Kai kaikesta selviää - myös paniikkikohtauksista
Luin uusimmasta Ellestä ystäväni Lotan haastattelun, jossa hän avaa elämäänsä paniikkikohtausten kanssa. Ollaan Lotan kanssa tutustuttu, kun hän voitti Miss Suomi –kisat vuonna 2013 ja ollaan siitä asti oltu läheisiä. Meillä on paljon yhteistä ja valitettavasti paniikkikohtaukset ovat yksi niistä yhteisistä tekijöistä.
Tasan kaksi vuotta sitten sain ensimmäisen kohtauksen. Olin juuri muuttanut pikku yksiööni ja saanut uuden työpaikan - kaikki oli paremmin kuin hyvin. Olin muistaakseni lähdössä töihin, kun rintaa alkoi puristaa, enkä saanut henkeä. Luhistuin asuntoni lattialle ja pelästyin sitä, etten saanut happea. Se johti itkuuiseen paniikkikohtaukseen.
Ei mennyt kauaa, kun sain toisen kohtauksen. Sitä seuraavan sain töissä, sitten ratikassa, sitten kuntosalilla, sitten taas töissä.
Viime keväänä tilanne meni niin pahaksi, että niitä tuli tiuhempaan. Lopulta sain kolme eri diagnoosia: uupumus, masennus ja paniikkihäiriö.
En tiedä välittyikö nuo diagnoosit täällä blogin puolella, mutta ne kuulostavat paljon vakavammilta, kuin mitä ne oikeasti olivat. Tai en ainakaan itse kokenut olevani masentunut - kyllä, olin uupunut ja mieli oli sen takia maassa, mutta masentunut en. Suomessa saa mielestäni vähän liian hepposin perustein masennus-leiman paperiin ja tilastothan ovat aika hälyttävät.
Enkä nyt yhtään vähättele kyseistä sairautta; sitä on perheessäni ja lähipiirissäni - tiedän mitä se on ja olen kokenut, mitä se voi pahimmillaan aiheuttaa.
Saamani paniikkikohtaukset olivat uuvuttavia, sen takia olin ”vähän väsynyt”. Häiriöt johtuivat myös täysin omasta syystä. Siitä, että koko ajan ylisuoritti ja oli stressaantunut. Oli koulua, päiväduunia, blogihommia ja treenejä. Onneksi muut hommat tajusin jättää pois. Mutta, ei mikään ihme, että hajotti.
Suomessa määrätään mielestäni liian helposti mielialalääkkeitä sen sijaan, että yritetään korjata tilanne. Toki ne auttavat selviytymään, mutta jos mikään ei muutu, niin pitkässä juoksussa ne eivät ole kestävä ratkaisu.
Mielen voi korjata muilla tavoin kuin lääkkeillä. Psyykettä pystyy treenaamaan ja jos elämäntilanne sallii, niin muutoksia kannattaa tehdä. Duunia voi vaihtaa (eikä alanvaihto ole enää mitenkään epätavallista), uusi asuinpaikka on vain yhden muuton päässä ja huonosta parisuhteesta voi, kannattaa ja pitää lähteä. Vaatii rohkeutta tehdä isoja muutoksia omassa elämässä. Irtipäästäminen on haastavaa.
Usein käy kuitenkin niin, kun ulkoiset asiat on saatu korjattua, niin samat ongelmat nousevat pintaan taas jonkin ajan päästä. Väitän, että meillä kaikilla on traumoja, joiden kanssa on opittava elämään. Niistä ei välttämättä pääse kokonaan eroon, mutta niistä voi toipua ja selviytyä. Ne voi oppia hyväksymään. Ne ovat osa meidän oppimisprosessia ja jokainen kohtaa sellaisia tilanteita, jotka tekevät meistä vahvempia.
Olin viime keväällä niinkin onnellisessa tilanteessa, että sain ammattiapua. Useimmiten ystävien seura ja heidän kanssaan maailman parantaminen tuntuu tehokkaalta, mutta heillä ei välttämättä ole resursseja auttamiseen. Kyllä ystävilläkin on omat ongelmansa, eivätkä he ole oksennusämpäreitä, johon purkaa pahaa oloaan.
Ammattilaisen kanssa puhuminen antaa uudenlaisen perspektiivin asioihin ja, vaikka ei olisikaan mitään pahempia traumoja, niin suosittelen silti käymään tasaisin väliajoin terapiassa. Viime kirjoituksen jälkeen mieleeni juolahti lisää pomojeni antamia elämän neuvoja ja tällä kertaa ihan järkeviä sellaisia. Ammattilaisen kanssa puhuminen on yksi niistä. Varsinkin, ennen kuin alkaa kasvattamaan omia jälkeläisiä, olisi hyvä käydä omat traumat läpi, ettei niitä välitä omille lapsilleen.
Kirjoitimme yes girlissä hengittämisen tärkeydestä, ja miten solutasolla se on parasta mitä voit tehdä kehollesi. Syvät hengitykset rentouttavat sekä kropan että mielen. Nimittäin solutason hapenpuute aiheuttaa kipuja ja sairauksia, joita olemme tottuneet hoitamaan lääkityksellä.
Useimmiten huomaan itse, että paras stressinlievitysmekanismi ovat syvät puuskutukset. Ne ovat auttaneet merkittävästi pitämään paniikkikohtaukset loitolla. Toki olen myös tehnyt muutoksia omassa elämässä ja merkityksellisyyden löytäminen auttaa porskuttaamaan positiivisempana eteenpäin.
Myös se, että katsoo peiliin ja on rehellinen itselleen (kuten Lotta teki) on avain parempaan suuntaan.
Kuvat: Oleg Oksanen
Takki: & Other Stories
Huivi: Balmuir
Housut: H&M
Kengät: Vamos
Lue myös:
Oman ajan tärkeys
Miten välttää loppuunpalaminen?
Kommentit
Moikka!
Tykkään, että kirjoituksessa tuli vaikeita asioita rohkeasti esille. Pari juttua kuitenkin tökki ja haluaisin pohtia niitä.
Se, ettei susta tuntunut masentuneelta, ei välttämättä tarkoita sitä ettet ollut ja että Suomessa saisi kyseisen diagnoosin liian helposti. Masennusta on paljon eri tasoista ja sillä on erilaisia vaikutuksia eri ihmisiin riippuen esimerkiksi muista tukiverkoista jne. Myös omaa tilannetta voi olla joskus vaikee tarkastella itse. Yksittäisten kokemusten perusteella on aika huono lähteä tekemään noin laajoja yleistyksiä. Tilastoista sen verran, että esimerkiksi työuupumuksesta ei saa sellaista diagnoosia, että taloudellinen tilanne olisi turvattu, joten usein silloin annetaan masennusdiagnoosi, joka mahdollistaa toipumisen ja tauon töistä.
Toisaalta se, miksi Suomessa käytetään masennuslääkkeitä niin paljon, herättää ainakin mut ajattelemaan sitä, kuinka terveyspalveluita järjestetään ja mihin rahaa laitetaan? Usein psykiatrisista palveluista leikataan erilaisten syiden varjolla, mutta vaikutukset yhteiskunnassa näkyy viiveellä. Toisaalta myös masennuslääkkeiksi määritellyillä lääkkeillä voi olla lukuisia eri käyttötarkoituksia. Hienoa, että sä löysit ittellesi paljon eri keinoja, jotka tukee sun hyvinvointia! Lääkehoito voi kuitenkin olla vaikeasti masentuneille se merkittävin pelastuskeino, jonka avulla jaksaa ylipäätänsä seuraavaan päivään, vaikka tietenkään sen ei pitäisi olla kenellekkään ainoa hoitomuoto.
Aurinkoista ja ihanaa syksyä!
Jes, ihan mahtava kommentti! Kiitos. Masennusta on eri tasoisia kyllä ja en varmaan muusta ole koko viime keväänä puhunutkaan yksityiselämässäni. Moni läheiseni joutuu turvautumaan päivittäin masennuslääkkeisiin, jotta selviytyisivät elämästä. Se on minusta huolestuttavaa, mutta samalla toki ymmärrän ettei itsehoito toimi kaikilla. En halua lähteä sörkkimään tätä sen enempää yhteiskunnallisella tasolla, koska omat tietoni eivät yksinkertaisesti riitä siihen. Minulla on vain omat kokemukseni ja oikeastaan järkytyin, kuinka moni kokee/on kokenut paniikkihäiriöitä. Haluan osoittaa tukeni niille, jotka luulevat olevansa yksin asian kanssa. Moni varmasti häpee sitä, kuten itsekin häpesin. Ei ole helppoa olla yksin julkisella paikalla, kun saa kohtauksen.
Ihanaa syksyä myös sinne <3
Rohkea kirjoitus vaikeasta ja henkilökohtaisesta aiheesta, kiitos!
Toisaalta tekstistäsi sai ehkä aavistuksen sen sävyn, että paniikkokohtaukset olivat vain välivaihe, jotka tulivat ja menivät ja että paniikkihäiriöstä toipuu ilman lääkkeitä, kunhan ihmisellä itsellään on tarpeeksi tahdonvoimaa muuttaa elämäänsä. Paniikkihäiriiö on kuitenkin myös ihan biologinen sairaus, koska paniikkihäiriöstä kärsivän aivoissa välittäjäaineiden toiminta on vajavaista. Osaava psykiatri osaa kertoa hyvin paniikkihäiriön syntymekanismista aivoissa. Toki paniikkihäiriö on monen asian yhteissumma, joillain se on enemmän biologispohjainen ja joillain vaikuttavat enemmän olosuhteet, käsittelemättömät asiat ja niin edelleen. Mutta silloin kun paniikkihäiriö on tosi pahana päällä, ei siitä akuuttitilanteessa selviä ilman lääkkeitä tai ihan vain hengittelemällä. Lääkkeet ovat hyvä ensiapu, mutta oikeasta paniikkihäiriöstä selvitäkseen ihminen tarvitsee yleensä myös psykoterapiaa, jonka puolesta kyllä lääkäritkin saisivat Suomessa liputtaa vielä enemmän. Lääkkeitä kyllä saa ja pitääkin akuutissa ja pahassa tilanteessa tarjota, mutta sen lisäksi pitäisi aina tarjota keskusteluapua.
Kiitos Netta! Hyviä pointteja. Olet aivan oikeassa ja avasit tosi hyvin tämän biologisen seikan! En halunnut siitä kirjoittaa, koska en koe että tietäisin siitä tarpeeksi. Paniikkihäiriöön tosiaan määrätään masennuslääkkeitä juurikin tuosta syystä. Tässä tapauksessa serotoniinivajeesta. En siltikään halua uskoa, että se olisi pitkällä tähtäimellä (sanotaan useampi vuosi - loppuelämä) ratkaisu parempaan elämään. Sain itse apua ammattilaisilta, enkä voi korostaa terapian tärkeyttä!
Olen itse ehdottomasti myös terapian puolesta liputtaja :) Tiedän kuitenkin tapauksia, joissa myös lääkehoito on ollut ehdottoman tärkeää. Ja toisaalta kun nykyään on niin lääkekriittinen keskustelu meneillään esim mediassa, on se aiheuttanut sen, että osa ihmisistä vastustaa lääkkeitä, vaikka heille olisi niistä siinä hetkessä todella suuri apu akuuttiin hätään. Kaikille pelkkä terapia ei välttämättä toimi. Eli lääkkeitäkään ei kannata vastustaa vain vastustamisen vuoksi. Lääkkeet ovat turvallisia, kun niitä käyttää osaavan lääkärin ohjeiden mukaan ja toki sitten ottaa mukaan sen terapian, jonka avulla lääkkeistä voidaan myös luopua :)
Oon sun kanssa ihan samaa mieltä siitä, että jos omia voimavaroja riittää, niin ensin kannattaa lähteä kokeilemaan lääkkeetöntä linjaa! Lääkkeet varmasti pelastavat monia tilanteita ja ne on joillekin välttämättömiä, mutta on myös niitä tilanteita kun niillä vain turrutetaan olot asioiden käsittelemisen ja selviämisen opettelun sijaan. Ihanaa että sait apua silloin kun sitä tarvitsit!
Kaunista syksyä sinne :)
Kiitos Jenna! Kyllä on itsestäänselvyys, että joillakin lääkkeet ovat ainoa keino. Olemme kaikki yksilöitä ja haluan kannustaa omakohtaisella kokemuksellani, että muitakin keinoja on olemassa. Olen sen verran hihhuli, että haluan ensin turvautua luonnollisiin keinoihin ja miten valtavasti myös positiivisella psykologialla on vaikutusta parempaan päin.
Ihanaa syksyä myös sinne!
Mulla on ahdistuneisuushäiriö. Saan paniikkikohtauksia. Olen sun kanssa samaa mieltä siitä, että lääkkeitä tuputetaan liian helposti. Jestas, että sain tapella terveyskeskuslääkärin kanssa saadakseni lähetteen Terapiatukea varten. Lääkkeitä kyllä olisi ollut tarjolla. Mutta mä tappelin ja ilmotin arvostavani terapiaa ja tietäväni siitä olevan enemmän apua. Nyt mulla on ihana terapeutti, ilman mielialalääkkeitä!
Usealle ystävälle ja läheiselleni on lääkkeitä ja masennusdiagnoosia tuputettu. Pelkkä työstressi tai työttömyyden aiheuttama unettomuus on olleet kuulemma keskivaikeaa masennusta. Masennusdiagnoosia minullekkin tuputettiin terveyskeskuksessa. Koska lääkäri ei ymmärtänyt ahdistusta. Psykiatrille vihdoin päästyäni hän sanoi ettei kyllä masennusta huomaa, ahdistusta kyllä ja sain terapiatuen. Eli osaamattomuus on yksi syy lääkkeiden jakoon. Kun ei muuten osata auttaa.
Se on ihan totta, eikä yleislääkäreillä välttämättä ole resursseja auttaa muuta kuin akuuteissa tapauksissa. Siksi lääkkeitä tarjotaan ensisijaisena hoitokeinona. Mahtava kuulla, että olet osannut olla oma-aloitteinen ja ottanut vastuun omasta paranemisesta. Sekä siitä, että olet päässyt hyvään hoitoon!
Voi Jestas Kriselda,
Mikä kirjoitus. Olen lukenut silloin tällöin sun blogia ja esim sain mainion kirja vinkin sulta , You are a baddass. Luen sitä parhaimmillaan.
Anyway eka kommentti ikinä laitan sulle. Tää postaus on niiin ihan kohtainen omassa elämässäni. En ole masentunut, mutta kanssa ylisuorittaja varsinkin työelämässä. Teen työtä mikä on mielenkiintoinen ajoittain ja haastava. Ainoo mikä työpaikan repii sydäntä koska ilmapiiri on tulehtunut ja negatiivinen, että voin itsekin pahoin kun näen että tärkeimmät kollegat voivat huonosti.
Toivottavasti löydän pian paremman työpaikan jossa saa positiivisella asenteella ja energialla purskuttaa eteenpäin.
Anyhow kiitos että kirjoitat blogia ja kiitos että inspiroit monia lukijoita. Olet mieletön kun uskallat jakaa myös ns. heikkouksia. Heikkoudet ❤️
Ollaan ihmisiä ja meillä on oikeus kertoa, puhua ja jakaa aiheesta kuin aiheesta toisillemme ilman että loukkaamme muita.
<3 Ang ganda Kriselda
Heei, Salamat <3 Toivon myös, että uusi työpaikka löytyy! Työilmapiiri on ainakin omasta kokemuksestani paljon tärkeämpää, kuin itse työ. Mielummin teen paskaduunia, jossa kivoja työkavereita, kuin että olisin unelmaduunissani ja ikävässä ilmapiirissä.
Ihanaa viikonloppua <3!
Kommentoi