Meidän juhannus
Suuntasimme tänä vuonna, kuten monena aikaisempanakin, juhannuksen viettoon mieheni vanhempien mökille (no, huvila olisi ehkä oikeampi sana). Seuraksi saisimme, mökkinaapureiden lisäksi, miehen molemmat siskot perheineen. Tuttu ja turvallinen tapa viettää juhannusta. Alkoholilla tai ilman, meno on aina hyväntuulista ja kepeää – ei örveltämistä tai övereitä yhtään minkään asian suhteen. Kun kurvasimme mökin pihaan hyvissä ajoin juhannusaaton päivänä, näkyi jokapuolella kukkaloistoa, koivujen vehreyttä ja järven kimmellystä. Taivaalla suuri keltainen porotti kuumempana kuin vuosikausiin ja naismuistiin. Kerrankin!
Pian alkoi grillistä leijailla huumaava peura- ja kasvisvartaiden, pekoniin käärittyjen parsojen, teriyaki-kanan ja muiden monenmoisten grilliherkkujen tuoksu. Pöydät notkuivat kuin pidoissa konsanaan ja viini virtasi sopivissa, suloisissa määrin. Ruoan päälle ei kuitenkaan levätty, vaan suuntasimme naapurimökin perinteisiin keihäänheitto-kisoihin. Minä en tosin heitto-karkeloihin osallistunut muuta kuin kannustus – joukoissa, kahdestakin syystä; heitto – lajit eivät todellakaan ole oma juttuni, toisekseen Olivia – chihu on sen verran äidin tyttö että pyörii helmoissani hiukan vieraammissa paikoissa alituiseen. Ilahduttavaa oli se, että näissä keihäs – karnevaaleissa löytyi käsidesi – pulloja vähintään jokaisesta kannonnokasta, ja turvaväleistäkin huolehdittiin mahdollisuuksien mukaan. Heittotyylejä oli monenmoisia ja hauskaa oli jokaisella. Viinilasit täyttyivät täälläkin pitäen juhlatunnelmaa yllä.
Palkintojen jaon jälkeen mökillä odotti kakkukahvit skumppineen. Kahvittelun ohessa pelattiin hullunhauskaa- vähintään – peliä jossa kukin vuorollaan esitti kotimaisia ja ulkomaisia suosikki – artisteja asiaankuuluvine kostyymeineen. Olen aina ollut sitä mieltä että nauru pidentää ikää eikä ihminen ole koskaan liian vanha yhtään mihinkään eikä varsinkaan hullutteluun!
Tämän leikkimielisen iloittelun jälkeen yötön yö jatkui juhannussaunalla vihtoja unohtamatta, linnunmaidonlämpöisessä vedessä uimisella, grillailulla ja karaoke – laulannalla. Suomen kesä, seura ja serviisit tarjosivat parastaan pikkutunneille saakka!
Juhannuspäivänä sää jatkui yhtä suloisena, ja suuntasimme pian aamiais – brunssin jälkeen perinteisesti pelaamaan lentopalloa mökkinaapureiden kanssa, minä ja Olivia edelleen kannustus – joukoissa. Beachvolley- tyyppinen kenttä täyttyi pelaajista yli sukupolvi – rajojen, mikäs sen hienompaa. Lentopalloa pelattiin useaankin otteeseen päivän mittaan – välissä käytiin vilvoittelemassa järvessä ja täyttämässä vatsat anopin perinteisellä juhannuspäivän sukiyakilla (japanilaisen keittiön perinteinen pataruoka). Illalla saunottiin pitkän kaavan mukaan, uitiin lisää ja laulettiin.
Kiitos Pehkijärvi, perhe ja mökkinaapurit ihanasta, hauskasta, iloisesta, maistuvasta, lämpöisestä, rentouttavasta ja rakkaudentäyteisestä keskikesän juhlasta! Mietin tänään että vaikkakin suurin osa ihmisen elämästä on arkea ja siitä on siten syytä tehdä itselle mieluisaa, niin kyllä juhannus on silti ihmisen parasta aikaa! Ps. postauksen viimeinen kuva on kotiterassiltamme. Vaikka reissu olisi ollut miten ihana niin kotiin on aina hyvä palata – sekin kertoo jostain. Tärkeästä.
