapulaiseksi rikkaaseen perheeseen. Alkuun ystävällinen perheenäiti Nina muuttuu kuitenkin yhtäkkiä täydeksi sekopääksi: hän sotkee, riehuu ja kohtelee apulaistaan epäoikeudenmukaisesti. Selviää, että nainen on yrittänyt hukuttaa lapsensa ja ollut psykiatrisessa hoidossa.
Millie on ehdonalaisessa ja rahaton, joten hänestä tuntuu, ettei hän voi lähteä. Onneksi Ninan aviomies Andrew on kiltti ja huomaavainen, eikä tunteiden heräämistä voi estää.
Vaikka Ninan käytös on raivostuttavaa, lukija tietää, että trillereissä mikään ei yleensä ole sitä, miltä näyttää (kuten niiden myyntitekstit usein vihjaavatkin). Ninalla on varmasti syynsä käyttäytyä niin kuin käyttäytyy, mutta mikä? Andrew vaikuttaa kiltiltä, mutta onko se vain pintaa? Entä jos tarinan hullu onkin aviomies eikä vaimo? Vai onko arvoituksen avain kuitenkin Milliessä? Miksi tämä oikein oli vankilassa?
Kun Andrew lopulta ajaa seonneen vaimonsa pois ollakseen Millien kanssa, tulee näkökulman vaihdos. Kertojan äänen saa Nina, jolloin myös totuus Andrew’sta paljastuu. Mies on sadisti, joka lukitsee puolisonsa säännöllisin väliajoin ullakkovankilaan, näännyttää janoon ja rankaisee naurettavista ”rikkeistä”.
Kirjan sivuilla esitellään myös anoppi, Evelyn, jota Andrew pelkää ja jolta selvästi on oppinut sairaat tapansa. Lapsuuden traumat siirretään avioliittoon.
Käy siis selväksi, mikä oli Ninan todellinen motiivi Millien palkkaamiseen: hän halusi itselleen seuraajan. Hän tiesi, ettei pääse Andrew’sta eroon muuten kuin niin, että tämä luopuu vaimostaan vapaaehtoisesti.
Juonikuvio on melko tuore mutta ei ainutlaatuinen. Samantyyppinen idea on myös Liv Constantinen teoksessa Toinen rouva Parrish, jossa pyrkyri on päättänyt napata itselleen toisen naisen miehen. Hän ei kuitenkaan tiedä, että ensimmäinen rouva Parrish antaa paikkansa pois enemmän kuin mielellään…
Kotiapulaisen Millie ei kuitenkaan ole avuton uhri, sillä selviää, että hän on ollut vankilassa tapettuaan ystävänsä raiskaajan. Kun on Andrew’n vuoro joutua vinttikomeronsa vangiksi, tämä saa todella ansionsa mukaan.
Sievistelystä McFaddenia ei tosiaan voi syyttää. Ninan annettua kotiapulaiselleen huippusuositukset Millie päätyy työpaikkaan, jossa reipasotteista surmaajaa tarvitaan taas: kotiin, jossa mies pahoinpitelee vaimoaan. Oman käden oikeuden käyttämistä hyväksytään kirjoissa harvoin näin suoraan, mikä on tässä trillerissä oikeastaan yllättävintä ja virkistävintä.
Arvailuistani ja tietystä yllätyksettömyydestä huolimatta Kotiapulainen on kuitenkin vetävää luettavaa. Ihmisten väliset jännitteet pitävät teoksenkin jännitettä yllä, ja pahiksen odottaa saavan palkkansa. Sadistisista aviomiehistä on toisaalta saanut lukea ihan tarpeeksi, mutta vastenmieliset teot herättävät myös tunteita. Ja kirjassa on pahinta, jos mitään tunteita ei nouse pintaan.
Sitä paitsi — onko niin paha juttu, vaikka juonikuvio olisikin selvä? Niinhän se on romanttisissa romaaneissakin. Vaikka lukija tietää lopputuloksen, olennaisempaa on, miten siihen päästään, ja siihen asti voi viihtyä mainiosti.
Ja joskus tulee niitä todellisiakin yllätyksiä.