Tag: omaelämä

Viisi merkkiä keski-iän ylityksestä

Viisi merkkiä keski-iän ylityksestä

1. Mukavuus ennen kaikkea. KAIKKEA. Siitä ei ole kauaakaan kun käytin tennareita tai ylipäätään matalapohjaisia kenkiä ainoastaan lenkillä. Muutoin kuljin kodin ulkopuolella AINA korkkareissa/korkeakorkoisissa saappaissa. Pidin nahkatakkia joulukuun alkuun saakka. Käytin minihameita myös vetäessäni muskareita. Nykyisin edellämainittu on heittänyt häränpyllyä. Pelkästään matka parkkipaikalta ”kohteeseen” on liian pitkä matka korkeilla koroilla. En viitsi enkä jaksa. Tennareista/matalapohjaisista […]

Mitä taiteilijasielut tekevät työkseen?

Mitä taiteilijasielut tekevät työkseen?

Rakastin lapsena kirjoittaa satuja, ja koulussa äidinkielen tuntien lemppari-juttu oli ainekirjoitus. Teini-ikäisenä aloin kirjoittamaan runoja, jotka hiukan myöhemmin vaihtuivat laulujen sanoiksi. Blogia olen pitänyt kolmeen eri otteeseen, yhteensä jo vuosikymmenen verran. Rakastan kirjoittaa. Rakastin lapsena myös laulaa ja soittaa pianoa. Musiikki on ensirakkauteni. Kun kaipasin lapsena lohtua en kivunnut äidin syliin vaan pianotuolille. Olen aina […]

73 kysymystä

73 kysymystä

Sarjassamme itsekeskeiset postaus-aiheet, mutta – tykkäsin jo lapsena vastailla Ystäväni-kirjoihin💗 Mitä te vastaisitte näihin, löytyykö yhtäläisyyksiä? 1. Paras aika vuorokaudesta Yksinoikeudella ilta. Olen ehdottomasti ilta-ihminen (ja huonoimmillani aamuisin, siis aivan super-kärttyinen varsinkin nykyisin). Iltaisin inspiroidun, rentoudun, rauhoitun. Rakastan auringonlaskuja ja öiden hiljaisuutta. 2. Suurin heikkouteni Provosoidun helposti. Kaikkein yleisimmin tämä liittyy ihmisten ajattelemattomuuteen, epähienotunteisuuteen, epäoikeudenmukaisuuteen […]

Byebye uhmaikä ja uber raskas talvi – tervetuloa kepeä kevät ja LOMA!

Byebye uhmaikä ja uber raskas talvi – tervetuloa kepeä kevät ja LOMA!

Kulunut talvi ei ole ollut raskas pelkästään lapsen uhman vuoksi – itse asiassa uhma on ollut laantumaan päin jo hyvän tovin. Talvi nyt vaan ylipäätään on aina raskas – pimeys, jään rapsuttelut auton ikkunoista, ajomatkat lumipyryssä, flunssapöpöt, kaikki muut pöpöt, ja meidän perheen kohdalla lapsenhoidon ja työn yhdistäminen. Hoidan poikaamme arkena 2-3 (useimmiten kolme) päivää […]

Harmittaa!

Harmittaa!

Tämä postaus on vastoin ideologiaani sosiaalisessa mediassa. En tykkää ”julkisesta” valittamisesta enkä ns. negan levittämisestä. Tykkään positiivisesta energiasta, ja positiivisista, ratkaisukeskeisistä näkökulmista. Mutta. Nyt harmittaa niin paljon etten pysty positiivisuuteen. Eläköön siis tällä kertaa rehellinen vitutus. Joululomani alkoi kaksi viikkoa sitten. Kolme viikkoa sitten nappasin flunssapöpön joka jyllää elimistössäni edelleen. Viimeisen työviikon sinnittelin töissä puolikuntoisena, […]

Suomalaisia valonpisaroita

Suomalaisia valonpisaroita

Elämme vuoden pimeintä aikaa. Itselleni talvessa pahinta on juurikin pimeys (inhokki-listan toisella sijalla ”komeilee” talvisen autoilun haasteet kuten ikkunoiden raappaus ja kertakaikkisen huonot, jopa hengenvaaralliset ajokelit). Onneksi itsenäisyyspäivä kolkuttelee ovella, joulu juhla-jonossa toisena. Juhlat niihin kuuluvine kodin koristeluineen ja astetta parempine ruokineen ovat parasta piristystä pimeyteen. Alle kokosin kymmenen pientä suomalaista valonpisaraa – asioita jotka […]

Minua kuvaa…

Minua kuvaa…

Aivan hymyilyttää tämä blogin kirjoittaminen toisinaan – minäminäminä ja oman navan ympärillä pyöriminen (kts. otsikko)😄 Mutta, olen jo lapsena rakastanut mm. kirjoittaa Ystäväni- kirjoihin – ylipäätään kirjoittaa – ja pohdiskella kaikenlaista syvällistä. Annettakoon siis anteeksi, toivottavasti, ”lievä” itsekeskeisyys! Ehkä tämä hauska blogihaaste saa jonkun lukijankin pohtimaan omaa itseään – ja ottamaan samalla askeleen lähemmäksi sitä […]

Tärkeitä arjen asioita – blogihaaste

Tärkeitä arjen asioita – blogihaaste

Tähän postaukseen inspiraation antoi Tähän on tultu – blogin ihastuttava Minnis! Kolme asiaa jotka piristävät arkea: 💛 Ykköspaikan saa itseoikeutetusti lapseni. Hän on tässä asiassa – piristämisessä – aivan ylivertainen! 💛 Lenkki (ei se makkara). Minusta ei tekemälläkään saa sportti-tyttöä tai intohimoista treenaajaa, mutta jollain tavalla liikunta, kohtalainen sellainen, on ollut aina osa elämääni. Monenlaisia […]