Unelmat ovat tehty toteutettaviksi (+ arvonta)

 

Vallila Olesja HännikäinenVallila Olesja Hännikäinen

 

Ostin kolmisen vuotta sitten ensimmäisen taideteokseni pieneen punavuorelaiseen yksiööni ja nyt näiden vuosien jälkeen saman taiteilijan skissejä voidaan ihastella Vallillan sisustustyynyissä.

Kävin tutustumassa sisustustalon pääkonttorilla muotikuvittaja Olesja Hännikäisen ja Vallilan yhteistyömallistoon. Kuvasin pienen videopätkän käynnistäni ja ei voi muuta kuin fanittaa hänen uutta aluevaltaustaan!

 

 

Muotikuvitus on Olesjalle tapa yhdistää taidetta ja muotia. Hänestä on ihanaa, kun taiteilija löytää oman tyylinsä, eikä mikään tunnu paremmalta kuin se, että oma kädenjälki tunnistetaan.

Jokaisen kuvittajan unelma on tehdä yhteistyötä isojen brändien kanssa, jotta kuvat heräävät henkiin ihan uudella tavalla. Lienee sanomatta selvää, että yhteistyömallisto Vallillan kanssa oli Olesjalle unelmien täyttymys; Muodin ja sisustuksen yhdistäminen, sekä nähdä hänen kuvituksensa tekstiileissä.

 

Vallila Olesja HännikäinenVallila Olesja-4.jpg

Vallila Olesja-7.jpgVallila Olesja Hännikäinen

 

Ensimmäinen teos, jonka olen koskaan ostanut on Olejsan tekemä ja hänen töillään on minulle tunnearvoa. Yhdessä Olesjan ja Vallilan kanssa saan arpoa teille lukijoille yhden sisustustyynyn + kuvassa olevan Olesjan skissin!

Jätä kommenttiboksiin, mikä tyynyistä olisi sinulle mieluisin:

1. SAFIIRI

2. RUBIINI

3. RED SHOE

 

Elegantit tyynyt ovat käännettäviä, eli käytännössä valittavana on kuusi erilaista kuvaa. Mielestäni tyyny on myös mitä ihanin lahjaidea valmistujaisiin, tupareihin tai synttäreille. Jokainen ansaitsee kauneutta kotiinsa muistuttamaan siitä, että unelmat ovat tehty toteutettaviksi!

 

Arvonta päättyy sunnuntaina 23.4.2017 ja voittajalle ilmoitetaan sähköpostitse.

ARVONTA ON PÄÄTTYNYT. KIITOS KAIKILLE OSALLISTUJILLE!

 

Lue myös:Love notesMitä hyvää kuuluu? 

Kommentit (43)
  1. Rubiini olisi lemppari 🙂

  2. RED SHOE on mun suosikki:)

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *