Kaikki on valmiina: vauvatarvikkeet, sairaalakassi ja – äiti! Pian saan sinut syliini.
Uskon että raskauden yhdeksän kuukauden kesto ei ole sattumaa. Yhdeksässä kuukaudessa on juuri sopivasti aikaa niin äidille kuin koko muullekin perheelle valmistautua lapsen tuloon – henkisesti, mutta myös käytännön järjestelyiden kannalta. Yritimme aikoinaan mieheni kanssa lasta usean vuoden ajan, mutta kun tein positiivisen raskaustestin viime kesänä olimme jo luovuttaneet asian suhteen. Siinä mielessä raskaus tuli meille yllätyksenä ja asiana, johon emme juuri sillä hetkellä olleet valmistautuneet tai varautuneet. Olo syntyvästä lapsesta on yhä vieläkin epätodellinen, ja mielemme täynnä hämmennyksen sekaista kiitollisuutta ja onnea.
Olen kiitollinen ja onnellinen myös siitä, miten hyvin raskauteni on sujunut sen ensimetreiltä aina viime metreihin saakka. Oma oloni on läpi raskauden ollut hyvä, ja on sitä yhä edelleen (lasketun ajan ollessa muutaman viikon päästä). Verenpaineeni, verensokerini ja hemoglobiinini ovat koko ajan olleet erinomaiset. Mitään merkkejä raskausmyrkytyksestä sen enempää kuin hepatoosistakaan ei ole ollut. En ole myöskään kärsinyt turvotuksista tai tuntenut yhtä ainutta harjoitussupistusta (ainakaan tietääkseni). Liitoskivut ovat olleet hyvin vähäisiä ja selkäsärkyä en ole tuntenut nimeksikään. Painan vähemmän kuin ennen raskautta, ja oloni on monin tavoin ollut parempi kuin vuosikausiin (siitäkin huolimatta että olen nukkunut itselleni epätyypillisen lyhyitä yöunia). Jopa hiukseni ja ihoni ovat voineet silminnähden paremmin kuin ennen. Raskaudessa on kohdallani ollut jokin taika. Toki olen myös pitänyt hyvää huolta itsestäni – levännyt aina kun mahdollista, juonut paljon vettä, ulkoillut päivittäin, sekä yrittänyt säilyttää itselleni tyypillisen kepeän positiivisen ja luottavaisen elämänasenteeni läpi raskauden. Jollain hassulla tavalla olen ylpeä myös siitä, miten hyvin vauva vatsassani on voinut koko ajan. Hän kasvaa tasaiseen tahtiin omalla käyrällään (ihan hiukan alle keskiarvon), on ollut jo usean viikon ajan kääntyneenä pää alaspäin, sydämensä sykkii tiheästi ja kauniisti, ja liikkeiltään pikkuinen on ollut hyvinkin virkeä ja aktiivinen. Minun reipas rakkaani! Toivon ylläkirjoittamani rohkaisevan lasta hiukan vanhemmalla iällä yrittäviä sen suhteen, että kaikki voi sujua hyvin myös 44- vuotiaan naisen riskiraskaudessa (ja että raskautuminen ylipäätään on mahdollista päälle nelikymppisenä, useiden vuosien tuloksettoman yrittämisen jälkeen, ilman hoitoja).
Viime päivät, äitiyslomani ensimmäiset, ovat kuluneet pitkälti viimeisten tarpeellisten hankintojen sekä henkisen valmistautumisen merkeissä. Löysin tammi-alesta itselleni juuri sopivan sairaalakassin (Marimekkoa en olisi normaalihinnoilla ostanutkaan), joka soveltunee tulevaisuudessa hyvin esim. mökkireissuja varten. Itselleni pakkaan mukaan pari mieluisaa vaatekertaa (joista postauksen ensimmäisessä kuvassa toinen, ByPiasin ihanan pehmoinen trikoomekko), vauvalle samoin pari. En ole raskauteni aikana tarvinnut yhtä ainutta äitiysmallista yläosaa, vaan kaikki vanhat paidat, mekot ja tunikat kuin myös alusvaatteet ovat sopineet päälleni kuten ennenkin (kunhan ovat joustavaa materiaalia/väljää mallia). Tästä johtuen ajattelenkin äitiysvaate-mallistojen olevan suureksi osaksi pientä huijausta. Äitiyslegginssit-, farkut-, sukkahousut- ja urheilutrikoot olen toki kokenut tarpeellisiksi, mutta niitä on kutakin riittänyt mainiosti yhdet kappaleet. Imetysliivejäkin olen ostanut vain yhdet. Olemme mieheni kanssa super-onnekkaita sen suhteen, että mieheni äiti on taitava käsistään (kuten allaolevan kuvan neulevaatteista voi todeta). Toisen kuvan pienissä meikkupussukoissa on mm. Panadolia, allergialääkettä, nenäsumutetta, liivinsuojukset, siteitä, hiuslenkkejä sekä muutamat meikit. Hopeinen rannekoru on joululahja mieheltäni, ja haluan sen sairaalaan mukaan ”voimakorukseni”.
Kuten kirjoitin blogissani aiemmin, emme ole ostaneet vauvalle juuri mitään uutena vaan uskomme kierrätyksen järkevyyteen. Erillistä hoitopöytää emme hankkineet lainkaan, sillä saamme hoitotoimenpiteet tehtyä kodinhoitohuoneen tason päällä hoitoalustalla (jonka saimme tuttavalta). Tason alla olevaan vetolaatikkoon mahtui hyvin kaikki hoitotarvikkeet, joista suurin osa on vuoden 2020 äitiyspakkuksesta. Ainoastaan tuttipullo, tutit, Pampersit ja Nivean hoitovoide (joka on ollut luottorasvani jo lapsuudesta saakka kun äiti levitti sitä pakkasenpuremiin poskiini) on itse hankittuja. Allaolevan kuvan turvakaukalo on kahdenkympin todellinen löytö Torista – täysin uudenveroinen! Sitteri on lahja äidiltäni – se on ainoita asioita jonka halusimme uutena ja omaa silmää miellyttävänä. Kyseessä on kuitenkin tavara, joka tulee olemaan kiinteä osa olohuoneemme sisustusta parin vuoden ajan. Itkuhälyttimen hankimme ehkä jossain kohtaa myöhemmin Torista – tosin, vauvat ovat itkeneet aina, myös aikana kun mitään hälyttimiä ei oltu edes keksitty. Kohinalaite nukkumisen rauhoittamiseksi on tuntunut itsestäni kiinnostavalta, mutta puhelimeen saa nykyisin ladattua saman asian ajavia sovelluksia esim. hakusanalla ”white noise baby sleep”. Mieluummin siis sellainen kuin lisää tavaraa kotiin.
Uskon että olemme säästäneet vauvahankinnoissa sievoisen summan äitiyspakkauksen hyödyntämisen, tuttavilta saatujen lahjoitusten sekä kierrättämisen avulla. Kuten yllä totesin, rahaa ei ole kulunut myöskään äitiysvaatteisiin. Halusin kuitenkin ostaa itselleni jotain uutta, kaunista ja omannäköistä vaatetta sairaalassa oloa varten (saan voimaa tämänkaltaisista asioista, vaikkakin ehkä hassua). Allaolevien kuvien pitsitoppi ja satiininen aamutakki eivät nekään ole äitiysvaatteita, vaan ihan tavallista vaatemallistoa koossa M. Kuvista välittyy mielestäni hyvin se mielenrauha ja onni (omaan silmääni huomaan myös hiusteni vahvistumisen ja ihoni hyvinvoinnin), mikä on ollut seuranani koko kuluneen raskauden ajan – oikeastaan koko ajan vaan voimistuen. Mitä epävarmempaa ja riskialttiimpaa kaikki on ollut, sitä enemmän olen ammentanut voimaa ja rauhaa itsestäni. Tämä on mielestäni ainoa vaihtoehto henkisesti haastavassa tilanteessa – usko ja luottamus hyvään, ja omaan itseen.
Moni aineellinen hankinta on ollut tärkeä vauvan tuloon valmistautumisessa, mutta henkinen valmistautuminen vielä monin verroin tärkeämpää. Minulta on jokaisen neuvolakäynnin yhteydessä kysytty miltä mikin asia tuntuu, onko huolia tai pelkoja, ja miten uskon pärjääväni vauvan kanssa. Jokaiseen näihin kysymyksiin olen vastannut pitkälti samalla tavalla: tuntuu ihan hyvältä – luottavaiselta ja pelottomalta. Luotan siihen, ettei vauvan hoitaminen tai äitinä oleminen ole rakettitiedettä. Luotan äidinvaistoon ja intuitoon tuplasti enemmän kuin vaikkapa netistä löytyvään informaatiotulvaan. Luotan itseeni, luotan mieheeni, luotan vauvaani. Luotan hyvään. Luotan myös siihen, että synnytystavakseni (joka on yhä edelleen auki istukan sijainnin vuoksi) valikoituu juuri se tapa, mikä on paras minulle ja vauvalleni. Olen ylpeä siitä, että kävin jo monta viikkoa sitten mielessäni läpi mahdollisen alatie-synnytyksen, varmuuden vuoksi. Olen ylpeä siitä, etten kipuherkkyydestäni huolimatta pyytänyt saada sektiota synnytyspelko-perustein (vaikkakin ymmärrän ihan täysin jokaista naista joka näin tekee!). Yritän yleisestikin elämässä olla antamatta peloilleni periksi, vaan mennä niitä kohden. Minulle on myös aina ja ihan kaiken suhteen ollut tärkeää se, että asiat saavat mennä mahdollisimman luonnollisesti. Tämän vuoksi halusin jättää synnytystapani ”korkeimman käteen”.
Kaikki on valmista. Täällä on kaikki Sinua varten, ja me odotamme Sinua jo kovin. Ps. Miehelläni on ollut jo usean viikon ajan tapana iltaisin kumartua vatsaani vasten ja kuiskata nuo sanat ”me odotetaan sinua” – saaden äidin joka kerta kyyneliin.
Pps. Mitkä ovat teidän parhaat vinkit vauvahankintoihin? Entä henkiseen valmistautumiseen synnytykseen (alatie tai sektio) ja vanhemmuuteen? Toivottavasti omistani oli hyötyä mahdollisimman monelle!