Yksinäisyys

Pääsiäinen tai muut pyhät eivät ole minulle helppoja. Yksineläjänä pyhät tarkoittaa yleensä sitä, että ystävät lähtevät viettämään laatuaikaa perheensä kanssa ja harrastukset ovat tauolla. Minulle se, että istun yksin kotona pahentaa masennustani. Vaikka minulla olisi huono olo, ja ei huvittaisi, pyrin joka päivä menemään ulos ja tapaamaan säännöllisesti ystäviäkin. Aluksi en tähän pystynyt, mutta olen huomannut että eristäytyminen ei tee minulle hyvää. Silloin minulla on enemmän aikaa miettiä ja usein oma tilanteeni alkaa ahdistamaan.

Ystävilläni ja perheelläni on kaikilla omia suunnitelmia pääsiäiseksi, joka on normaalia. Yksi on Lapissa, toinen ulkomailla. Minä olen viettänyt pääsiäisen pääsääntöisesti yksin. Pinnistellyt, että jaksan lähteä ulos kävelemään. Soimannut itseäni miksi en pysty nauttimaan keväisestä säästä ja auringosta. Illalla olen odottanut, että kello olisi tarpeeksi, jotta voisin ottaa unilääkkeeni ja mennä nukkumaan. Kuulostaa masentavalta, eikö?

Hävettää myöntää, että olen yksinäinen. Minä, jolla on kaksi ihanaa siskoa ja ymmärtäväisiä ystäviä. En halua tunkeutua ystävieni perheiden pääsiäisviettoon. En halua sääliä tai kutsua sen takia, että olen masentunut. Mutta jotenkin tuntuu kurjalta. Tällaistako elämäni tulee olemaan? Toki järjellä ymmärrän, että masennus tekee tästä ajasta vielä pahempaa. Järjellä ei kuitenkaan saa yksinäisyyden tunteita pois.