Ihan aluksi totean etten missään nimessä halua väheksyä kenenkään kokemusta seksuaalisesta ahdistelusta tai sen vääryydestä ja vahingoittavuudesta. Ongelma on todellinen, sitä on esiintynyt kautta historian, siitä on tärkeä puhua, ja sen uhrit voivat olla yhtälailla naisia kuin miehiä. Kirjoitan tämän postauksen omasta näkökulmastani. Naisen näkökulmasta, jota miehet ovat usein lähestyneet epäkorrektisti, epähienotunteisesti, päällekäyvästi ja tilannetajun puutetta osoittaen – mutta joka ei silti koe olevansa seksuaalisen ahdistelun uhri. Olen kirjoittanut aiheesta aiemminkin kun pidin blogia silloisilla kotisivuillani ja Me too – kampanja kävi kuumimmillaan. Tuolloin kirjoitin otsikoksi, hiukan kärjistäen, ”Miehet eivät ole sikoja”. Olin hiukan ärsyyntynyt vastakkainasettelusta jossa miehet ovat pahoja ja naiset sorrettuja uhrejaan (jotka kuitenkin avautuvat kokemastaan vääryydestä vasta vuosikausia itse tapahtuneen jälkeen). En myöskään osallistunut kampanjaan – en, vaikka niinsanottuja syitä minun olisi ollut helppo omasta elämästäni löytää, alla esimerkkejä:

Olin 14- vuotiaana vanhempieni ja siskoni kanssa lomamatkalla Turkissa. Varasimme jokaiselle ajat hotellin palveluista löytyvään hierontaan. Hieroja oli arviolta noin 19 – vuotias, japanilainen mies. Hieronnassa oltiin alasti, vain alushousut jalassa. Mies hieroi minua alkuun täysin asiaankuuluvalla tavalla, lempeillä sivelyillä pitkin raajojani, selkääni ja kasvojani. Jossain vaiheessa hän alkoi ikäänkuin ohimennen hipaista huuliani, rintojani ja reisieni sisäsyrjiä. Hän kysyi joka välissä ”do you like this?” tai ”does this feel good?”. Olin hämmentynyt, mutta vanhasta tottumuksesta ja tavastani olla aina kohtelias vastasin joka kerta ”yes”. Kunnes mies hivutti varovasti kätensä alushousujeni sisään ja kysyi jälleen pidinkö tekemästään; tuolloin sanoin ”no” ensimmäisen kerran. Mies veti välittömästi kätensä pois, nosti minut istumaan, tarttui käsistäni kiinni ja sopersi kyyneltensä lomasta ehkä noin kymmenen kertaa ”I’m sorry, I’m sorry”. Pari päivää tapahtuneen jälkeen mies kutsui koko perheemme vanhempiensa luokse illalliselle. En toki saa koskaan syystä varmuutta, mutta arvelen eleen liittyneen japanilaiseen ns. häpeä – kulttuuriin, sekä miehen haluun ”pestä kasvonsa” ja hyvittää väärä tekonsa. Minulla olisi varmasti ollut kaikki syyt tehdä miehestä ilmoitus (tai vähintääkin kertoa tapahtuneesta vanhemmilleni), mutta syystä jota en edes osaa täysin selittää tunsin miehen vilpittömästi katuneen tekoaan, ihan koko sydämestään. Tunsin hänen tehneen inhimillisen virheen, jota tuskin enää toistaisi. Minulle ei jäänyt tapahtuneesta minkäänlaista traumaa, niin ihmeelliseltä kuin se ehkä kuulostaakin. Jotenkin vain ymmärsin.

Luokanopettajavuosiltani muistuu mieleeni eräs leirikoulu, jossa valvojana oli koulunkäyntiavustajan lisäksi oppilaani isä. Yhtenä iltana kun oppilaat olivat jo menneet nukkumaan pyysi hän minut viereensä sohvalle istumaan ja kaivoi kassistaan viinipullon. Kieltäydyin viinistä kohteliaasti, mutten estänyt miestä täyttämästä omaa lasiaan. Muutaman siemauksen nautittuaan hän alkoi varovasti kertoa minulle avioliitto – kriisistään. Ajattelin koko ajan ettei asia kuulunut minulle millään lailla, ja ettei aika sen enempää kuin paikkakaan ollut mitenkään sopiva kyseiseen keskusteluun –   annoin miehen silti puhua yrittäen kuunnella mahdollisimman neutraalisti, mihinkään kantaa ottamatta. Avautumisensa päätteeksi, viinipullon ollessa lähes tyhjä, mies kysyi haluaisinko tulla yöksi hänen viereensä nukkumaan. Jokainen arvannee vastaukseni, lempeästi toivotin miehelle hyvää yötä. Kyllä, miehen arviointikyky ja tilannetaju petti erittäin pahasti. Hänen käytöksenä, kuten viininkin juominen, oli asiatonta ja sopimatonta. Kuitenkin, samoin kuten edellisen kappaleen tilanteessa, ymmärsin miehen käytöksen osana ihmisen inhimillisyyttä. Hän kävi varmasti elämässään läpi raskasta vaihetta, koki minut ehkä helpostilähestyttävänä ihmisenä, ja teki virheen. Olisin voinut saman tien tuomita hänet ja tuoda käytöksensä julki – mutten sitä tehnyt. Miltä miehen ”paljastuminen” olisi tuntunut hänen vaimostaan, entä leirillä mukanaolleesta lapsesta? Päätin tietoisesti olla tapahtuneesta hiljaa, eikä miehen käytös enää leirin aikana (tai myöhemminkään) toistunut. Rehellisyyden nimissä on pakko sanoa, ettei tuo tapahtuma ole ollut opettajavuosieni aikana täysin ainoa laatuaan. Näin jälkeenpäin ajateltuna tietyt tilanteet jopa hiukan huvittavat. En tiedä onko minussa vikaa kun en ole ”osannut” loukkaantua – yksinkertaistettuna ajattelen asian niin että kukaan meistä ei ole täydellinen. Hölmön tai ajattelemattoman käytöksen ei aina tarvitse olla satuttavaa; vielä harvinaisempaa lienee se, että hölmöön käytöksen sortuneen ihmisen oma aikomus olisi ollut tarkoituksellisesti vahingoittaa toista.

Edellämainittujen tilanteiden lisäksi olen elämäni aikana saanut usein kuulla miesten suusta kaksimielisiä vitsejä ja seksuaalissävytteisiä vihjailuja, vastaanottanut ehkä aavistuksen liian pitkään kestäneitä halauksia, onpa pyllyänikin joskus puristettu. Kaikenlaisia ehdotuksia on tehty mm. liittyen siihen miten voisin edistää muusikon uraani. Paljon epäkorrektia käytöstä, paljon tilannetajun puutetta. Osin myös asennetta, joka ei suoranaisesti kunnioita naista ja naiseutta. Kaikista noista tilanteista on kuitenkin ollut pitkä matka rikoksen tunnusmerkkien täyttymiseen. Pitkä matka myös siihen, että olisin kokenut ahdistusta, mielipahaa tai uhriksi joutumista – enimmilläänkin olen tuntenut lievää ärsyyntymistä. Ymmärrän silti, että seksuaalisen ahdistelun ja häirinnän kokeminen on yksilöllistä. Kenenkään henkilökohtainen tunne siitä, että on tullut seksuaalisesti ahdistelluksi ei ole koskaan väärä.Ymmärrän että siinä kohtaa kun omia rajojani ei ole vielä ylitetty jonkun toisen on. Aku Louhimies kiteytti asian mielestäni hyvin sanoessaan, että jos ja kun joku hänen alaisistaan on kokenut miehen toimintatavat vääriksi ja ahdistavaksi on kyseisen ihmisen tunne todellinen eikä sitä voi kiistää. Louhimies olisi kuitenkin toivonut, että kyseiset ihmiset olisivat kertoneet tunteistaan ja pahasta olostaan hänelle itselleen silloin kun tilanteet olivat ajankohtaisia – ei vuosikausia myöhemmin julkisuudessa. Mitään muuta en tapauksesta tiedä, joten enempää en voi ottaa kantaa siihen mitä väärää tai ei-väärää Louhimiehen toimintatavoissa on ollut.

Luulen, että miesten kokemasta seksuaalisesta ahdistelusta puhutaan liian vähän. Itse olen todistanut sitä monenmonta kertaa, mm. kun olen keikkaillut bändien kanssa joissa muut muusikot ovat olleet miehiä, tai ihan vaan ollessani ravintolassa oman miesystäväni kanssa. Olen ollut näkemässä naisten taholta hyvinkin päällekäyvää ja röyhkeää käytöstä (kerrankin eräs nainen räväytti rintansa paljaaksi tupakkakopissa mieheni edessä) ja saanut sivusta kuunnella todella suoria ehdotuksia, joiden latelijoilla ei ole ollut mitään mielenkiintoa (kunnioituksesta puhumattakaan) miehen parisuhde-statusta kohtaan. Että kyllä naisetkin osaavat.

En halua tällä kirjoituksellani sohia muurahaispesää tai välittää sellaista viestiä, että minkälainen käytös tahansa olisi ok ja sallittua. Ymmärrän että näkökulmani on erikoinen, tai ainakin yleisestä poikkeava. Ehkä tarkoitan sanoa, ettemme aina ja automaattisesti ajattelisi jonkun ihmisen typerän, ajattelemattoman ja ei niin kunnioittavan käytöksen olevan pahaa, tarkoituksellista tai rikollista. Ettemme aina ajattelisi asioista pahimman mahdollisen kautta. Että osaisimme joskus, ei katsoa sormien läpi, vaan katsoa inhimillisten lasien läpi toisen ihmisen toimintaa. Että voisimme joskus vain antaa anteeksi, antaa olla, unohtaa, ja ajatella ettei väärin käyttäytynyt ihminen ole tiennyt mitä tekee. Kaikista eniten toivon sitä, että mitä ikinä toisen ihmisen käytös saakin meissä aikaan niin puhuisimme asiasta hänelle itselleen, silloin kun asia tapahtuu, kenties jopa kysyen mitä hän käytöksellään tarkoitti. 

Minua on koskettu elämäni aikana väärin. Väärin, mutta vilpittömästi (niin hassulta kuin se kuulostaakin). Suurin osa koskaan tuntemistani miehistä on naisia kunnioittavia herrasmiehiä, ei sikoja, rikollisista puhumattakaan. Tuomitsemista enemmän tämä maailma tarvitsee armoa ja ymmärrystä. Vaikka vain vähänkin ja edes joskus.