Pieni suuri kohtaaminen – tarina erilaisesta ystävyydestä
Vietin lapsuuteni, nuoruuteni ja opiskeluaikani Jyväskylässä. Rakkaasta kotikaupungista on monta rakasta muistoa. Muistan miten 17-vuotiaana ravintolat ja yöelämä alkoi kiinnostaa, ei niinkään poikien tai alkoholin vaan vapaudentunteen vuoksi. ”Henkkarit jäi autoon”- selitys ei useinkaan toiminut. Mutta oli yksi poikkeus; erään pienen irkkupubin portsari päästi minut aina sisään, papereita kysymättä, ikäänkuin ohimennen tai vähän vahingossa. Tyytyväisenä istuin pöytään nauttimaan sen yhden tai maksimissaan kaksi siideriä. Jossain kohtaa päädyimme juttelemaan portsarin kanssa ja hänelle selvisi musiikki-harrastukseni. Mies oli jo pidemmän aikaa etsinyt piano-opea pienelle pojalleen ja kysyi olisinko kiinnostunut. Mielellään otin työn vastaan, ja aika pian aloin olemaan myös pojan lapsenvahtina (mies oli yksinhuoltaja ja teki paljon töitä). Sivussa tutustuin miehen vanhempiin ja muuhun perheeseen. Usein lapsenhoito-iltojen yhteydessä saatoimme syödä yhdessä. Mieleeni on jäänyt erityisesti miehen tekemä nakkikeitto, sekä patonki valkosipulituorejuustolla ja sitruunateellä. Toisinaan sain ”palanpainikkeeksi” pienen siivun konjakkia. Juttelimme paljon elämästä. Joululahjaksi sain joka joulu päivätöissään puuseppänä toimivalta mieheltä hänen itsetekemiään kauniita puisia paistinlastoja ja voiveitsiä.
Kun valmistuin luokanopettajaksi vei tieni aika pian viran myötä Etelä-Suomeen. Näiden noin kahdenkymmenen vuoden ajan olen joka joulu saanut mieheltä tekstiviestinä hyvänjouluntoivotuksen. Olemme myös tavanneet muutamia kertoja Jyväskylässä käydessäni. Mies on yhä yksinhuoltaja ja yhä yksin, ilman kumppania. Hän on minua muistaakseni aika tarkalleen 25 vuotta vanhempi. Viime kesänä sain mieheltä tekstiviestin- hän kertoi äitinsä nukkuneen pois ja kysyi saisiko laittaa kuolinilmoitukseen pätkän kirjoittamani laulun sanoista. Tottakai. Olin syvästi liikuttunut ja syvästi otettu. Jotenkin on aina tuntunut siltä että tuo mies ihan oikeasti tykkää minusta ja että olen ihan oikeasti hänelle tärkeä. Huolimatta ikäerosta, huolimatta erilaisista elämäntilanteista, huolimatta välimatkasta ja huolimatta siitä ettemme ole sukulaisia, ystäviä sanan tyypillisessä merkityksessä tai rakastavaisia. Pienestä kohtaamisestamme tuli jotain suurta. Sellaista, missä elämän merkitys ja kauneus kristallisoituu.
Ai niin – miksi mies päästi minut aina ravintolaan, silloinkin kun olin alaikäinen? Kuulema hän näki minusta että olen ”rauhallinen ja fiksu”, ja etten aiheuttaisi ravintolassa mitään harmia. Toki laitonta silti, mutta samanaikaisesti sydämellistä, viisasta ja tarkkanäköistä. Olen kiitollinen siitä että hän näki minut. Ja minä hänet.
Tänä iltana taivas on kauniimpi kuin koskaan, se kuiskaa sun nimeäs.
Linnut kuuntelee hiljaa- antaa sun laulaa.
Äänes tuttu ja turvallinen lentää mun sydämeen mukana iltatuulen.
Ehkä olet lähempänä kuin luulen.
