Festarilesken elämää – sillä vaikka festarit on peruttu, äijäreissua ei ole, tietenkään
Mieheni on käynyt koko 6- vuotisen suhteemme ajan joka kesä Kuopion viinijuhlilla saman kaveriporukan kanssa. Asia on ollut minulle ihan ok (miksi ei olisi – en ole koskaan ihan ymmärtänyt parisuhteita joissa toisen omasta ajasta ollaan mustasukkaisia tai sitä yritetään jotenkin rajoittaa). Tänä kesänä festarit on koronan vuoksi peruttu, reissua ei, tietenkään. Hyvä niin – olen aina viihtynyt hyvin (myös) ylhäisessä yksinäisyydessä, ja nauttinut siitä kun saa miettiä ihan vain itseään ja kuunnella rauhassa vain omia ajatuksiaan. Mieheni on, kaikella rakkaudella, aikamoinen höpöttäjä, joten esimerkiksi lempi tv- ohjelmaan keskittyminen onnistuu parhaiten silloin kun olen yksin kotona. Oman ajan lisäksi halusin hyödyntää ”vapaat” myös näkemällä ystäviä. Toisen ystävän kanssa vietimme päivän kaupungilla hänen kahden hurmaavan tyttärensä kanssa shoppaillen. Agenda oli harvinaisen selvä: New Yorker, Hennes&Mauritz ja McDonalds, kuinkas muutenkaan. Toisen ystävän kutsuin kotiimme nauttimaan sangriaa ja pientä naposteltavaa. Pääsinpä myös testaamaan kampaajan taitojani kun leikkasin ystäväni kuivat latvat.
Minun ja mieheni yhteinen harrastus on ruoanlaitto, mutta Kuopion viinijuhlien aikaan minulla on jo perinteeksi muodostunut tapa laittaa nimenomaan niitä ruokia mistä itse tykkään erityisen paljon, mieheni ei niinkään. Siispä kokkasin myös tänä vuonna kanapiirakan rahkapohjalla, kevätrullia sekä fetapinaattilasagnea (viimeisin osoittautui Olivia – koiran suureksi herkuksi, hämmentävää kylläkin!)
Eilen, vastoin kaikkia sääennustuksia, helle helli ja aurinko porotti siniseltä taivaalta. Nautimme Olivian kanssa lämmöstä terassillamme. Välillä pulahdin poreisiin kera skumpan. Illemmalla lämmitin saunan, tein jalkahoidon, ja ihastelin parvekkeelta auringonlaskun hennon pinkiksi maalaamaa taivasta.
Lisäksi katsoin pitkän oman viikonloppuni aikana tv:stä Maajussille morsian uusintoja keskellä päivää, ihan vaan because I can. Rikoin myös yhden viinilasin ja melkein yhden maljakon (tuon mihin keräsin horsmia – kun olin vaihtamassa maljakon paikkaa parvekkeelta sisälle huomasin yhdessä kukinnossa kimalaisen – katastrofin ainekset). Vastaanotin myös ”muutamia” sinänsä suloisia puheluita Kuopiosta, joiden sanoma ei kuitenkaan ihan aina auennut. Pelkäsin nukkua yksin öisin. Siivosin. Mesetin. Nukuin päikkärit. Ja rakastin elämääni.
Mies on kohta jo kotimatkalla. Ikävän tunteesta tiedän olevamme oikealla tiellä.