Suomen laulu – 10 syytä rakastaa tätä maata
Luonto ja neljä vuodenaikaa. Suomen luonto on täysin vailla vertaansa, ja sanon tämän jokseenkin vahvalla kokemuksen rintaäänellä. Olemme tuhansien järvien ja metsien maa – asia, mitä oppii ehkä kunnolla arvostamaan vasta kun on nähnyt monen muun maan karua ja vedetöntä luontoa. Meiltä löytyy kullankeltaisia viljapeltoja, sateenkaaren kaikissa väreissä hohtavia kukkaniittyjä, jylhiä havumetsiä, henkeäsalpaavan kauniita koivikoita, kimaltavia järviä silmänkantamattomiin, sekä kymmeniä ja taas kymmeniä toinen toistaan upeampia kansallispuistoja. Ja niin edelleen. Suomen neljää vuodenaikaa olen oppinut tosissani rakastamaan oikeastaan vasta viime vuosina. Kuten mihin tahansa muuhunkin samankaltaisena toistuvaan asiaan kyllästyy, uskon että myös ikuiseen kesään kyllästyisi (jos ei muutoin niin ainakin hirmu-helteisiin). Neljä vuodenaikaa on rikkaus – jokaisessa vuodenajassa on oma hohtonsa ja taikansa. Talvessa lumi ja joulu, keväässä luonnon herääminen, kesässä valo ja lämpö, syksyssä ruska ja tunnelma. Vaihtuvat vuodenajat mahdollistavat myös vaihtuvat harrastukset, aktiviteetit ja ylipäätään elämisen ja olemisen muodot.
Turvallisuus. Suomi on varmasti maailman turvallisimpia paikkoja olla ja elää. Rikollisuus Suomessa on erilaista ja pienimuotoisempaa kuin monessa muussa maassa (henkirikokset liittyvät useimmiten ryyppyporukoihin tai huumevelkoihin, harvemmin sattumanvaraiseen väkivaltaan). Kaduilla uskaltaa liikkua hyvillä mielin, eikä tyynyn alle tarvitse piilottaa pistoolia. Suomi on myös maantieteellisesti turvallinen maa, sillä täällä ei ole suurien luonnonkatastrofien uhkaa. Myös terrorismin uhka on verrattain pieni, kuten sodankin. On ihanaa tuntea olonsa turvalliseksi omassa kotimaassa.
Puhtaus. Jäkälää ei taida kasvaa missään muualla kuin täällä Pohjolassa, sillä ilmanpuhtaus ei ole muualla herkälle jäkälälle riittävä. Meillä on paitsi puhdasta ilmaa, niin myös puhdasta vettä (niin luonnossa kuin vesijohtojärjestelmässäkin). Hygienia on korkeatasoista.
Koulutus. Suomen peruskoulujärjestelmä on aina pärjännyt hyvin kansainvälisessä vertailussa, ja itse tiedän omasta kokemuksestani että suomalainen luokanopettajakoulutus on huippuluokkaa. Yliopisto-koulutukset ovat Suomessa pidempikestoisia sekä sisällöiltään monipuolisempia kuin monessa muussa maassa (minkä tosin pitäisi mielestäni näkyä paremmin palkkatasossa). Suomesta löytyy alan kuin alan rautaista ammattitaitoa.
Naisten ja miesten välinen tasa-arvo. Suomi on monin tavoin edelläkävijä naisten ja miesten välisessä tasa-arvossa – asia mikä ei kaivanne sen enempää selittelyitä. On huikeaa saada olla osa modernia yhteiskuntaa ja kokea itsensä yhtä arvokkaaksi kuin kaikki muutkin. On hienoa olla suomalainen nainen.
Terveydenhuolto ja sosiaaliturva. Olen usein ajatellut kuinka pelottavaa olisi sairastua vakavasti ulkomailla. Raskaana ollessani ja synnytyksen lähestyessä tunsin kiitollisuutta siitä että asun juuri Suomessa. Määräaikaisissa työsuhteissa ollessani olen ollut kiitollinen opettajien työttömyyskassalle ja nyt äitiyslomaillessani Kelalle (näille järjestelmille). Suomalaiseen terveydenhuoltoon ja sosiaaliturvaan voi luottaa. Se on paljon se.
Lappi. Olen valitettavasti päässyt käymään lapissa, tarkemmin sanottuna Äkäslompolossa, vain kerran, mutta se oli rakkautta ensisilmäyksellä. En koskaan unohda sitä kun kuulin tunturin laella seistessäni ainoastaan oman vereni kohinan, en mitään muuta. Lapin tarjoamat luonto-elämykset ovat huikeita. Revontulet, tykkylumi, (maa)ruska, hiljaisuus, tähtitaivas paukkupakkasilla, yötön yö.
Ruoka. Olen matkustellut paljon, ja myös asunut ulkomailla kolmeen otteeseen – Englannissa kuukauden, Irlannissa puoli vuotta, ja Ruotsissa yhden kesän. Ranskassa olen käynyt viisi kertaa. Suomalaisen ruoan arvostus ei ehkä ole maailmalla ollut aina ihan huippuluokkaa (tosin tässä on tapahtunut muutosta parempaan viime vuosina), mutta jos asiaa tarkastelee terveydellisestä näkökulmasta kestämme mielestäni hyvin vertailun. Suomalaiset rakastavat ruisleipää, puuroa ja perunaa (terveellistä!), ja metsämme marjoineen ja sienineen ovat todellinen aarreaitta. Englantilaisten ja irlantilaisten tyypillinen aamupala koostuu vaaleasta paahtoleivästä, tölkkipavuista ja pekonista, ranskalaiset rakastavat hillolla kuorrutettuja patonkejaan ja croissanttejaan (kaakaolla alas huuhdeltuina). Irlannista mieleeni jäi opiskelijaravintolan rasvainen grillikana ja vielä rasvaisemmat friteeratut perunat, sekä se kuinka vihersalaatit loistivat poissaolollaan (kasvikset ylipäätään). Salaatti oli heille yhtäkuin majoneesipohjainen coleslaw. Enkä tällä tarkoita missään nimessä haukkua em. maiden ruokakulttuuria, vaan tuoda esille suomalaisen ruoan terveellisyyttä ja monipuolisuutta. Meillä on jo pitkään ollut nousevana trendinä salaatti- ja keittolounaita sekä terveellisiä välipaloja (kuten smoothiet) tarjoavat ravintolat ja kahvilat. Yhä useampi suomalainen on vähentänyt lihankulutustaan (asia mikä esim. Yhdysvalloissa lienee aika lailla päinvastoin- näin ainakin siellä asuvien tuttavieni havaintojen perusteella). Suomalainen ”perusruoka” on mielestäni myös todella herkullista- vai miltä kuulostaa vaikkapa uudet potut kantarellikastikkeella, loimulohi, ja jälkkäriksi leipäjuustoa lakoilla? Meidän itsenäisyyspäivän alkupaloihin kuuluu juustotarjottimen ohella saaristolaisleipäset ruohosipulituorejuustolla ja graavilohella. Nam!
Ihmiset. Suomalainen sisu ei mielestäni ole vain klisee. Pidän suomalaisia myös rehellisenä, ahkerana ja tunnollisena kansana. Suomalaiset ovat mukavia – eivät ehkä aina kaikkein avoimimpia, rempseimpiä tai nauravaisimpia ihmisiä – mutta mukavia, kyllä!
Sauna. Ra-kas-tan saunaa. Ehkä parhain keksintö ikinä. Ja nimenomaan suomalainen sauna (ei turkkilainen tai edes ruotsalainen). Mitä olisi joulu, uusivuosi, juhannus tai lauantai-ilta ilman saunaa? Nainen on mielestäni kauneimmillaan saunan jälkeen, mies seksikkäimmillään saunoessaan. Saunomisella on useita terveysvaikutuksia. Rakastan löylytuoksuja, rakastan vihtomista ja koivunlehtiä lauteilla, rakastan istua saunan jälkilämmössä hiuksissa ja kasvoilla naamio. Rakastan syödä saunan jälkeen nakkeja ja perunasalaattia ja suolakurkkua. Rakastan korkata saunan lauteilla yhden (tumman) oluen, vaikken muutoin oluesta perustakaan. Rakastan lempeä saunan lauteilla.
Mikä on teidän mielestä parasta Suomessa?
Ihanaa Itsenäisyyspäivää kaikille!